Elämmekö pelkästään talouskasvua varten?
Hyvinvoinnista on vaivihkaa tullut rahariippuvaista. Kun rahat ovat vähissä, on hyvinvointi uhattu. Siksi yhteiskunnassa tarvitaan enemmän suoritteita – kiihtyvä määrä työtä ja kuluttamista.
Suoritusyhteiskunnassa kansalaiset elävät talouskasvua varten. Ahkeroidaan, jotta voitaisiin kuluttaa. Kulutetaan, jotta yhteiskunnan rattaat pyörisivät.
Riittävästi vaurautta on vähän enemmän kuin se, mitä meillä on nyt. Siksi kokemus perille pääsemisestä tuntuu pakenevan. Samalla käsitys hyvinvoinnista pelkistyy kovin kapeaksi.
Jatkuvasti kiihtyvä vauhti sokeuttaa. Ei enää nähdä, että hyvinvointi on paljon muutakin kuin sitä, mitä saa rahalla.
Hyvinvointi on kiintymistä elämään ja kiinnittymistä sukupolvien ketjuun. Se on oman paikan löytämistä ja omaksi itseksi tulemista.
Hyvinvointi lisääntyy hyväksyvistä katseista. Siitä, että osoitamme toisillemme, kuinka olemme riittäviä sellaisina kuin olemme. Ilman pakottavaa tarvetta olla jotakin sellaista, mitä emme kuitenkaan pohjimmiltamme ole.
Hyvinvointi lisääntyy hyväksyvistä katseista.
Yhteyden kokeminen vahvistaa. Utelias toisen asemaan asettuminen raivaa tietä entistä avarammille ajatuksille. Sitä voi olla vaikkapa muuttolinnun vaiherikkaaseen matkaan eläytyminen.
Jaettu kokemus elämästä on voimallinen edistyksen ja eteenpäin menemisen ajuri. Se auttaa näkemään ja kokemaan maailmaa uusin silmin. Omat ahtaat ajatukset tulevat haastetuiksi ja käsitykset hyvästä ja tavoittelemisen arvoisesta muuttuvat.
Ehkäpä suorituskeskeisen hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisen elämän täyttymyksessä onkin kyse elämänihmeen hämmästelystä – selittämättömän äärellä haltioitumisesta tässä ja nyt.