Väinö Rissanen tummassa puvussa ja kunniamerkit rinnassaan sankarivainajien muistomerkin edessä
Väinö Rissanen osallistui kesällä virsivideon kuvauksiin Sankarihautausmaalla. Kuva: Miika Tammekann

Sotaveteraani Väinö Rissanen on kulkenut elämänpolkuaan sisun, musiikin ja urheilun voimalla

Rissanen kävelee Kuopion Sankarihautausmaalla kohti sankarivainajien muistomerkkiä. Tumma puku ja kunniamerkit rintaan on puettu erityisestä syystä: käynnissä on Siunaa ja varjele meitä -virsivideon kuvaus.

Virsi ja siitä tekeillä oleva video kunnioittavat sankarivainajien muistoa, sotaveteraaneja ja kotirintamalla Suomen eteen työskennelleitä. Väinö on virren ensimmäinen säkeistön solisti ja sotaveteraanina vahvasti mukana virren kuvituksessa.

Millainen kokemus virsiprojekti on ollut?

”Ilo on ollut minun puolellani! Jos jollakin tavalla voin tuoda Jumalan sanaa esiin, olen iloinen”, Väinö kertoo tyytyväisenä.

”Olen myös ihmetellyt, miten niin lyhyistä kuvauspätkistä saa aikaan hyvän lopputuloksen.”

Lapsuus oli turvallista aikaa

Väinö syntyi Kuopiossa kesäkuussa 1925. Lapsuutensa hän kertoo olleen turvallista ja opettavaista aikaa. Kuusihenkisessä perheessä elettiin säästeliäästi isän tulojen varassa.

”Vuokrapelloilla kasvatimme vuodesta toiseen tarvittavat kasvit ja luonnon tuotteilla tultiin toimeen.”

Koulunkäynnin Väinö aloitti vanhalla Asemakoululla ja sittemmin Niiralassa, kunnes siirtyi 1939 poikien ammattikouluun Konttisen liiketaloon. Talvisota keskeytti koulunkäynnin hetkellisesti, mutta muutoin sota pysytteli vielä etäisyyden päässä Väinön arjesta. Sen sijaan eteen tuli töiden aloittaminen.

Valtion leipä on kuulemma kapea, mutta pitkä

”Vanhimman siskoni mies oli töissä levyseppänä Tampereella lentokonetehtaalla ja sanoi, että sinne otetaan levysepän oppilaaksi oppisopimussuhteella. Isäni, joka oli kirvesmies ammatiltaan ja tehnyt elämänsä ulkotöitä, kehotti hakemaan sisätöihin. Valtion leipä kun kuulemma on kapea, mutta pitkä. Lähetin hakemukset ja minut kutsuttiin 1941 elokuussa aloittamaan opiskelua.”

Entisestä aseveljestä tuli vihollinen

Asemasodan edetessä Suomen tilanne Neuvostoliittoa vastaan alkoi heikentyä. Palvelukseen kutsuttiin yhä nuorempia ikäluokkia. 17-vuotias Väinö kutsuttiin alokkaaksi Forssan jalkaväen koulutukseen vuonna 1943. Vuoden kestäneen koulutuksen aikana Väinö komennettiin Viipuriin ja sen jälkeen linnoitustöihin Kuuterselälle kannaksella. Huhtikuussa 1944 edessä oli sota rintamalla, jalkaväkirykmentti 57:ssa Lempaalassa.

”Pääsimme vappuyönä lepovuoroon venäläisten suurhyökkäyksen alkaessa. Sitten 9.6.1944 miehitimme tukilinjan. Tappioita tuli ja ryhmämme pikakivääriampuja joutui toiseen joukkueeseen ryhmänjohtajaksi. Koska Forssassa olin saanut pikakivääriampujan koulutuksen, hän antoi aseen minulle. Vannotti vielä, että pitäisin sen kunnossa, koska se on hyvä pyssy. Pidin.”

Palvelukseen kutsuttiin yhä nuorempia ikäluokkia

”Viivytystaisteluissa ja Vuosalmen jälkeen olin kuulemma kunnostautunut niin, että sain korpin natsat.”

