Keskellä liljain ja ruusujen nukkuu Herra ihmisten

Maarianheinä

Kerrotaan, että kun Marian synnyttämisen aika lähestyi, Joosef niitti kihlattunsa vuoteeksi kedolta heinää. Silloin Jumala antoi sille pehmeyden ja ihanan tuoksun peittämään tallin haju. Keskiajalla se sai nimekseen Marian sänkyruoho. Toinen nimitys on Marian hikiheinä, mikä viittaa naisen synnytystuskaan. Tuo pyhä heinä (Hierochloe hirta) kasvaa myös meidän niityillämme ja antaa kuivattuna kumariinin kiehtovaa tuoksua.

Keltamatara

Jouluaamuna Isä Jumala antoi aasille ja härille käskyn jättää matarat syömättä. Ne tottelivat nöyrästi. Maria poimi pehmeitä kukkia sylillisen, asetteli ne seimeen ja laski kapaloidun esikoisensa niiden päälle. Sinä yönä mataran kukat saivat keltaisen värinsä ja siitä lähtien lievittivät synnyttävän naisen tuskaa.

Perimätieto kertoo, jouluaamuna naiset poimivat keltamataroita ja siivilöivät maidon niiden lävitse. Maito juoksettui: syntyi ensimmäinen juusto.

Kielo

Täällä pohjolassa on kerrottu, että Kristuksen synnyinyönä hanget hupenivat ja kielot heräsivät helinällään säestämään Herran enkeleitä, jotka veisasivat Jumalalle kunniaa. Siitä hyvästä kielot saivat paratiisituoksunsa. Mutta koska kielo on myrkyllinen, sen katsotaan viittaavan ihmisen syntiinlankeemukseen.

”Olen Saaronin ketojen kukka, laakson lilja.” Vanhan testamentin Laulujen laulussa (2:1) viitataan kielontuoksuiseen neitoon, laaksojen liljaan. Sittemmin se on tulkittu ennusmerkiksi Mariasta, taivaan kuningattaresta. Vanhoissa kirkkomaalauksissa Marialla on usein ruusuin ja kieloin koristeltu kruunu päässään.

Kerrotaan myös, että ranskalainen Pyhä Leonardo joutui taisteluun lohikäärmeen kanssa. Hän haavoittui, ja jokaisesta veripisarasta yleni kielo.

Ruusu

Jouluvirren sanoin:

On ruusu Iisain juuren

nyt kukkaan pujennut.

On pyhä kirja suuren

sen ihmeen kertonut

Tuo kukka suloinen

valaisee talviyötä

keskellä pakkasen.

Virren sanoma juontaa juurensa Jesajan profetiasta ”Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää.” Ruusu tarkoittaa Kristuksen syntymää.

Varhaiskristilliseltä ajalta on legenda, jonka mukaan ruusu sai piikkinsä syntiinlankeemuksen seurauksena. Keskiajalla ruususta tuli kukkien kuningatar ja siten Marian symboli. Valkea on vertauskuva hänen viattomuudestaan.

Kerrotaan, että 1300-luvulla Unkarin kuninkaalla oli tytär Elisabet, hurskas hyväntekijä ja köyhien auttaja. Hänen työllään oli hovissa vastustajia, jotka jouluna tarkastivat ruokakorin. Antimet muuttuivat ruusuiksi.

Ranskalainen legenda 1600-luvulta kertoo, kuinka köyhä tyttönen asteli paimenten jäljessä seimen luokse. Lapsi itki, ettei hänellä ollut mitään annettavaa vastasyntyneelle. Silloin lehahti paikalle enkeli Gabriel ja sai niityn puhkeamaan kukkaan. Hän kehotti tyttöä poimimaan valkoisia ruusuja. Niissä ei ollut piikkejä. Tyttönen vei niitä sylillisen seimeen peitteeksi Kristukselle. Mutta jokaisessa ruusussa oli kultainen risti ennusmerkkinä tulevasta.

