Kirkon tiiliseinä, risti, edessä pihlajanoksia.
Kuva: Tuija Hyttinen

Seurakunnat purkavat poikkeusajan rajoituksia asteittain

Seurakunnat Kuopiossa ja Siilinjärvellä järjestävät tapahtumia kesäkuusta alkaen ja tuottavat edelleen sisältöä myös verkkoon. Työntekijät ovat tavoitettavissa kesälläkin.

Kuopion ja Siilinjärven seurakunnat ovat piispojen ja viranomaisten ohjeiden pohjalta  päättäneet purkaa rajoituksia toiminnassaan.

Jumalanpalveluksiin voi osallistua kirkossa rajoitetusti – hartauksia tarjolla myös verkossa

Jumalanpalveluksia voidaan toteuttaa kirkoissa seurakunnan läsnä ollessa. Niihin voi osallistua tilan mukaan myös yli 50 henkeä. Jumalanpalveluksissa voidaan viettää ehtoollista. Osanottajien turvallisuus varmistetaan huolehtimalla turvaetäisyyksistä ja hygieniasta. Seurakuntalaisten toivotaan ottavan kirkkoon mukaan omat virsikirjat.

Jumalanpalvelusten välittämistä verkkoon jatketaan. Kuopion seurakuntien jumalanpalvelukset Tuomiokirkosta voi katsoa virtuaalikirkko.fi-sivustolla ja Siilinjärven kirkon jumalanpalvelukset YouTube-kanavalla Siilinjärven ev.lut. seurakunta. Lisäksi seurakunnat tuottavat hartauksia, musiikkia ja keskusteluohjelmia verkkoon eri kanavilleen YouTubeen ja Facebookiin. Kirkko palvelee Yleisradion kanssa niin radion ja television kuin verkon välityksellä Ylen Areenassa

Seurakunnat järjestävät kesällä myös muita tilaisuuksia, ja niissäkin noudatetaan vallitsevia henkilörajoituksia, turvaväliä ja hyvää hygieniaa. Tietoja seurakuntien toiminnasta löytyy lehti-ilmoituksista ja seurakuntien verkkosivuilta. 

Kirkollisiin toimituksiin voi osallistua yli 50 henkilöä

Kasteisiin, vihkimisiin ja hautaan siunaamisiin on kirkoissa voinut kesäkuusta alkaen osallistua yli 50 henkilöä, pienissä tiloissa vähemmän. Kirkollisen toimituksen jälkeen järjestettävät ristiäis- ja hääjuhlat ja muistotilaisuudet sekä yksityistiloissa toteutettavat kirkolliset toimitukset ovat sen sijaan yksityistilaisuuksia. Siksi niitä koskee valtioneuvoston linjauksen mukainen 50 hengen enimmäisosallistujamäärä.  

Seurakuntien työntekijät sopivat juhlien järjestelyistä yhdessä perheiden ja omaisten kanssa. Hautaan siunaamiset voidaan toteuttaa kirkossa tai haudalla. Seurakuntien tiloja voi vuokrata muun muassa muistotilaisuuksiin. Juhlajärjestelyistä saa lisätietoja seurakuntien toimistoista tai kirkkoherranvirastosta. 

Rippileirit ja kesäleirit muuttuvat 

Kuopion seurakunnat ovat siirtäneet kesän rippikoulujen leirit loppukesään tai syksyyn, aiemmin kesällä järjestetään päiväopetusta. Siilinjärven seurakunta järjestää rippikoulujen lähiopetuksen heinäkuussa kolmen päivän päiväkouluna. Tätä ennen rippikouluja käydään etäopiskeluna. Näin seurakunnat huolehtivat nuorten, perheiden ja työntekijöiden turvallisuudesta. Seurakunnissa pyritään siihen, että jokainen 15 vuotta täyttävä voi osallistua rippikouluun ja tulla konfirmoiduksi. 

Seurakunnissa järjestetään lapsille ja perheille kesätoimintaa muun muassa päiväretkinä, kerhoina ja kesäkahvilana. Näihin ilmoittaudutaan toukokuussa. 

Asioi puhelimitse tai sähköpostitse 

Seurakuntien asiakaspalvelu toimii toistaiseksi vain puhelimitse ja sähköpostitse eikä toimipisteissä voi asioida paikan päällä. Kuopion seurakuntien toimistot, keskusrekisteri, hallintopalvelut ja hauta- ja puistotoimisto palvelevat arkisin klo 9–15 ja Siilinjärven seurakunnan kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto klo 9–14.  

Keskusteluapua saa puhelimitse, verkossa ja kirkossa 

Seurakuntien työntekijät ovat tukenasi, kun kaipaat keskustelua jonkun kanssa. Työntekijät palvelevat myös yrittäjiä ja työyhteisöjä poikkeusolojen esiin nostamissa hyvinvoinnin ja muutosten kysymyksissä. Yhteystiedot löydät seurakuntien verkkosivuilta. 