Jatkosota päättyi syyskuussa 1944. Raskaitten rauhanehtojen sanelemina suomalaiset komennettiin karkottamaan saksalaiset pois maasta. Suomesta oli tullut sodan hävinnyt maa ja entisestä aseveljestä vihollinen.

”Sodan jälkeen ase käännettiin toisin päin”, Väinö ilmaisee asian.

Sodan jälkeen mentiin sisulla eteenpäin

Lapin sodan Väinö palveli ryhmänjohtajana, vaikka ikää oli tuolloinkin vasta 19 vuotta. Lapin sotaa onkin kutsuttu ”lasten ristiretkeksi” tai ”nuorukaisten sodaksi”, sillä palveluksessa olivat enää vain nuorimmat ikäluokat. Muut kotiutettiin, sillä rauhanehtojen mukaan Suomen armeija oli palautettava rauhanaikaiselle kannalle.

Huhtikuun 27. päivä 1945 vetäytyivät viimeisetkin saksalaiset Kilpisjärvellä Norjan puolelle. ”Viimeisen iltahartauden vietimme Kangosjärven koululla. Lauloimme siellä sodan päättymisen kunniaksi Sun kätes Herra voimakkaan -virren kolme ensimmäistä säkeistöä.”

Sodan jälkeisen elämän Väinö kertoo olleen raskasta. Kaikesta paitsi työstä oli pulaa. Sotakorvaukset oli maksettava tavarassa ja siksi työpäivät venyivät jopa 12-tuntisiksi.

”Mutta sisulla siitäkin selvittiin. Aloitin opiskelut teknisessä koulussa ja urheiluharrastus tiivistyi.”

Kaikesta paitsi työstä oli pulaa

Väinö oli pikajuoksija. Hänen lempimatkansa oli 400 metriä, jossa hänen ennätyksensä oli 51,2 sekuntia. Myös 100 metrin aika oli huikea, 11,1sekuntia.

Urheilun ohella Väinön elämää on vahvasti sävyttänyt musiikki, erityisesti laulaminen Kuopion sotaveteraanien mieskuorossa.

Tärkeäksi kuorolauluksi Väinölle on muodostunut Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuuto. Sen kertosäe kertoo tärkeimmän. ”Hoivatkaa, kohta poissa on veljet. Muistakaa, heille kallis on maa. Kertokaa lastenlapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa.”

Monet virret ovat tulleet rakkaiksi vuosien varrella

Nykyään Väinölle kuuluu hyvää. Veteraaneista huolehtiminen on Väinön mielestä parantunut vuosien myötä ja vanhushuolto tuo apua arkeen. Iloa tuo jälkikasvu ja heidän perheensä.

”On ilo silmille ja mielelle nähdä heidän varttuvan oman elämänsä alussa.”

Iloa tuo jälkikasvu ja heidän perheensä

Suomen tulevaisuuteen Väinö suhtautuu valoisasti ja uskoo, että koronapandemian jälkeen Suomi voi kehittyä vieläkin paremmaksi maaksi. Itsenäisyyspäivän alla Väinö ajattelee kotimaasta samoin kuin kenraali Adolf Ehrnrooth: ”Suomi on hyvä maa. Paras maa meille suomalaisille. Sitä kannattaa puolustaa.”

Elämän matkan varrella Väinölle ovat tulleet rakkaiksi monet virret. Tällä hetkellä virsi Kiitos sulle Jumalani kuvastaa parhaiten kiitollisuutta pitkästä ja vaiherikkaasta elämästä. Entä mitä Väinö haluaa sanoa Siunaa ja varjele meitä -virren kuulijoille?

”Virsi 584 on harras ja kaunis rukous elämämme puolesta. Kunpa jaksaisimme elää sen opetusten mukaan.”

Veteraanin iltahuuto Alavan seurakunnan Youtube-kanavalla

Siunaa ja varjele meitä -virsivideo julkaistaan Alavan seurakunnan Youtube-kanavalla 6.12.