Kuka on kadonnut lammas sinun elämässäsi?
Pastori Laura Tanskanen pohtii, miten helppo on nähdä pahuus toisessa ihmisessä. Oma vajavaisuus sen sijaan tulee herkästi sivuutettua.
Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.”
Luuk. 15:1–7
Jokaisen meidän elämästä löytyy kadonneita lampaita. Niitä syntisiä ja langenneita, joista Jeesus puhuu. Heitä, joille toivomme kääntymystä. Kuka on kadonnut lammas sinun elämässäsi? Meille on tyypillistä ajatella, että se on joku toinen. Tekstiä pohtiessani pysähdyin miettimään, olenko kadonnut lammas sittenkin minä itse?
On helppoa nähdä pahuus toisissa ihmisissä. Paljon kipeämpää on kohdata oma vajavaisuus, itsekkyys ja pimeys. Silti ajattelen, että on tärkeää tuntea oma syntinsä. Kun levitän elämäni Jumalan eteen, en voi olla kaikesta ylpeä. Silti saan kokea Jumalan rakkauden ja saan jatkaa matkaa hänen rakastavan katseensa alla. Rakastettuna kykenen itsekin rakastamaan. Jokainen meistä eksyy joskus. Irja Askolan sanoin: Armo jää. Ja oikeus huomiseen.
Kirjoittaja on Puijon seurakunnan vs. seurakuntapastori