Aikuisia ja vauvoja nurmikolle levitetyn viltin ääressä.
Vauvapuiston muskarissa iloittiin rytmeistä. Kuva: Tuija Hyttinen

Vauvapuisto sai vauvat ja vanhemmat liikkeelle

Valtakunnallista Vauvan päivää vietettiin Kuopiossa ensimmäistä kertaa.

Pikkulapsia keinuu lakanan sylissä. Loruleikit lumoavat. Pöydän kulmalla on hammasharjoja, pyykkinarulla villasukkia, esittelypisteillä sateenkaaren värejä ja kestovaippoja. Esitteitä jaetaan kädestä käteen. Marakassit suhisevat, taputus ja musiikkirytmit liikuttavat. Kaikkialta aistii kiinnostuksen ja yhdessäolon ilon.

Kuopion Snellmanin puisto muuntautui syyskuisena perjantaina Vauvapuistoksi valtakunnallisena Vauvan päivänä

”Tosi kiva nähdä muita, kun niin vähän on vauvavuoden aikana nähnyt toisia perheitä”, Amanda Tolonen sanoo musiikkileikkihetken päätteeksi.

Keväällä vauvamuskari tuli Toloselle ja tämän lapselle Moonalle jo tutuksi, mutta suuri osa esikoisen vauva-ajasta on kuitenkin kulunut kotosalla. Rohkeus liikkua bussilla ja ihmisten ilmoilla tuo poikkeusolojen jälkeen kaivattuja uusia näköaloja vauva-arkeen.

Tolonen bongasi Vauvapuiston Facebookista ja innostui liikkeelle niin ikään vauvavuotta elävien kaveriensa kanssa.

Kuopiolaisperheille on monenlaista tukea ja toimintaa tarjolla

Puheensorina, rattaiden rykelmät ja esittelypisteistä kiinnostuneet ihmiset tuntuvat olevan innoissaan Vauvapuistosta, ihka ensimmäisestä kuopiolaisesta Vauvan päivän tapahtumasta. Puistossa olivat tietoa ja tukea jakamassa liki parikymmentä eri toimijaa muun muassa Kuopion kaupungin eri yksiköistä, Mannerheimin Lastensuojeluliitosta, Perheentalosta, Liikenneturvasta, yhdistyksistä ja seurakunnista.

Vauvapuisto toimi porttina uudelleen käynnistymisen aikaan. Perheet etsivät tietoa toiminnasta ja palveluista, palvelujen tarjoajat puolestaan esittelivät syksyn tapahtumiaan ja tukipalveluitaan.

”Haluamme viestiä vanhemmalle, että vauvasta saa iloita. Kun on oltu eristäytyneenä kotiin, entistä enemmän on tarvetta tuelle ja kohtaamisille”, Eila-Mari Väätäinen Mannerheimin Lastensuojeluliiton pisteellä kertoo ja jakaa vanhemmuuden tsemppitarroja.

Vanhempien jaksamisen kysymykset nostaa esiin myös Väätäisen työpari Merja Pitkänen.

”Tarjoamme vanhemmille lastenhoitoa tilanteisiin, kun tulee tarve lähteä lenkille tai huokaista hetki.”

Vauvasta saa iloita. Kun on oltu eristäytyneenä kotiin, entistä enemmän on tarvetta tuelle ja kohtaamisille.

Eila-Mari Väätäinen

Tukea arkeen tarjottiin myös Kuopion ev.lut. seurakunnan teltalla, jossa varhaiskasvattajat kertoivat niin perhekerhoista, parien tapahtumista ja vauvojen vanhempien vertaisryhmästä kuin lapsiparkeista ja arkiavusta.

”Onpa paljon tarjolla, monet ihmettelevät”, perheiden pappi Kirsi Perämaa kertoo saadusta palautteesta.

Vauvapuistossa pääsi tutustumaan seurakuntien perheneuvontaan.

”Meille tulee koko ajan lisää asiakkaita. Tapaamisia on koko poikkeusajan järjestetty etänä, nyt ovat alkaneet myös lähivastaanotot”, perheneuvoja Kati Häkkinen kertoo.

Valtakunnallisen Vauvan päivän 24.9. tarkoituksena on tukea vauvamyönteisyyttä. Vauvan päivää on Suomessa vietetty viiden vuoden ajan. Päivän suojelijana toimi Turun piispa Mari Leppänen. Tapahtuman ohessa kunnioitettiin myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton satavuotista taivalta.