Samuli Edelmann tunnustaa urakalla syntejään
Kun Samuli Edelmannista ilmestyi kirja, media keskittyi sen sisältämiin päihde- ja naissekoiluihin. Vähemmälle huomiolle jäi usko.
Näyttelijä ja laulaja Samuli Edelmann ei säästele itseään Johannes Lahtelan kirjoittamassa henkilökuvassa Samuli – Pimeydestä valoon (Otava). ”Hillittömyydelle perso” päihdyttävien kokemusten etsijä tunnustaa urakalla syntejään ja heikkouksiaan.
Itsekeskeisen ja narsistisen taiteilijan elämä tapasi pyöriä oman navan ympärillä. Mielihyvän hakijalle ja arjesta pakenijalle alkoholismi oli vain addiktioiden jäävuoren huippu.
Monet riippuvuudet ovat piinanneet miestä raittiinakin. Hänellä on addiktiivinen suhde muun muassa uhkapeleihin, syömiseen ja seksiin.
Vertaistuen ja terapian voimalla eteenpäin
Edelmann ja ex-näyttelijä, taannoin ortodoksipapiksi vihitty Lahtela ovat uineet samoissa sameissa vesissä. Levottomia ja hengellisesti kuolleita, holtittomien himojen ja vellovien tunteiden viemiä ystävyksiä yhdisti sisäinen pimeys ja hulluksi tulemisen pelko.
”Olemme toimineet elämässämme kuin mieltä vailla olevat rikkinäiset sielut, ja olemme ennemmin veljiä virheissämme kuin hyveissämme… Sisäinen kamppailu on saanut meissä molemmissa sellaiset mittasuhteet, etten voi kuin ihmetellä, että olemme edelleen elossa.”
Mikä miehet pelasti?
Kumpikin on käsitellyt lapsuuden traumojaan sekä surkeita toimintamallejaan ja tekojaan terapiassa.
Pohjakosketuksen otettuaan ja päihdehuuruiseen ”taiteilijaelämään” kyllästyttyään he ovat käyneet alkoholistien vertaistukiryhmässä, jossa tutustuivat.
Ryhmässä Edelmann sai kosketuksen hengellisyyteen. Hänen sisäisessä elämässään tapahtui kristillisen uskon myötä käännös. Jumala auttoi ratkaisevasti raitistumisessa.
Vakava sairaus vaatii suurimman mahdollisen vastavoiman
Kun uskon todellisuus avautui vähitellen, se löysi taiteellisetkin käsittelykanavansa. Hengenlaadultaan avaran ekumeeninen laulaja teki vuodesta 2007 lähtien neljä virsilevyä ja kiersi ahkerasti kirkkokeikoilla esittämässä antaumuksellisia virsitulkintojaan. Hänet nähtiin usein myös Tuomasmessussa.
Helppoa ja ongelmatonta ei raitistuneen alkoholistinkaan taivallus ole, vaan kiusauksia tulee alati eteen.
Edelmann sai kosketuksen hengellisyyteen.
Kilvoittelija ”kaatuu jatkuvasti maahan, mutta tehtävänä on yrittää nousta ylös – ja välillä tähän tarvitaan toisten tukea, kokeneita oppaita, rinnalla kulkijoita ja rukoilijoita.”
Kalle Holmbergista tuli Edelmannin tärkein hengellinen mentori. Itsekin raitistunut ja uskon löytänyt teatteriohjaaja vei nuoremman etsijän Valamon luostariin.
Holmberg epäili, että Edelmann voisi jäädä koko elämäkseen kiinni erilaisiin lääkkeisiin ja psykiatrisiin hoitomuotoihin, ellei tämä saisi otetta hengellisyydestä. Kun sairaus on vakava ja voimallinen, siitä selviämiseen saattaa tarvita suurimman mahdollisen vastavoiman.
Holmberg näki, millainen lähestymistapa uskoon sopi Edelmannin addiktiiviselle luonteelle. Yhteen riippuvuuteen kerran sairastunut päätyy helposti korvaamaan vanhan aineen uudella. Hengellisyyskin voi koukuttaa väärällä tavalla.
Uskoon on suhtauduttava kuin kolmiolääkkeisiin. Siitä ei pidä hakea nopeasti haihtuvia hurmostiloja tai pikavoittoja.
Rukous vaatii kärsivällisyyttä, mutta auttaa jaksamaan
Ortodoksikirkkoon vuonna 2017 liittynyt Samuli Edelmann sai oppia, että rukouksessa eteneminen on hidasta, malttia ja kärsivällisyyttä vaativaa päivittäistä työskentelyä. Se on kuin kuntoilua ja juoksemista. Rytmistä ja rutiineista on pidettävä kiinni, muuten kunto rapistuu.
Hengellisyyskin voi koukuttaa väärällä tavalla.
Näyttelijä ja laulaja rukoilee ennen lavalle menoa, ja esityksen jälkeen hän polvistuu rukoukseen ennen nukahtamista.
Rukous auttaa jaksamaan julkisuuden varjopuolia ja kestämään loikan keikan jälkeisestä hurmoksesta hotellihuoneen yksinäisyyteen.
Hartaudenharjoitus ja hengelliset menetelmät tukevat vaikeina hetkinä myös taistelua masennusta ja alakuloa vastaan.
Samuli-kirjassa kirkkoa kuvataan hengelliseksi sairaalaksi ja hengellisen kamppailun nyrkkeilykehäksi. Sieltä saa ”eväitä omien demoniensa nujertamiseen oman itseksi kasvamisen piikkisellä polulla”.
Tosikkomaisuuden tilalle tullut lämpöä ja huumoria
Edelmannin ja Lahtelan tarina on täynnä toivoa: vapautusta riippuvuuksista, itsekeskeisyydestä ja kielteisyydestä.
”Olemme saaneet kokea ylösnousemuksen ihmeen omassa elämässämme, eikä meillä kertaalleen kuolleilla veljillä ole enää mitään hätää. Pelolle ei ole enää sijaa. Vertaistukiryhmien ja rukouksen avulla saamme edelleen pysyä päivän kerrallaan valon puolella.”
Raitistumisen myötä jyrkkyys, ehdottomuus ja tosikkomaisuus ovat vähän kerrassaan väistyneet. Tilalle on tullut keveyttä, huumoria ja lämpöä, jotka ovat hengellisyyden ytimessä.
Pelolle ei ole enää sijaa.
”Miten sitä voisikaan ottaa liian vakavasti mitään maallisen elon kotkotuksia, jos uskoo ylösnousemuksen ihmeeseen ja kuoleman jälkeen koittavaan matkaan? Miten itsensä voisi enää ottaa kovin vakavasti?”
Kilvoittelija joutuu kohtaamaan sisäisen pimeytensä, mutta valo on voimakkaampi.
”Kun alistuu rukoukseen ja hengelliseen opastukseen, on mahdollista löytää oma itsensä, valo joka loistaa omassa sisimmässä”, todistaa Samuli – Pimeydestä valoon.