Onko jokainen ihminen edes laulun arvoinen?
Emerituspiispa Wille Riekkinen pohtii, onko yhden elämä todellisuudessa arvokkaampi kuin toisen.
Viime kesänä palestiinalainen emerituspiispa Munib Younan lusikoi suuhunsa haukisoppaa kesämökillämme. Itse olin kalan juuri uistellut. Se ei kuitenkaan ollut päähuoli yhteisellä aterialla. Nyt puhuttiin palestiinalaisista, jotka kärsivät jatkuvasta uhasta, säännöstelystä ja alistamisesta miehitetyllä alueella Länsirannalla ja Gazassa.
Tuo miehitys on kansainvälisen oikeuden vastainen, mutta eivät siitä näy tietyt valtiot – eivätkä kirkkoliitotkaan – huolta kantavan. Enemmän ollaan huolissaan muista tarpeeksi kaukana olevista vainotilanteista. Palestiinalaisten kohdalla silmiä ummistetaan. Senkö takia, että meitä ei syytettäisi antisemitismistä?
Ennen Gazan sotaa, ja sen aikanakin, lähes puolet israelilaisista on osoittanut mieltään Netanjahun hallituksen politiikkaa vastaan. Ovatko he kaikki antisemitistejä? Entä kuuluuko väkivallan laaja käyttö semitismiin? Tuskin, sillä ei kai sodan ja väkivallan vastustaminen ole antisemitismiä. Sionisteilta – sionistisiltä kristityiltäkin – tämä helposti unohtuu. Mitäpä nyt 35 000 joukkotuhon uhrista Gazassa, jossa Hamasin ideologiaa yritetään tappaa pommeilla.
Tarttisko tehdä jotain?
Olemme kuulleet sanottavan ”jokainen ihmiselämä on mittaamattoman arvokas”. Kun katson palestiinalaishädän kuvia Länsirannalta tai Gazan raunioilla, kysyn: onko näin, ulkoministeri? Onko palestiinalaislapsen elämä edes laulun arvoinen? Tarttisko tehdä jotain? Hamasin terroriteot on jo moneen kertaan tuomittu, kuten pitääkin. Entä vastapuolen massiivinen voimankäyttö?
Ensimmäiset askeleet kohti rauhaa olisivat vaatimus kansainvälisen oikeuden noudattamisesta ja palestiinalaisten olemassaolon oikeutuksen tunnustaminen. Niiden toteutuessa maistuisi haukisoppakin paremmalta.