Kuva: Tuija Hyttinen

Kuolemanpelko on tuntemattoman pelkoa – siihenkin voi jumittua

Ihmisessä on valtava elämästä kiinni pitämisen voima. Elämän värit loistavat kirkkaammin kuoleman värejä vasten, sanoo Marja Keskitalo.

On aivan normaalia tuntea kuolemanpelkoa, sanoo pitkään seurakunta- ja sairaalapappina toiminut Marja Keskitalo.

”Samalla tavalla kun meissä ihmisissä on valtava elämästä kiinni pitämisen voima, meissä on olemassa pelko kuolemaa kohtaan.”

Keskitalon mukaan ihminen tiedostaa kuoleman olemassaolon jo varhain. Ihmisellä on läpi elämän alitajuinen tietoisuus siitä, että kuolema on totta.

”Jo pienet lapset tajuavat, että kuolemalla on elämässä erityinen rooli.”

Keskitalo muistaa, kuinka vuosia sitten laittoi perheelle ruokaa.

”Perkasin kalaa, ja silloin 3-vuotias esikoinen tiedusteli, onko kala kuollut. Vastasin, että kyllä on. Kuolemasta ei siinä sen enempää puhuttu, mutta lapsella oli heti valmiina jatkokysymys: ’Kuoletko sää isin kanssa joskus?’”

Myös täysin terve voi kokea kuolemanpelkoa

Kuolemanpelon voi laukaista esimerkiksi läheisen kuolema tai oma vakava sairastuminen.

Myös täysin terve ihminen voi kokea kuolemanpelkoa. Sen voi nostaa pintaan esimerkiksi jokin maailmalla sattuva iso onnettomuus tai kriisitilanne.

”Viisaat ovat sanoneet, että kuolemanpelko on tuntemattoman pelkoa.”

Kuolema on aikamoinen majesteetti – sitä emme voi hallita

”Ihminen haluaa hallita elämäänsä ja olemassaoloaan, mutta kuolema on aikamoinen majesteetti. Se on niitä harvoja asioita – ellei jopa ainoa asia – jota emme voi hallita.”

”Tämä tieto on meissä sisäänrakennettuna. Elämässä on koko ajan taustalla tieto siitä, että kuolema on totta. Tämä tieto voi murtautua arkitodellisuuteemme esimerkiksi nyt tässä koronakriisissä, joka rikkoo elämämme totuttuja kuvioita.”

Kuolema on osa elämää, sitä ei tarvitse paeta

Keskitalon mielestä olisi hyvä, että pysähtyisimme silloin tällöin miettimään kuolemaa ja kuolevaisuutta.

”Kuolemanpelko voi ilmetä kuoleman kieltämisenä: kuolemaa ikään kuin juostaan pakoon vaikkapa himoliikkumalla, ääriterveellisillä ruokailutottumuksilla tai materiaa hankkimalla. Ei uskalleta ajatella, että kaikesta huolimatta olemme kuolevaisia – että asia vain on niin.”

Juoksetko himoliikunnalla, ääriterveellisillä ruokailutavoilla tai materiankeruulla oikeastaan kuolevaisuutta pakoon?

”Välillä olisi hyvä herätä kuoleman todellisuuteen. Se auttaa tiedostamaan, että ei kuolemaa tarvitse paeta.”

”Kuolema on osa meidän elämäämme. Kukaan ei halua kuolla, kukaan ei halua menettää läheisiä ihmisiä – mutta voi ajatella, että elämän värit loistavat kirkkaammin kuoleman tummia sävyjä vasten.”

Elämän loppu on Jumalan kädessä

Kuoleman tietynlainen arkipäiväistäminen olisi Marja Keskitalon mielestä hyvä asia.

”Monet iäkkäät ihmiset ottavat aivan luontevasti kuolevaisuuden osaksi arkeaan. He esimerkiksi listaavat suosikkivirtensä omia hautajaisiaan varten.”

Kuoleman tietynlainen arkipäiväistäminen olisi hyvä asia: kirjaa hautajaisvirtesi etukäteen ylös

Marja Keskitalon oma mielivirsi on virsi numero 631, Oi Herra jos mä matkamies maan.

Sen neljäs säkeistö kuuluu: ”Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan. En päästä sua, ennen kuin mua käyt siunaamaan.”

”Minulle itselleni on tärkeä tietää, että voin turvata Jeesukseen. Se kannattelee, peloista huolimatta.”

”Sairaalapappina toimiessani olen huomannut, että myös moni muu turvaa lähdön lähetessä ajatukseen, että elämämme alku ja loppu ovat Jumalan kädessä.”

Kuolemanpelkoon voi hakea apua

Kuten mihin tahansa ahdistavaan tunteeseen, kuolemanpelkoonkin voi jumittua.

Kuoleman ajatteleminen ei sinänsä ole huono asia, mutta jos pelko alkaa hallita elämää, on syytä hakea apua.

”Jos kuolemanpelosta on vaikea puhua kenenkään läheisen kanssa, voi aina kääntyä ulkopuolisen ammatti-ihmisten puoleen: jutella papille tai diakoniatyöntekijälle.” Seurakunnan työntekijät ovat helposti lähestyttäviä eikä juttusille menoon tarvita lähetettä. Joskus oloa helpottaa jo yksikin tapaaminen.

Avun hakeminen ei ole heikkoutta, Keskitalo muistuttaa.

”Ei kuolemanpelosta puhuminen ole välttämättä yksinkertaista, mutta asioiden sanoittaminen helpottaa oloa.”

”Kuolema säilyttää salaisuutensa, mutta keskustelemalla se muuttuu ehkä vähän vähemmän pelottavaksi.

Daavidin psalmi: Herra on minun paimeneni

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.

Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.

Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi.

Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on oleva ylitsevuotavainen.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina
elämäni päivinä,
ja minä saan asua herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Ps 23

Elä täydesti, pappi kannustaa

Marja Keskitalon neuvoja kuolemanpelosta kärsivälle:

Puhu, jaa ajatuksiasi jonkun kanssa. Jos kuolemanpelko tuntuu liian ahdistavalta, hanki ammattiapua terapeutilta tai seurakunnan työntekijältä.

Hyväksy kuolema osaksi elämää. Kumppaniksi, joka pysyttelee jossakin taustalla, mutta on silti koko ajan totta.

Marja Keskitalo