Päätoimittaja Minna Siikaniva.
Minna Siikaniva, Kuopion ev.lut. seurakuntien viestintäpäällikkö, Kirkko ja koti -lehden päätoimittaja. Kuva: Tuija Hyttinen

Auttaessaan saa

Tutkimusten mukaan tehokas keino lisätä omaa hyvää mieltä ja onnellisuuden tunnetta on kokea itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi jossakin. Auttaminen vahvistaa omaa hyvinvointia.

Otin innoissani Kuopion kaupungin sähköpyörät käyttööni toukokuun alussa. Ystäväni neuvoi minua sovelluksen asentamisessa. Polkaisin tomerasti liikkeelle ja ystäväni huusi hieman kauhistuneena perääni: ”Kokeile nyt edes, missä jarrut ovat!” ja ”Aja hiljempaa!”. Todella tärkeitä neuvoja. 

Pyörän palauttamisen kanssa oli ongelmia. Onneksi eräs ohikulkeva mies pysähtyi ja kysyi: ”Oliko ajaminen kivaa?” Vastasin: ”Oli aivan mahtavaa, mutta nyt en osaa palauttaa pyörää”. 

Hän tuli apuuni. Olen vieläkin kiitollinen tuolle tuntemattomalle auttajalle ja sanoinkin hänelle: ”Olit oikea pelastava enkeli”. 

Sittemmin olen huristanut sähköpyörällä useita kertoja ja osannut jopa itse neuvoa uusia käyttäjiä. Jäin pohtimaan, että ihmiset auttavat toisiaan yleensä yllättävän paljon. Tutkimusten mukaan tehokas keino lisätä omaa hyvää mieltä ja onnellisuuden tunnetta on kokea itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi jossakin. Auttaminen vahvistaa omaa hyvinvointia.

Auttamisen halu voi nousta siitä, että on itse saanut joskus apua. Auttaminen usein maksaa itsensä takaisin, mutta vastapalvelusten odottaminen ei kuulu pyyteettömyyteen. Hyvä saattaa tulla vastaan jossain muodossa ja odottamattomalta taholta. 

Kuopion seurakunnat ja Kuopion kaupunki yhteistyökumppaneineen tarjoavat useita mahdollisuuksia auttamistyöhön. Tällä hetkellä tarvitaan muun muassa taloustsemppareita ja ulkoilukavereita. Lisätietoja saa vapaaehtoistyo.fi/kuopio –verkkosivuilta. 

”Herran ristin kantajiksi meidät kaikki kastettiin, lähimmäisten auttajiksi arkipäivän askeliin” virsi 442:1

Minna Siikaniva
minna.siikaniva@evl.fi