Ihmisen kysymysten äärellä
Ei ole olemassa erikseen uskonnollisia ja muita kysymyksiä: on vain ihmisen kysymyksiä. Sairaalasielunhoitajat ovat kuunnelleet niitä jo 60 vuotta.
Kuopion keskussairaalan ja Julkulan sairaalan valmistuminen 60 vuotta sitten ajankohtaisti sairaalapapin viran perustamisen tuomiokirkkoseurakunnan alaisuuteen. Kuopiossa 11.–13.9. pidettävät sairaalasielunhoidon neuvottelupäivät ovat samalla Kuopion sairaalapappien 60-vuotisjuhla. Päivien teema on Toivon tarinoita.
Sairaalasielunhoito on seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston alainen erityinen työmuoto. KYSissa sairaalapappeja on nykyisin neljä, johtava sairaalapastori Sari Kärhä ja sairaalapastorit Riikka Hakulinen, Maarit Koivurova ja Annamaija Louheranta. Riikka Hakulinen toimii lisäksi Harjulassa ja Annamaija Louheranta Niuvanniemen sairaalassa. Päätyönsä ohessa Sari Kärhä on Palvelevan Puhelimen toiminnanjohtaja. Hakulinen vastaa vapaaehtoisten sairaalaystävien koulutuksesta ja ohjaamisesta.
Töissä toisten töissä
Sairaalapastorit ovat siis kirkon työntekijöitä, jota työskentelevät toisten työyhteisöjen sisällä. Näin he ovat valmiiksi ihmisten keskellä ja ovat pyydettäessä läsnä, keskustelemassa, kuuntelemassa ja myötäelämässä, usein juuri ihmiselämän vaikeimmissa kohdissa, oman tai omaisen kuoleman tullessa todeksi.
Sari Kärhä määrittelee sairaalapastorin työn luonteen samoin kuin jo 1960-luvulla aloittanut Penna Konttinen: ei ole olemassa erikseen uskonnollisia ja muita kysymyksiä. On vain ihmisen kysymyksiä. Niitä perimmäisiä, ihmisenä olemisen kysymyksiä.
Sairaalapappi kohtaa ihmiset omana itsenään ja omalla persoonallaan, joten toisten tuska, pelko tai menetys ei voi olla tunteita koskettamatta. Tunnekuorman kantamisessa auttavat työkokemus ja koulutus.
”Koulutuksessa korostetaan oman elämänhistorian, omien varjojen ja pimeiden puolien läpikäymistä, niin että omat itkut ja surut on käsitelty työnohjauksessa tai terapiassa”, tiivistää Annamaija Louheranta.
Sairaalapapilla ei siis ryöpsähdä pintaan ensimmäisenä oman äidin kuolema, vaan hän on tunnetasolla vapaa suremaan omaisten tai kuolevan surua.
Myös omaisia ja henkilökuntaa varten
Sairaalapastoreilla on kirkkohallituksen yhdessä Therapeia-säätiön kanssa järjestämä sairaalasielunhoitajan erityiskoulutus. Monilla on paljon muutakin alaan liittyvää koulutusta esimerkiksi psykoterapeutin pätevyys ja paljon vastaavaa diakoniaan tai terveydenhuoltoon liittyvää työkokemusta.
Työ on usein kriisiluonteista, kahdenkeskistä keskustelua, mutta tehtäviin mahtuu myös tavallista papin työtä eli toimituksia kuten kastamisia ja ehtoollisia. Niuvanniemessä sairaalapastori pitää myös rippikouluja ja konfirmaatioita niin aikuispotilaille kuin nuoriso-osastolaisille.
”Olemme olemassa potilaita, omaisia ja henkilökuntaa varten. Toimituksista suurin osa on hautaansiunaamisia, jonkin verran on vauvateholla kasteita, mutta joskus myös henkilökunnan lasten kastetoimituksia”, Sari Kärhä luonnehtii.
Sairaalapastorit kouluttavat henkilökuntaa, antavat työnohjausta ja toimivat työpaikkapappina. Sairaalapastorit ovat myös yhteyshenkilöitä potilaiden ja uskonnollisten yhteisöjen välillä. Yhteistyö sairaalan kanssa on sujunut esimerkillisesti keskinäisen luottamuksen ja kunnioituksen merkeissä. Yhteistyö perustuu seurakuntayhtymän ja sairaalayksikoiden kirjallisiin sopimuksiin.
”Meidän eettisiin periaatteisiimme luotetaan. Tulemme paikalle silloin, kun potilas toivoo. Pyynnöt kulkevat aina henkilökunnan kautta”, Maarit Koivurova sanoo.
Niuvassa oli jo alussa saarnaajan virka
Kuopion sairaalapapit voisivat viettää 134-vuotisjuhliakin, sillä Niuvanniemen sairaalassa oli jo sairaalaa perustettaessa saarnaajan virka. Niuvanniemen papin virkaan yhdistettiin muidenkin valtion laitosten eli lääninvankilan ja lääninsairaalan papin tehtävät.
Viimeinen valtion ylläpitämä yhteinen pastori oli Yrjö Nummi vuoteen 1947 saakka, jonka jälkeen tehtävät päätyivät tuomiokirkkoseurakunnan papiston hoidettaviksi. Tuomiorovasti Lauri Halla vastasi tehtävästä vuoteen 1951, jolloin valtion sairaaloiden osa-aikaisten pappien toiminta loppui kuin seinään: valtiovarainministeriö ykskantaan vain lakkautti määrärahat.
Tuomiokirkkoseurakunta katsoi välttämättömäksi perustaa sairaalapapin viran, kun keskussairaala ja Julkulan B-mielisairaala valmistuivat. Ensimmäisen sairaalapappi oli Lauri Kauppinen ja hänen seuraajansa vuodesta 1967 Penna Konttinen. Penna Konttinen jäi eläkkeelle vuonna 1977, mutta hoiti pitkälle 1980-luvulle saakka silti sivutoimisesti Harjulan sairaalapastorin tehtäviä.
Vuonna 1973 saatiin jo toinenkin sairaalapapin virka, jolloin virkaan valittiin Pentti Tokola ja vuonna 1985 kolmas, jolloin tehtävään tuli ensimmäinen naisteologi Raija Vapaavuori. Raija Vapaavuori teki pitkän uran Niuvanniemen sairaalassa.
Johtavina sairaalapastoreina toimi ensin Pentti Tokola ja vuodesta 1985 Hannu Rönkä. Hannu Rönkä jäi eläkkeelle 2010. Hänen seuraajiaan johtavina sairaalapastoreina ovat toimineet Risto Voutilainen ja vuodesta 2018 Sari Kärhä.