Partainen mies katsoo sivuun taustallaan valkoinen tyhjä seinä.
Samuli Putroa jännitti ja kuumotti alkuun, lähtevätkö ihmiset jakamaan henkilökohtaisia  rukouksiaan hänen Pienet rukoukset -konserttisarjaansa. "Oli valtava helpotus, kun juttu saatiin toimimaan. Ideani ei ollutkaan pelkkää hourailua!" Kuva: Tero Ahonen

Rukoilija liikkuu rajaseudulla

Muusikko Samuli Putron Pienet rukoukset kutsuvat kuulijoita hiljentymään, vaikuttumaan ja saamaan elämäänsä jotain sellaista, jota he hädin tuskin muistivat kaivanneensa, hiljaista viisautta.

Ilma on sakeana rukouksista konsertin alussa. Kaiuttimista virtaavien, kymmenien toisiinsa sekoittuvien rukousten purot yhdistyvät äänikollaasiksi – rukouksen mereksi.

Muusikko Samuli Putro on kerännyt yleisöltään äänitettyjä rukouksia, joista on koostettu myös keikan keskelle oma osionsa. Kokonaan luetun Isä meidän kyytipoikana on henkilökohtaisia huokauksia, huolen ja toivon ilmauksia.

”Moni rukoilija pelkää tulevaisuutta: ilmastonmuutosta, toimeentuloa, sairautta, vanhenemista ja kuolemaa. Puhe suuntautuu jollekin Korkeammalle, joka tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu”, Putro analysoi rukousaineistoaan.

Sielun intiimissä ytimessä

Taiteilijan työhuone Helsingin Vallilassa on kuin askeettinen tutkijan tai kilvoittelijan kammio. Sitä dominoivat työvälineet: kitara, kynä ja paperia sekä pöytä, matto ja tuoli.

Työhuoneen seinällä oli muutaman vuotta lappu, jossa luki sanapari ”pienet rukoukset”. Lauluntekijä ei ollut ihan varma, mitä sillä tekisi. 
Ensin syntyi maaliskuussa ilmestyvän Pienet rukoukset -albumin nimilaulu, sitten idea audiovisuaalisesta konserttisarjasta, johon ihmiset antaisivat rukouksiaan.

”Henkilökohtaisten rukousten jakaminen toisille on äärimmäisen intiimi ja erilainen kommunikaation muoto – paljon sitä lähemmäs ihmisen ydintä ei pääse. Tällaisten asioiden käsitteleminen on hyvin intiimiä myös esiintyjälle”, Putro tunnustaa. 

Kyky tulla kosketetuksi

Lauluntekijä ei usko, että kukaan lyyrikko on täysin kylmä suhteessa henkisyyteen tai hengellisyyteen.

Mysteerin paikka on siinä, missä kaikki koetut asiat, tavatut ihmiset ja kuullut tarinat yhdistyvät ja ottavat laulun muodon: ”Ehkä siinä kohdassa Korkeampi voima vaikuttaa”.

”Yksinkertainen kolmen minuutin poplaulu voi yhdistää ihmisiä riippumatta heidän uskonnollisista lähtökohdistaan. Musiikilla on kyky osua suoraan tunnekeskukseen, joka reagoi välittömästi. Meillä on kyky tulla kosketetuksi. Se on osoitus sielun olemassaolosta”, taiteilija näkee.

”Kauneuden puoleen kurottuminen on totta kai lähellä myös Jumala-kokemusta. Se on kuin lapsenuskoinen näkemys Taivaan isästä, jota voi katsoa ylöspäin, ja joka on jossain muualla. Varsinainen kokemus Jumalasta on kuitenkin kuin raikkaan ilman hengittäminen, jotakin, joka tapahtuu parhaillaan minussa. Se on fyysinen kokemus, joka tuntuu pääsääntöisesti rintakehässä.”

Kirkko tuo turvaa ja lohtua

Samuli Putro kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Hän oli aikanaan Raahessa aktiivinen seurakuntanuori ja isonen. Tuntuma käytännön kristillisyyteen säilyy ystävien kautta.

”Ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita henkisistä tai hengellisistä asioista, eivät yleensä päästä itseään helpolla elämässä. Paini niiden kysymysten kanssa on heille arkea. Niiltä jotka saavat uskosta paljon, vaaditaan myös paljon”, Putro pohtii.

Hän ei syytä kirkkoa siitä, että on ollut viime vuosina sen suhteen itse passiivinen.

”Minulla ei ole ollut tarvetta erota kirkosta. En ole ollut pettynyt kirkkoon instituutiona, vaikka jotkut yksittäiset kirkon jäsenet ovatkin tarjonneet pettymyksiä.”

”Luterilainen kirkko tuo minulle turvaa ja lohtua. Riittää, että tiedän sen olevan olemassa, vaikken ajattelisi sitä aktiivisesti. Se on yhden sortin patteri.”

Putron mielestä kirkkoon voisi suhtautua kuin uimahalliin: jos käyttää sen tarjoamia palveluksia hyväkseen, päivä voi olla parempi. Kirkko on positiivinen mahdollisuus, joka saattaa antaa elämään lisää syvyyttä.

Usko elää arjen keskellä

Olemisen suuret kysymykset nousivat sitten seurakuntanuoruuden Putrolla pintaan nelikymppisenä, kun hän tajusi ensi kertaa kuolevaisuutensa.

”Viime ajat ovat olleet helpompia, mutta luulen että eksistentiaaliset angstit ovat taas lähestymässä, sillä täytän kohta 49. Suhteeni perusasioihin pitää tsekata tasaisin väliajoin”, taiteilija tuumii.

Kauneuden ja jumaluuden kokemus on Putrolle ”valtavan tosi” ja läpäisee arjen, vaikka ei aina teksteissä näy. Pienet rukoukset -levy käsitteleekin uskonnon lisäksi esimerkiksi rakkautta.

”Elämällämme on tarkoitus, jokaisen tarina on arvokas. Emme ole tyhjänpantteja. Tuhkaa korulippaassa”, Putro veisaa. Monia liikuttaa myös kahden vanhuksen rakkaudesta koskettavasti kertova Olet puolisoni nyt -laulu.

”Siellä se hengellisyys on lauluissani ja on ollut aina, eikä siinä ole mitään hävettävää”, muusikko myöntää.

Ihmisyyden haurailla reunoilla

Putro painottaa olevansa sama ristiriitainen mies kuin ennenkin.

”Varon, ettei minusta tehdä Pienten rukousten perusteella liian hurskasta. Minulla on samat ongelmat, huonot ja hyvä puolet kuin ennenkin.”

Millainen on miehen oma rukous?

”Tartun asiaan silloin kun minulla on siihen pakottava positiivinen tai negatiivinen tarve.”

”Rukous on päivittäiseen jaksamiseen liittyvä asia. En pelkää palavani loppuun, vaan pelkään sitä miten kohtelen muita väsyneenä. Olisi hieno juttu, jos saisin pidettyä itseni edes siedettävänä.”

Samuli Putro näkee, että rukoileminen on ihmisyyden haurailla reunoilla olemista.

”Joskus rukous on viimeinen asia ennen surun saapumista tai pelon toteutumista, elämän ja kuoleman rajan ylittämistä. Rukoilija liikkuu rajaseudulla.”