Mistä on kestävä parisuhde tehty? Kaksi pitkässä avioliitossa elävää pariskuntaa korostavat sitoutumista.
Kati ja Sakari Häkkinen löysivät toisensa nuorina opiskelijoina. Avioparina he viettivät elokuussa 36. vuosipäivää. Vuosiin on mahtunut monenlaista: nuoren rakkauden symbioottista yhdessäoloa, lapsiperhe-elämä iloineen ja kriiseineen ja uran rakentamista eri paikkakunnilla asuen.
”On tullut aika, että elämme kaksistaan. Elämme laatuaikaa, hyvän kumppanuuden aikaa”, Kati Häkkinen summaa.
Arki erillään, silti yhdessä
”Lasten ja teinien kanssa eläminen, talon rakentaminen, velat”, Sakari listaa suhteen koetinkiviä.
Yhdeksän vuoden ajan Kati ja Sakari elivät arkea erillään työn vuoksi.
”Ehkä yksi suhteemme kriittisin kohta oli muutto Kuopioon Sakarin työn vuoksi. Minä jätin taakseni mielekkään työn eikä uutta mieluisaa työtä ihan heti löytynyt. Sitten löytyi juuri minulle sopiva työ Joensuusta. Kun valitsin sen, me menetettiin tavallinen arki”, Kati kertoo.
Koska päätökset näissä muutoksissa olivat yhteisiä, myös seuraukset kannettiin yhdessä. Kun työ vei vaimon pois kotoa arkiviikoiksi, Sakari joutui pyörittämään kotiarkea Kuopiossa yksin kolmen lapsen työssäkäyvänä isänä. Arkena oli toista ikävä.
Katille erillään asumisen vuodet olivat riittämättömyyden kanssa painiskelua.
”Kun lapset olivat kotona, tunsin, että pitäisi olla enemmän jakamassa arkea heidän kanssaan. Vei aikansa oppia elämään muutakin kuin työtä.”
”Nyt viisi vuotta olemme lähteneet töihin joka päivä samasta osoitteesta”, Häkkiset iloitsevat.
Luottamus kantaa
Kaikkina yhdeksänä erillään asumisen vuotena Häkkisiä kantoi keskinäinen luottamus. Parisuhteen arjessa on tehty valintoja suhteen puolesta – arkisia päätöksiä mennä samaan suuntaan ja tukea toista. Käytiinpä liitossa myöten taikka vastaan, Häkkiset sanovat kerta kerran jälkeen löytävänsä toisesta sen ihmisen, jonka kanssa haluaa elää. Vuosien varrella on opittu puhumaan toisilleen kaikesta ja pitämään yhteyttä yllä.
”Arjen erillään elämisen aika elettiin läpi. Siitä selvittiin. Parisuhde kesti, koska me sitouduimme siihen. Tahdoimme”, Sakari arvioi.
Häkkisiä yhdistää kristillinen usko ja elämänura teologina. Vaikka toinen on seikkailija ja toinen arvostaa turvallisuutta, myös yhteiset matkat ovat suhteen rikkaus. Samoin musiikki.
”Aina olemme myös pyrkineet järjestämään yhteistä aikaa”, Sakari sanoo.
Häkkiset tietävät myös pariskuntana elävänsä sukupolvien ketjussa. Kummankin juurilta nousee malli kestävästä parisuhteesta, jossa vaikeinakin aikoina pyritään elämänmittaiseen parisuhteeseen.
”Vaikka mitä on, toista ei jätetä. Se on minulle yksi avioliiton kulmakivistä”, Sakari tiivistää.