Hyasintti

Hyasinttiin liittyvissä tarinoissa ja legendoissa menevät iloisesti sekaisin niin antiikin tarinat kuin kristillinen kertomusperinne. Lisäksi se on yksi Israelin sukukuntien jalokivistä. Jaakobin pojista Gad sai sen rintakilpeensä.

Enkeli Gabriel ilmoitti Marialle: ”Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimen Jeesus. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.” (Luuk. 1:33) Vuosisatojen saatossa tämän ennustuksen symboliksi kirkkotaiteessa nousi hyasintin kukka.

Aikojen kuluessa sinisestä hyasintista tuli Marian, taivaan kuningattaren attribuutti. Valkea kukka puolestaan merkitsi hänen äidinrakkauttaan.

Hyasintti on saanut nimensä antiikin Kreikan tarinasta. Siinä Hyakinthos-niminen nuorukainen surmattiin julmasti. Apollo muutti hänen veripisaransa kukaksi, joka on yhä yksi meidän rakastetuimmista joulukukistamme.

Joulutähti

Meksikolaisittain: joulutähti, niin punainen kuin valkoinen, on nimeltään pyhän yön kukka. Se lajinimi on pulcherrima eli kaikkein kaunein.

Katolisen kertomaperinteen mukaan orpo, köyhä tyttö oli matkalla joulumessuun. Hädässään hän rukoili Kristusta, joka lähetti avuksi enkelinsä. Ja enkeli neuvoi lasta poimimaan juolavehnän varsia lahjaksi kirkon jouluseimeen. Tyttö teki työtä käskettyä, rukoili seimen ääressä, ja kas: juolavehnät muuttuivat punaisiksi joulutähdiksi.

Valkea joulutähti on vertauskuva tähdestä, jota itäisen maan viisaat miehet seurasivat matkatessaan kumartamaan Jeesus-lasta.

Amaryllis

Joulukukkana suositusta ritarinkukasta eli amarylliksestä ei yllättävää kyllä syntynyt kristillisiä legendoja. Ellei sitten ajatella Georgios Voittajaa, joka ritarillisesti kukisti lohikäärmeen.

Nimensä tuo upea kasvi on saanut antiikin Rooman mytologiasta. Siinä runoilija Vergilius kertoo kauniista nymfistä nimeltä Amaryllis. Hän kirjoittaa: Formosam resonare doces Amaryllida, eli metsien anna kajahdella Amarylliin kauneutta.

Valkea ja punainen kukinto symboloivat Neitsyt Marian puhtautta ja rakkautta.

Jouluruusu

Myös jouluruusun tarina juontaa juurensa antiikin mytologiasta. Kreikkalaisen kuningas Argoksen tyttäret sairastuivat henkisesti. Hippokrateen oppilas Melampos paransi neidot antamalla heille pärskäjuurta eli kauniskukkaisen jouluruusun, Helleborus nigerin, juurakosta valmistamaansa rohtoa. Sen symboliikaksi on vakiintunut ahdistuksesta vapautuminen. Siitä on vähitellen tullut kirkkomaalauksissa Vapahtajan tunnusmerkki.

Legendan mukaan Jeesuksen synnyttyä lumisessa maassa puhkesi kukkaan hentoja valkeita ja vaaleanpunaisia leinikkejä, jouluruusuja.

Joulutulppaani

Tulppaani (dulban, suomeksi turbaani) on vuosisatoja ollut samalla kertaa täydellisen rakkauden ja kärsimyksen vertauskuva. Persialaisen legendan mukaan se sai alkunsa erään ylimyksen verestä. Epätoivoissaan hän syöksyi alas kalliolta kuultuaan vääräksi osoittautuneen huhun, jonka mukaan hänen kihlattunsa oli kuollut.

Kirkkomaalauksissa ja tarinoissa on tulppaaniin kiteytynyt Johanneksen evankeliumin jae: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16).

Tärkeimmät lähteet:

• Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1-2. WSOY 1997.
• Pentti Lempiäinen: Sano se kukkasin. Kasvit vertauskuvina. WSOY 2001.
• Anna Pavord: Wie die Pflanzen zu ihren Namen kamen. Eine Kulturgeschichte der Botanik. Berlin 2008.
• SKS:n kansanrunousarkisto.