Elämä ja kuolema kohtaavat toisensa kynttilänpäivän evankeliumissa
Raamatullisena aiheena on Jeesus-lapsen tuominen temppeliin ja jumalallinen kirkkaus, joka hänessä tuli maailmaan ja ilmestyi meille.
”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”
Luuk. 2:29–33
Vanha Simeon on valmis kuolemaan nähtyään Jeesus-lapsen temppelissä.
Jos ihminen on saanut elää pitkän elämän ja jo odottanut pääsevänsä pois, eikö hän silloin ole kuin Simeon – nyt saan rauhassa lähteä. Tai eikö hän ole niin kuin Vanhan testamentin hurskaat, joista sanotaan, että he kuolivat elämästä kyllänsä saaneina. Juicen laulussa Syksyn sävel sanotaan, että elämä on kuolemista. Se on elämän laki, mutta evankeliumissa kuolemakin on elämistä ja juuri tästä elämästä Simeon ylistää Jumalaa.
Uusi ja vanha kohtaavat kynttilänpäivän evankeliumissa. Simeon, vanhan liiton mies, saa nähdä Jumalan lupauksen toteutuneen uudessa liitossa, Kristuksen syntymässä. Messias, Pelastaja on syntynyt. Hän on kaikkia kansoja varten, valo ja kirkkaus kaikille kansoille.
Keskiajalla kirkossa oli tapana vihkiä vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät helmikuun alussa, siitä tulee nimitys kynttilänpäivä.” Jeesus sanoo: minä olen maailman valo”, lausutaan kastetoimituksessa, kun vanhemmille tai kummeille ojennetaan kastekynttilä. Erityisesti ristiäisissä kynttilän valon merkitys korostuu toivon merkkinä. Uusi elämä on aina toivon merkki. Ristiäisissä Jumala kutsuu kastettavan nimeltä ja antaa tehtävän olla toivon tuojana maailmassa.
Kirjoittaja on Tuomiokirkkoseurakunnan vs. seurakuntapastori