Kuopion Tuomiokirkossa ja Siilinjärven kirkossa on joka viikko mahdollisuus hiljentymiseen ja keskusteluun. apaaehtoiset kirkonvartijat päivystävät Tuomiokirkossa perjantaisin klo 18–21. Tuomiokirkossa on paikalla kirkon opas maanantaista perjantaihin klo 10–18 ja lauantaista sunnuntaihin kirkko on avoinna klo 10–15. Siilinjärven kirkko taas on avoinna keskiviikkoisin klo 11.30–13 läpi kesän. 

Seurakuntien työntekijät ovat tukenasi, kun haluat keskustelua.

Keskustella voi myös valtakunnallisessa Kirkon Keskusteluavussa puhelimitse ja verkossa: numerossa 0400 22 11 80 joka ilta klo 18–24 tai osoitteessa kirkonkeskusteluapua.fi. Verkossa palvelee myös chat ma–pe klo 12–20. Nuorille keskusteluapua on tarjolla verkossa osoitteessa kirkonkeskusteluapua.fi/nuorille

Diakoniatyö auttaa henkisesti ja aineellisesti 

Jos haluat keskustella huolistasi tai tarvitset apua arjesta selviämiseen, voit ottaa yhteyttä oman asuinalueesi diakoniatyöntekijään. Tarvittaessa diakoniatyöntekijät ohjaavat yhteiskunnan tarjoaman avun piiriin ja tukevat riskiryhmiin kuuluvia muuttuneen arjen kysymyksissä. Diakoniatyötä tekevien yhteystiedot saat verkosta ja seurakuntien ilmoituksista. Etenkin nyt poikkeusoloissa yhteyttä pidetään puhelimitse, sähköpostilla ja verkon välityksellä. 

Diakoniatyön taloudellinen apu helpottaa monia rahahuolissa kertaluonteisesti. Taloudelliselle tuelle on nyt erityisen suuri tarve lomautusten, työttömyyden ja lapsiperheiden ahdingon takia. Seurakunnat jakavat ruoka-apuna muun muassa EU-ruokaa tai paikallisilta yrityksiltä saamaansa ruokaa. Avustusmuodot vaihtelevat seurakunnittain. 

Perheneuvonta tukee pareja paikallisesti ja valtakunnallisesti 

Parisuhde voi joutua lujille tilanteessa, jossa on paljon huolta ja uuden arjen rakentaminen vie voimavaroja. Näissä kysymyksissä auttavat kirkon perheneuvojat ja diakoniatyöntekijät. Kirkon perheneuvonta toimii poikkeusoloissa etäyhteyksien välityksellä. Näin työ voi jatkua jo ennestään asiakkaina olevien parien ja perheiden kanssa. Myös uudet asiakkaat voivat hakea apua parisuhteen ja perheen vaikeuksiin. 

Valtakunnallisesti kirkon perheneuvojat tarjoavat tukea ja näkökulmia parisuhteeseen kirkon uudessa Rakkausklinikka-palvelussa Terve.fi- 
sivustolla

Papit tukevat sairaalassa ja hoitolaitoksissa 

Sairaalapapit ovat tukena potilaille, heidän läheisilleen ja sairaalan henkilökunnalle. Sairaalapapin kanssa voi luottamuksellisesti keskustella omasta elämäntilanteesta ja sairauden tuomista tunteista ja muutoksista. Papit voivat pyynnöstä myös jakaa yksityisen ehtoollisen tai pitää hartaushetken. Sairaalapapit työskentelevät sairaaloissa kunkin osaston ohjeiden mukaan. Koronarajoitusten vuoksi kaikki vierailut eivät ole mahdollisia, mutta papin kanssa voi keskustella puhelimitse. 

Kuopion yliopistollisen sairaalan, Harjulan sairaalan ja Niuvanniemen sairaalan papit tavoittaa hoitohenkilökunnan kautta tai soittamalla sairaalapapille tai Kuopion yliopistollisen sairaalan vaihteeseen. Virka-ajan ulkopuolella sairaalapapin tavoittaa päivystysnumerosta 050 526 3768. 

Muissa terveydenhuollon yksiköissä vierailusta voi olla yhteydessä alueen paikallisseurakunnan pappiin tai diakoniatyöntekijään. Siilinjärvellä seurakunnan päivystävän papin tavoittaa numerosta 044 7284 612. 

Seurakunnat noudattavat toiminnassaan yleisiä kokoontumisrajoituksia, joiden vuoksi toiminta voi muuttua kesän aikana. Tarkista viimeisimmät tiedot seurakuntien verkkosivuilta: kuopionseurakunnat.fi ja siilinjarvenseurakunta.fi

Uutista on päivitetty 18.6.2020 ajankohtatiedoilla.