Suvi Koivisto ja Arni Hiltunen
Suvi Koivisto ja Arni Hiltunen. Kuva: Ulla Remes

Kuolema puheeksi kahvitellessa

Taivas. Edesmenneiden tapaaminen. Unet, näyt, energiat, jälleensyntymä ja sielunvaellus.

Suru, kriisi, rukous, epäily tai luottamus Jumalaan.  Kuoleman kahvila kukkakauppa Rosannassa kirvoitti kielenkannat.

Mistä on kysymys, kukkakauppias Arni Hiltunen?

”Kuoleman kahvilassa juodaan kahvia, istutaan ringissä ja keskustellaan kuolemasta. Ideana on tehdä kuolemasta puhumisesta nykyistä helpompaa ja luonnollisempaa: aihe on tabu ja surevan kohtaaminen vaikeaa.”

Kuoleman kahviloita on pidetty keväällä jo kolme. Millaisia ne ovat olleet?
”Jokainen kerta on erilainen osallistujista riippuen. Keväällä oli nuorempia osallistujia. Käytiin läpi läheisten kuolemia, mutta myös etäännyttiin fyysisestä kuolemasta some-kuolemaan ja asioiden kuolemiseen saakka. Nyt keskityttiin kuolemanjälkeisiin asioihin.”
”Yksi asia nousee keskeiseksi aina: kuuntelemisen merkitys. Voi kun muistaisimme, että meillä on kaksi korvaa ja yksi suu siksi, että osaisimme ja malttaisimme kuunnella, ja että osaisimme myös puhua niin että toinen virittyy kuuntelemaan.”

Kuka voi järjestää kuoleman kahvilan?
”Kuoleman kahvilan konsepti tulee kansainvälisiltä kentiltä ja konsepti on vapaa: kuka tahansa voi halutessaan järjestää kuoleman kahvilan, lisätietoja netistä deathcafe.com.”

Miten kuolema näkyy muuten ANTI-festivaalilla, tuottaja Suvi Koivisto?
”ANTI – Contemporary Art Festival järjestetään 18. kerran 10.-15.9.2019 Kuopiossa. Festivaalin sitovana teemana on kuolema. Esimerkiksi Minna Canthin Anna Liisa -näytelmään pohjautuvassa Annaliisa Nesterval esityksessä kuolema on vahvasti läsnä. Lara Thomsin The Director esityksessä kuolemaa käsitellään hautausurakoinnin kautta – mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Maria Luzia Cruz Correian esityksessä Voice of Nature: The Trial keskitytään ympäristön kuolemaan ja ympäristötuhoon. Lisäksi taiteilija Loren Knoremyerin esityksessä After Erika Eiffel käsitellään ihmisen suhdetta tappavaan aseeseen.”