Kuopion tuomiokirkko on ollut lapsuudesta saakka kuin toinen koti Marko Salolle
Lapsena Saloa viehätti tuomiokirkon avaruus ja värit. Myöhemmissä elämänvaiheissa kirkko on tarjonnut mukavaa vapaaehtoistyötä, syvempiä merkityksiä ja näköalapaikan luottamushenkilönä.
Jo pienenä minusta tuntui kirkkoon astuessani, että olin tullut kotiin. Totta kai silloin jännitti eri lailla kuin nyt vanhempana, mutta sama tunne on säilynyt. Kirkon avaruus, valot ja värit ottivat valtaansa.
Koulun joulukirkot ja kevätkirkot virsineen, musiikkeineen ja lauluineen elävöittivät koulunkäyntiä ja vuoden kulkua.
Sitten koulukaverini kanssa vartuttuamme rupesimme käymään kirkossa useammin auttamassa suntio Hannu Korhosta. Autoimme ehtoollisen valmisteluissa, virsien numeroinneissa tauluihin, viinin ja öylättien jaossa sekä kolehdin keruussa. Sellaista pientä hommaa, mikä oli mielenkiintoista ja sai hyvälle mielelle.
Murrosiässä rippikoulu toi taas uutta aspektia kirkossa käyntiin Raamatun opiskeluineen ja tehtävineen. Tuli niin juhlallinen olo, kun meidät siunattiin seurakunnan keskellä.
Kirkon toiminnan laajuus yllätti.
Vuosia vieri ja aina oli yhtä mukavaa käydä kirkossa. Sitten sain perheen ja tyttömme kastettiin kirkon kappelissa. Kastajana toimi oma rippipappini Ilpo Rannankari.
Muutama vuosi sitten osallistuin seurakuntavaaleihin. Halusin olla vaikuttamassa oman seurakuntani asioihin. Tultuani valituksi seurakuntaneuvostoon olen saanut olla päättämässä mm. testamenttirahastojen kohteista, avustuskohteista, tapahtumista ja tilinpäätöksistä.
Korona on tuonut haasteensa meillekin: kokousten järjestämistä etänä, sähköpostitse ja turvaväleillä.
Tiesin, että kirkolla on monimuotoista toimintaa, mutta laajuus yllätti minut.
Muutama vuosi sitten osallistuin seurakuntavaaleihin.
Diakoniapuolen tunsinkin jo ennestään, mutta paljon muutakin on: perhetoiminta, sairaaloissa ja oppilaitoksissa toimivat papit, avustustoiminta, auttavat puhelimet, erilaiset kerhot ja ryhmät. Kaikki mahtuvat toimimaan saman katon alla.
Nyt viime aikoina seurakuntaneuvostossa olemme painineet seurakuntayhtymän rakenteen kanssa ja uuden seurakuntatalon paikan parissa.
Keväällä kirkkoomme on tulossa uusi kastepuu, joka toivon mukaan alkaa työntää vartta ja kasvattaa oksistonsa tulevien pienten seurakuntalaisten ylle.
Pian saamme tehtäväksi valita välillisillä vaaleilla uusi tuomiorovasti eläköityvän Ilpo Rannankarin tilalle. Tehtävä ei ole helppo, mutta me seurakuntaneuvostossa osamme puhaltaa yhteen hiileen.
Tänä vuonna valitaan uudet luottamushenkilöt. Kannattaa asettua ehdokkaaksi!
Tuomiokirkko on kulkenut mukanani läpi elämän ja tulee kulkemaan jatkossakin.
Kirjoittaja on tuomiokirkkoseurakunnan luottamushenkilö