Seurakuntatalon Pieni sali on elokuun alusta lähtien nimeltään Kaste-sali. Kuva Merja Tapio

Siilinjärven seurakuntatalon remontti on edennyt aikataulussa

Sisätilat saadaan käyttöön kesäkuun alussa, ulkotyöt jatkuvat vielä kesä-heinäkuun ajan.

Saneerauksessa on seurakuntatalon piha-alueen lisäksi kirkon puoleisen päädyn seurakuntasalit, kahvio, keittiö, eteisaula ja sosiaaliset tilat. Piispa Jari Jolkkonen siunaa uudet tilat marraskuussa seurakunnan piispantarkastuksen yhteydessä.

Remontti vaikuttaa edelleen niin seurakuntalaisten kuin työntekijöidenkin toimimiseen seurakuntatalolla. Rakennukseen kulku on ajoittain haastavaa ja kulkureitit vaihtelevat remontin eri vaiheiden myötä.

Rakennukseen kulku on ajoittain haastavaa.

”Haasteiden keskellä auttaa jaksamaan pian konkretisoituva ajatus uusista hyvin toimivista tiloista”, talousjohtaja Anu Kopponen kannustaa.

Tulevien tilojen esteettömyys oikein korostuu näinä viimeisinä remonttikuukausina. Ulkotiloissa esteettömyyttä lisätään pihaa ja talon sisääntulopaikkoja selkeyttämällä. Seurakuntatalon piha-alueelle jää autopaikkoja ainoastaan invapysäköinnille. Inva-autopaikkoihin tulee sähköautojen latausmahdollisuus. Kaikki muut autopaikat siirtyvät pihasta seurakunnan pysäköintialueelle.

Sisätilojen suurin muutos on lattiapintojen tasaus yhdeksi entisestä kolmesta eri tasosta. Saavutettavuutta lisää myös neuvottelutilojen ja seurakuntasalien uusittava äänentoisto, induktiosilmukat, siirreltävät näytöt ja huippuluokkainen AV-esitystekniikka. Saliin tulevat striimauskamerat mahdollistavat uusia tapoja osallistua tilaisuuksiin.

Myös tilojen nimet menevät uusiksi

Tilojen nimet ja niiden opastekyltit vaihtuvat remontoitujen tilojen lisäksi muihinkin seurakuntatalon salitiloihin. Entinen Iso sali on nyt nimeltään Helmi. Päätysalin uusi nimi on Valo ja Pieni sali sai nimekseen Kaste. Uudet kokoustilat ovat nimeltään Toivo ja Rauha. Helmi-salin yhteyteen tulevan pukeutumishuoneen nimeksi tuli kuvaavasti Alba.

Tilojen uudet nimet ovat valoisat ja helpot.

Tilojen uudet nimet ovat valoisat ja helppokäyttöiset, kuten ovat uudet tilatkin. Uusiin nimiin totutellaan jo nyt – virallisesti ne otetaan käyttöön elokuun alussa. Elokuusta lähtien on uusiin tiloihin myös varattavissa kokous- ja tarjoilupaketteja, joihin sisältyy tilavuokrat ja tarjoilut.