Pääsiäisen sanoma kiteytettynä: Kantakaamme toistemme taakkoja

Eräs vaikea asia pyörii mielessä. Tulee uniinkin. Se on pieni huoli toiselle, mutta suuri minulle.

Lopulta rohkaisen mieleni ja kerron huolestani luottoystävälle. Hän tajuaa äänensävystäni, että asia on tärkeä. Hän kuuntelee ja kyselee lisää. Minä kerron. Vierähtää puoli tuntia ja oloni kevenee.

Tuntuu kuin kuorma olisi otettu pois harteiltani. Joku toinen kantaa sitä nyt. Näin tapahtuu luottamuksellisessa keskustelussa. Huolteni kuuntelijasta tulee kantaja.

Kumma kyllä, samalla kun kuormani siirtyy toiselle, sen painosta sulaa puolet pois. Auttajani ei luhistu sen alle. Ehkä tapahtuu jopa päinvastoin. Hän voimaantuu huomatessaan, miten hän helpottaa oloani.

Tutkimuksissakin on todettu, miten toisen auttaminen tuo iloa ja antaa energiaa. Siksikin jotkut lähtevät sinnikkäästi vapaaehtoistehtäviin järjestöihin tai seurakuntiin. Antaessaan saa, kantaessaan tulee itsekin kannetuksi.

Vahvinkin voi tarvita tukea

Jokainen tarvitsee joskus toisen olkaa, johon nojata. Kaikkein vahvinkin. Tästä kertoo eräs puhutteleva yksityiskohta Jeesuksen kärsimystiellä. Kun häntä vietiin ristiinnaulittavaksi, roomalaiset pakottivat erään kyreneläisen Simon-nimisen miehen kantamaan Jeesuksen ristiä.

Jeesus ei siis itse jaksanut kantaa ristiään. Sen teki toinen hänen puolestaan. Näin lukijalle kerrotaan, mihin Jumala kutsuu ihmisiään. Kantakaa toistenne kuormia. Älkää jättäkö uupunutta yksin.

Ihminen tekee näin luonnostaan. Meissä asuu sisäinen myötätunto, joka kutsuu auttamaan silloin, kun toinen on hädässä.

Älkää jättäkö uupunutta yksin.

Mutta tuota myötätuntoa voi myös paaduttaa. Ei koske minua. Se on jonkun toisen tehtävä. Itsepähän saattoi itsensä pulaan.

Ehkä tästä syystä sotilaiden sanottiin pakottaneen Simon kyreneläisen kantamaan Jeesuksen ristiä. Kohdan symbolinen viesti on selvä: Joskus minun täytyy käskeä itseäni, jopa pakottaa auttamaan toista. Joudun taistelemaan laiskuuttani ja itsekkyyttäni vastaan.

Simon kyreneläinen ei tiennyt kantavansa Jumalan Pojan ristiä. Näinkin tapahtuu silloin, kun joku kantaa toisen kuormaa. Silloin toteutuu Jeesuksen sana: ”Minkä te teitte yhdelle näistä vähimmistä, sen te teitte minulle”.

Yksi mätä omena turmelee muutkin

”Kantakaa toistenne kuormia” vetoaa ihmisen sisäsyntyiseen myötätuntoon. Samatahtisuus muiden kanssa voi muuttua myös tuhoisaksi voimaksi. Otetaan esimerkki.

Tiedän, että ympäristövastuullisen ei pitäisi tehdä lentolomia. Mutta kun muutkin lentävät, minä teen samaa. Etenkin, kun fiksutkin ajattelijat käyvät neljästi vuodessa kaukomailla. Miksi siis en minäkin?

Sysään siis vastuun toisille. Vaimennan omatuntoni kolkutusta sillä, että muutkin tekevät samaa. Jaettu synti ei enää olekaan niin pahaa. Kun syyllisyys kannetaan yhdessä, se sulaa yleiseksi tavaksi ja kulttuuriseksi käytännöksi.

Jaettu synti ei enää olekaan niin pahaa.

Tästä syystä julkisia syntejä on pidetty pahempana kuin yksityisiä. Ne kun tarjoavat esimerkin myös muille. Suomen häpeämätöntä, röyhkeää ja ylimielistä tarkoittava sana ”julkea” kuvaa ilmiötä hyvin. Julkea julkistaa paheensa, koska ei välitä siitä.

