Isyys on ollut Janne Porkolalle myös tutustumismatka omiin tunteisiin
Kolmen lapsen isä Janne Porkola on opetellut olemaan itselleen armollinen. Siihen on tarvittu vertaistukea ja arjen oppikoulua.
Porkolalle on aina ollut selvää, että haluaa oman perheen.
”Se on ollut selkeä tavoite”, mies nauraa.
Minnan tavattuaan Porkola puhui tämän kanssa avoimesti perheen perustamisesta ja lapsista.
”Kun joku kysyy, milloin olisi hyvä aika jälkikasvulle, niin eihän sellaista täydellistä hetkeä olekaan. Se on hyppy epämukavuusalueelle.”
”Kun olimme päättäneet, että lapsia saa tulla, saimmekin todeta, ettei se ole mikään automaatio. Ei ole meidän käsissämme, saammeko lapsia”, mies sanoo vakavana.
Porkolat joutuivat myös miettimään vaihtoehtoa biologiselle lapselle.
”Puhuttiin sijaisperheenä toimimisesta. Se oli selvä, että halusimme lapsia elämäämme tavalla tai toisella.”
1,5 vuoden odotuksen ja lääkärikäyntien jälkeen kaksospojat ilmoittivat itsestään.
Omat pimeät puolet ovat tulleet vanhemmuudessa esille
Tulevat vanhemmat olivat vitsillä heittäneet ennen ultraan menoa, että entäs jos siellä onkin kaksoset.
”Naurettiin sitä, mutta pian ajatus realisoituikin. Olihan se melkoinen paukaus, kaksi vauvaa yhdellä kerralla. Muistan, kun 10 minuutin hämmennyksen jälkeen ajatus oli että wau, mahtavaa!”, muistelee isä hymyillen yli 11 vuoden takaisia tunnelmiaan.
Vauva-aika oli intensiivistä.
”Isyyden kannalta oli iso juttu, että minuakin tarvittiin alussa todella paljon. Sain kasvaa isän roolissa heti alusta alkaen. Tein vauvavuoden ajan puolikasta työpäivää ja iltapäivällä olin jo Minnan apuna.”
Hän toteaa kliseen ´lapset kasvattavat vanhempiaan ainakin yhtä paljon kuin vanhemmat lapsiaan´, olevan täysin totta ainakin hänen kohdallaan.
Lasten myötä on oma raadollisuus jopa yllättänyt.
”Omat pimeät puolet ovat kyllä tulleet esille. Itsekseen eläessäni kuvittelin olevani ihan hyvä tyyppi. Parisuhteessa tuli joskus sellainen tilanne, että kiristi pinnaa. Mutta lasten myötä on oma raadollisuus jopa yllättänyt.”
Porkola oli ajatellut olevansa hyväntuulinen lempeä isä. Kokemus on kuitenkin se, että välillä ääni korottuu niin puolisolle kuin lapsille. Omia rajoja ja sietokykyä on vuosien mittaan koeteltu.
”Kaikesta huolimatta, haluan ylläpitää sovinnon kulttuuria. Pyydän huonoa käytöstä anteeksi. Siinä on vielä tekemistä, että osaisimme vaimon kanssa tehdä sovinnon lasten kuullen”, aviopuoliso pohtii.
Vertaistuki auttaa vanhemmuuden kipuiluissa
Porkolan oma isä oli töiden vuoksi paljon poissa kotoa.
”Ehkä siitä johtuen minulla ei ollut mallia, miten olla isänä arjessa. Olen joutunut ihan itse opettelemaan.”
Tämän päivän vanhemmuudessa hän näkee kovat vaatimukset.
”Saan itseni kiinni vertailemisesta. Tulee ajatuksia, että tuokin isä olisi varmasti hoitanut tämän tilanteen paremmin kuin minä. Tähän erinomaisia apuja ovat olleet parisuhdepiiri ja miesten solu, joissa on voinut avoimesti jakaa kipukohtia, ja saanut kuulla, että muillakin isillä ja äideillä on samoja pulmia.”
Aina ei yllä parhaaseensa, mutta sekin on ihan ok
Mitä olet oppinut isyydestä?
”Vaikka välillä kokee riittämättömyyttä ja keinottomuutta, olen yrittänyt muistuttaa, että ’riittävän hyvä’ isyys riittää. Olen saanut armollisuutta itseäni kohtaan. Sekin on ok, vaikka aina en toimi niin kuin haluaisin, enkä aina yllä siihen optimisuoritukseen.”
Perhe pitää joka ilta yhteisen hartauden.
”Voi todeta, että ihan hyvin mä silti vedän. Ja että en ole yksin.”
Porkolat pitävät tärkeänä yhteistä rukousta. Perhe pitää joka ilta yhteisen hartauden, jossa saa jakaa päivän ilot ja huolet.
”Vaikka yleensä sitä aikansa hakkaa päätä seinään ennen kuin muistaa, että voisihan sitä pyytää Jumalalta apua.”
Yksin pärjäämisen myytti pitäisi purkaa
Työterveyslääkäriksi erikoistuva Janne Porkola kertoo, miten jossain vaiheessa elämää ahdistus kasvoi liian suureksi ja hän hakeutui psykoterapeutin juttusille.
”Terapia auttoi myös isyyden pulmissa. Sain olla hukassa isyyteni kanssa, ja löysin keinoja ja työkaluja isänä olemiseen sekä arjessa selviytymiseen.”
Nyt 5-vuotiaan tyttären syntymän jälkeen hän on tehnyt 80-prosenttista työaikaa ja kokee sen erittäin hyvänä jaksamisen kannalta.
Meidät on luotu toisiamme varten.
Lääkärin työssään hän on nähnyt, miten monen ongelman juurisyynä on yksinäisyys ja yksin pärjäämisen kulttuuri.
”Minun on ollut hirveän vaikea pyytää apua, mutta nyt tiedän, ettei tarvitse selvitä yksin. Olen oppinut, että saan olla heikko ja tarvitseva. Ajattelen, että yksin pärjäämisen myytti pitäisi murtaa. Meidät on luotu toisiamme varten.”