Puun rungosta ja oksista muodostuva ristikuvio
Kuva Hannu Hyvärinen

Mikkelinpäivänä pohditaan enkeleiden tehtäviä ja merkitystä ihmisille

Ihmisellä on tarve löytää järjestystä sillekin, mihin järki ei yllä.

Herralla on istuimensa taivaissa, 

ja hänen valtansa alla on kaikki maa. 

Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, 

jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte. 

Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa, 

jotka hänen tahtonsa täytätte. 

Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan. 

Ylistä Herraa, minun sieluni! 

Ps. 103: 19-22 

Raamatussa mainitaan useita kiehtovia henkiolentoja. Keskiajalla teologit järjestelivät näitä sen mukaan, mikä enkelten ryhmä oli lähinnä Jumalaa.  

Tunnetuin on Tuomas Akvinolaisen ryhmittely, jossa ensimmäiseen ryhmään kuuluvat serafien, kerubien ja valtaistuinten kuorot, toiseen herruudet, vallat ja voimat ja alimpaan hallitukset, arkkienkelit ja lopulta enkelit, jotka vaikuttivat lähinnä ihmisten todellisuutta.   

Minulle enkelihierarkiat palauttavat mieleen lapsuuden fantasia-aiheiset keräilykorttipelit, joissa oli toinen toistaan vahvempia olentoja. Keskiajan teologit eivät kuitenkaan ryhmitelleet enkeleitä vain lapsenomaista uteliaisuuttaan; kyse oli laajemmasta maailmankuvan hahmottamisesta.  

Antiikista periytyi kristilliseen teologiaan uusplatonistinen maailmankuva, jossa Jumalan ominaisuuksia olivat ykseys, henki ja järki (logos). Luomisessa kaikki virtaa tästä yhdestä, mutta ikään kuin jäähtyy matkalla etääntyessään siitä. Aine on kauempana Jumalasta kuin henki, kasvi etäämpänä kuin eläin. Ruumiillisen ihmisen ja Jumalan väliin asettuvat enkelten kuorot. 

Vaikka serafit ja kerubit esiintyvät virsissä ja alttaritauluissa, välimaasto kuolevaisten ja Iankaikkisen välillä on jäänyt Danten Jumalaisen näytelmän jälkeen niukalle huomiolle. 

Syystäkin. 

Jeesus oikaisi aikuisten fantasiat taivaallisista valtahierarkioista: ”Joka nöyrtyy lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.”

Kirjoittaja on Tuomiokirkkoseurakunnan rovastikuntapastori