Opinpolulla tulee vastaan monia kysymyksiä
Mikä informaatiosta on tarpeellista, mikä turhaa? Mikä totta, mikä tarua? Eivät ole helppoja kysymyksiä aikuisellekaan – saati pienelle koululaiselle.
Pihlajanmarjoissa maistuu syysauringon kirpeys. Päivän askel lyhenee. Koululaiset ovat aloittaneet uuden lukuvuoden, aikuiset palanneet lomiltaan. Arki asettunut uomiinsa. Elämä porskuttaa vanhoja reittejään tai ehkä se on löytänyt jotakin uutta, jotakin kihelmöivää, jännittävää, sytyttävää.
Pieni ekaluokkalainen, opinpolkunsa alkumetreillä, vasta arvailee elämänsä suuntaa. Oppii koko ajan uusia asioita, syleilee maailmaa, on altis vaikutteille. Niitä tarjoilevat vanhemmat, kaverit, opettajat, oppimateriaalit, televisiot ja internetin loputtomat valtameret: influensserit, tubettajat, tiktokkaajat, mitä niitä nyt onkaan. Joka päivä hyökyy vastaan valtava määrä informaatiota.
Mikä siitä on tarpeellista, mikä turhaa? Mikä totta, mikä tarua? Mikä oikeaa tietoa, mikä valhetta? Mikä ihmisen luomaa, mikä tekoälyn tuottamaa?
Ota siitä sitten selvää, pieni ihminen, kun se ei ole helppoa aikuisellekaan.
Tuntuu, ettei totuus ole enää mikään arvo.
Meillä aikuisilla on kuitenkin vastuu, ja yksi tärkeimmistä opetettavista taidoista – kielen, laskuopin ja hyvien tapojen lisäksi – on terve kriittisyys.
Kuinka erotan oikean väärästä? Mihin voin uskoa? Kehen luottaa?
Siinäpä se. Totuutta kun muunnellaan, kuvat valehtelevat enemmän kuin tuhat sanaa, ja poliitikotkin höpisevät mitä sattuu. Tuntuu, ettei totuus ole enää mikään arvo. Tärkeintä on huuto ja mölinä, ja vauhti sen kuin kiihtyy.
No, pieni ekaluokkalainen ei huoli liikoja. Hän katselee pilviä, tervehtii aurinkoa ja hymyilee. On matkalla koulusta kotiin. Läksykirjat eivät juuri paina. Askel on kevyt, mieli iloinen.
Iltapalan ja pesujen jälkeen uni maistuu. Se huuhtelee ajatukset ja järjestää tiedonjyväset oikeille paikoilleen. Ja aamulla alkaa taas uusi seikkailu ihmisyyden valtamerellä.