Uima-allas, joss muutamia uimareita.
Kuopion Kuntolaakson uusi uimahalli avattiin elokuun alussa. Kuva Tuija Hyttinen.

Kuopion uudessa uimahallissa on aktiviteetteja jokaiseen makuun

Halli on pinta-alaltaan Suomen toiseksi suurin ja tarjoaa laajan skaalan aktiviteetteja: erilaisten uima- ja hyppyaltaiden lisäksi kävijä voi ottaa tuntumaa vaikkapa porealtaaseen, aromasaunaan ja kuntosaleihin.

Miten avajaisviikko sujui, uima- ja jäähallin palveluista vastaava työnjohtaja Antti Riekkinen? 

”Avajaisviikko sujui oikein hyvin. Asiakkaille oli tarjolla monipuolista ohjelmaa eri toimijoiden taholta. Joka päivä oli yli tuhat kävijää, vilkkaimpana päivänä hallissa vieraili noin 1500 ihmistä.”

Millaista palautetta uusi halli on saanut kävijöiltä?

”Pääsääntöisesti palaute on ollut positiivista. Kehuja on tullut esimerkiksi hienoista allastiloista. Hallin kuntosaleista on tullut jonkin verran negatiivista palautetta, johon on jo osin pyritty reagoimaan. Meillä on ollut liikunnanohjaajia opastamassa uusien laitteiden käytössä ja tulemme jatkamaan neuvontaa saleilla.”

Monia on ihmetyttänyt, ettei hallista saa enää kertakäyttöpeflettejä – millä perustellaan muuttunutta käytäntöä?

”Pefletit ovat tuottaneet ison määrän muovijätettä sekä Niiralan vanhassa uimahallissa, että Lippumäen uimahallissa. Seuraamme muiden vastaavan kokoisten ja isompien kaupunkien linjausta pefletittömyydestä ympäristöä säästääksemme.”

Miten uimahallissa huolehditaan turvallisuudesta nyt korona-aikana?

”Uimahallissa on käsidesiautomaatteja ja tarroja lattioissa muistuttamassa turvaväleistä. Lisäksi kuulutamme muistutuksia turvavälien noudattamisesta. Rajoitamme esimerkiksi porealtaassa olevien ihmisten määrää, lisäksi uinninvalvojamme kiertävät tiloissa valvomassa yleistä järjestystä ja turvavälejä.”