Aikuinen ja lapsi kantavat täysiä roskapusseja rannalla.
Kuva: Istock

Roskapussissa on miljoonan alku

Kuopio on mukana Ylen valtakunnallisessa Miljoona roskapussia -kampanjassa. Parin kuukauden kampanja päättyy 14.6.

Miten Miljoona roskapussia on saanut kuopiolaisia liikkeelle?

”Mukavasti on tullut osallistujia. Kuopiossa on nyt kerättynä yli 2 000 pussia. Kerättyjen pussien määrässä ollaan kärkikahinoissa omassa kokoluokassamme, mutta saisimme vielä kiriä kiinni muita kokoluokkamme kaupunkeja, kuten Jyväskylää ja Oulua. Sosiaalisessa mediassa innostamme ihmisiä mukaan. Myös osallistujat itse jakavat tietoa Facebookin Puskaradiossa ja muilla somekanavilla”, kertoo ympäristöasiantuntija Mari Turunen Kuopion kaupungilta.

Miten kaupunki tukee talkoissa?

”Valtuustotalolta on lainattavissa kaksi roskatalkoosettiä viikon laina-ajalla Miljoona roskapussia -kampanjan ajan. Niitä on osa joutunut odottamaankin. Kaupungin jokaisesta kirjastosta saa lainata roskapihdit, joita on yhteensä 32, ja pääkirjastolla on yksi talkoosetti. Kirjastojen roskapihdit ovat käytettävissä myös kampanjan jälkeen. Roskapihtejä saa asukastiloistakin. Lisäksi asuinalueiden siivoustalkoisiin voi hakea kaupungilta talkooavustusta ympäri vuoden. Avustuksena kaupunki tuo roskapusseja ja -lavoja ja huolehtii ne talkoiden jälkeen pois.”

Mitkä alueet ovat roskaisia?

”Roskia kertyy isojen teiden varsille ja ylipäänsä alueille, joissa ihmiset liikkuvat. Eniten teiden varsilla näkyy mukaan otettavia kahvimukeja. Myös tupakantumppeja löytyy paljon, eikä osa edes miellä niitä roskaksi. Joitain havaintoja on siitä, että jotkin yleensä roskaiset alueet näyttävät siistiltä tämän kampanjan myötä.”

Millainen menestys on ollut roskakävelytapahtumilla?

”Kuopion avoimessa asukastoiminnassa on keväällä järjestetty roskakävelyitä eri alueilla. Iloisesti on yllättänyt Länsi-Puijon alue, jossa 15 asukasta osallistui yhteiseen roskakävelyyn ja usea heistä on jatkanut roskapussien keräämistä. Tähän saakka Länsi-Puijon lähialueilta on kerätty roskia ennätykselliset 47 roskapussia ja 14 jätesäkillistä. Eniten pihdit ovat tarttuneet tupakantumppeihin, nuuskapusseihin ja muoviroskaan”, kertoo yhteisökoordinaattori Heidi Kotikumpu.

Tiistaihin 30.5.2023 mennessä Kuopiossa oli kerätty 2 658 roskapussia, Siilinjärvellä 457, Kaavilla 201, Tuusniemellä 114 ja koko Suomessa 169 106 pussia. Lähde: yle.fi/miljoona-roskapussia