Näin hän syyllistyy kolmoissyntiin: Hän tekee pahan teon. Katumattomuudellaan hän viestii, ettei se oikeasti ollut väärin. Esimerkillään hän kutsuu muita samaan.

Yksi mätä omena turmelee muutkin. Rumasti sanottu, mutta sitähän huono esimerkki on. Rumaa.

Itselle kannattaisi puhua lempeästi

Myötätuntoa ei osoiteta vain toiselle, vaan myös itselle. Me nimittäin puhumme koko ajan itsellemme. Mieli kommentoi omia ajatuksia ja tekemisiä. Se neuvoo, hyväksyy ja tarvittaessa myös moittii – järki kehottaa suunnanmuutokseen.

Joskus sisäinen moite käy ylikierroksilla. Ihminen ruoskii itseään: Teit tuon huonosti. Olet tyhmä. Paha. Huono. Epäonnistunut.

Sisäinen syyttäjä vääristää todellisuuden. Se saa minut luulemaan itsestäni sellaista, mikä ei ole totta. Koen alemmuutta ja huonoa itsetuntoa. Tai kohtuutonta syyllisyyttä.

Ehkä vasta terapian kautta opin tuntemaan vinoutuneita ajatuspolkujani. Huomaan, että väsyneenä tai vastoinkäymisen jälkeen vedän viisarin kaakkoon. Sätin, moitin ja nujerran itse itseäni.

Sisäinen syyttäjä vääristää todellisuuden.

Vaikka minun pitäisi tehdä päinvastoin. Minun pitäisi kantaa itseäni ja puhua itselleni lempeästi.

Itseä kannetaan niin, että itsestä uskotaan hyvää. Sisäinen kommentaattori kiittää minua. Hyvin tehty. Sinä osaat. Tuo riittää.

Joku saattaa joutua opettelemaan tällaista. On opeteltava ohittamaan sisäisen itsekritiikin ääni. On tyynnyteltävä omaa mieltä ja sanottava, että tämä on riittävän hyvä. Minä olen riittävän hyvä. En usko sisäistä syyttäjääni.

Joku saattaa löytää lempeän puolustajan Jumalasta. Hän kun sanoo ihmiselleen: olet minulle rakas. Minä kannan sinua.

Sinä olet Kristukselle kaikki

Minä kannan sinua – tässä yksi tapa kertoa pääsiäisen sanoma. Kuva ristiinnaulitusta näyttää ihmisen rinnalle tulevan Jumalan. Yleensä Jeesuksen ristiin liitetään ajatus syntien sovittamisesta. Tavalla, jota emme loppuun asti ymmärrä, hän ottaa pois esteen Jumalan ja ihmisen väliltä.

Mutta hän tekee enemmänkin. Hän kantaa myös kipumme ja sairautemme, kuten Raamatussa sanotaan. Hän kärsii ja sairastaa meidän kanssamme. Hän kantaa ihmistä.

Kristus kantaa omiaan rakkaudesta. Mutta voi sille löytää toisenkin syyn.

Kun Jumalan Poika tuli ihmiseksi, hänen äitinsä Neitsyt Maria kantoi häntä kohdussaan ja sitten sylissään. Jumalan Pojalla oli äiti, kuten kenellä tahansa ihmisellä. Näin hän sai tietää, miltä tuntuu olla sylissä, hoidettuna ja hellittynä.

Siksikin hän kantaa nyt luotujaan. Rakastettuna hänkin jakaa rakkautta.

Kristuksen ääntä ei ole helppo kuulla.

Tämä kaikki kytkeytyy pääsiäisen sanomaan. Jeesuksen ylösnousemus tarkoittaa, että hän elää. Mutta ei vain Jumalan oikealla puolella, vaan kaikkialla luomakunnassaan. Myös ihmislastensa sydämissä.

Siellä hän tulee arkojen puolustajaksi kaikkia syyttäjiä vastaan. Hän puolustaa omiaan myös sisäistä syyttäjää vastaan. Kun se sanoo, ”et ole mitään”, Kristus vastaa: olet minulle kaikki.

Kristuksen ääntä tosin ei ole helppo kuulla. Se vaatii hiljaisuutta ja rauhaa. Ja avointa mieltä, joka sanoo: puhu minulle, Jumalan Poika, minä kuuntelen.

Moni kuulee sunnuntain kirkossa Kristuksen äänen. Ihmisten puhe muuttuukin taivaan viestiksi. Olo kevenee, kun tulee kannettu olo.