Urkusatu on tarinallista musisointia
Miten yhdistää suuri soitin, kiehtova kerronta ja lasten aito osallistuminen?
Kanttorit Tintti Tinkala ja Heikki Mononen ovat luoneet Kuopion Männistön seurakunnassa urkusaduista konseptin, jossa kirkkourut taipuvat elämykselliseen kerrontaan.
Urut kuvittavat tapahtumia ja tunnelmia
Tinkalan ja Monosen yhteinen taival urkusatujen parissa alkoi jo 2000-luvun alussa Sibelius-Akatemian Kuopion osastolla, kun kirkkomusiikin opiskelijat esittivät urkusatuja Kuopiossa järjestettävillä Lasten pakkaspäivillä. Kun opiskelukavereista tuli myöhemmin kollegoita Männistön seurakuntaan, syntyi idea säännöllisestä urkusatuviikosta.
Urkusatu on elämyksellinen kerronnan muoto, jossa yhdistyvät sanallinen tarina ja urkumusiikki. Sitä voisi kuvailla juonellisena lastenkonserttina tai muskarituokiona, jossa urut eivät ainoastaan säestä, vaan ne toimivat kerronnan välineenä kuvittaen tapahtumia, hahmoja ja tunnelmia.
Myös urkurilla on omat repliikkinsä.
Työnjako on toiminut niin, että Tinkala käsikirjoittaa tarinat, valitsee mukaan lapsille tuttuja yhteislauluja ja mahdollisesti esitettävää musiikkia. Mononen puolestaan loihtii uruilla sadun äänimaailman. Esityksessä Tinkala hyppää kertojan ja roolihahmon saappaisiin, ja myös urkurilla on omat repliikkinsä.
Optimaalinen kesto esitykselle on noin 25 minuuttia, mikä on osoittautunut juuri sopivaksi ajaksi myös pienimpien osallistujien keskittymiskyvylle.
Kirkossa saa leikkiä ja nauraa
Urkusaduista saatu palaute Kuopiossa on ollut hyvin myönteistä. Urkusatuja mainostetaan päiväkodeille, esikouluille ja alakoulun 1–2-luokille. Viime vuosina urkusatu on kiertänyt Kuopiossa useissa seurakunnissa, ja sen on nähnyt yli tuhat lasta.
Lapset suhtautuvat urkumusiikkiin ennakkoluulottomasti, kun se tuodaan heidän tasolleen.
”Olemme halunneet, että saduissa on hauskuutta, hulluttelua ja huumoria. Kirkossa saa leikkiä, nauraa ja iloita”, Tinkala summaa.
Lapset pääsevät osallistumaan urkusatuun.
Vaikka osa musiikista on perinteistä esittävää taidetta, suurin osa on osallistavaa. Lapset pääsevät laulamaan, leikkimään ja rytmittämään musiikkia. Urkusatu onkin parhaimmillaan silloin, kun koko kirkkoväki elää samaa tahtia tarinan mukana.
Useimmiten toteutukset syntyvät kanttorin ja seurakunnan varhaiskasvatuksen yhteistyönä.
”Kuopiossa urkusatuja on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä seurakunnan eri ryhmien kanssa. Esitysten etukäteisvalmisteluihin ovat osallistuneet niin taidekerhot, koululaisten iltapäivätoiminta kuin lapsikuorolaisetkin. Erityisesti haluan kiittää seurakuntamme lastenohjaajien työpanosta lavasteiden askartelun kanssa. Ryhmissä on askarreltu lavasteita ja rakennettu esitysten tarpeistoa, mikä on tehnyt projektista koko seurakunnan yhteisen ponnistuksen”, Tinkala kertoo.
Urkusatu on neutraali ja pedagoginen elämys
Urkusatujen ytimessä on pedagoginen ajatus tutustuttaa lapset kirkkotilaan ja urkuihin tavalla, joka tukee varhaiskasvatussuunnitelman (VASU) yleissivistävää opetusta. Tätä tukee katsomuskasvatuksen korimalli, joka tunnetaan myös ”Neljän korin mallina”. Se on Opetushallituksen ja Kirkkohallituksen kehittämä työkalu, jolla määritellään, miten uskonnollisia elementtejä sisältävä yhteistyö koulujen ja päiväkotien kanssa järjestetään.
Tinkalan kirjoittamat urkusadut sijoittuvat ensimmäiseen koriin eli yleissivistävään opetukseen. Tämä kori on suunniteltu sopimaan kaikille lapsille. Kanttorille malli antaa selkeän raamin: urkusatu on neutraali, taiteellinen ja pedagoginen elämys, joka rakentaa lapsen yleissivistystä ja uteliasta asennetta maailman moninaisuutta kohtaan.
Urkusadut ovat yleissivistävää opetusta.
”Tämä on turvallisin ja laajimmin sovellettavissa oleva tapa tehdä yhteistyötä, sillä se mahdollistaa koko lapsiryhmän osallistumisen toimintaan yhdessä, ilman erillisiä järjestelyjä.”
Kuopiossa alueen päiväkodit, esikoulut ja alaluokat ovat osallistuneet viikon esityksiin innolla, ja lapset ovat ottaneet urkumusiikin vastaan ennakkoluulottomasti. Tämä vahvistaa sen, että kun kirkkoon ja sen soittimistoon tutustutaan varhaiskasvatussuunnitelman yleissivistävän opetuksen mukaisesti, avautuu lapsille ovi sellaiseen kulttuuriperintöön, joka tuntuu heistä omalta ja kutsuvalta.