Leena Halmepuro mittaa asiakkaalta verenpainetta.
SPR vierailee Pulinapajassa kaksi kertaa kuukaudessa. Pajalla käy kuukausittain 300 ihmistä. Kuvassa Leena Halmepuro. Kuva: Maiju Korhonen

Pulinapaja tuo palvelut lähelle

Ulkona sataa vettä, mutta sisällä loistavat kirkkaankeltaiset auringonkukat. Petosen seurakuntatalon tiloissa on juuri avautunut kaikille avoin Pulinapaja. 

Diakoniatyöntekijä Maarit Kirkinen aloittaa ruokarukouksen. Pöytien ääressä parinkymmenen ihmisen kuoro toistaa Kirkisen sanat ja siirtyy sitten noutopöydän ääreen. Tarjolla on runsas puuroaamiainen ja jälkiruoaksi pullakahvit. 

”Pappilan hätävara”, Kirkinen toteaa tarkistettuaan jälkiruokatarjonnan. 

Aamiainen yhdessä

Pulinapaja kokoontuu Petosen seurakuntatalolla kolme kertaa viikossa. Toiminta kestää kaksi tuntia. Väkeä tulee ja menee oman aikataulunsa mukaan. Pajassa on mahdollista syödä maittava aamiainen, juoda pullakahvit, jutella kuulumisia ja lukea päivän lehti. Välillä pajaan tulee vierailijoita, jotka täydentävät pajan ohjelmaa omalla erikoisosaamisellaan. Tänään mukana on SPR. Maksuttomassa terveyspisteessä on mahdollista saada ohjausta, neuvontaa terveysasioissa ja tukea elämänhallintaan sekä mittauttaa verensokeri ja verenpaine.

”Tarvittaessa asiakas ohjataan eteenpäin muihin tutkimuksiin tai häntä kehotetaan varaamaan aika lääkärin vastaanotolle”, sanoo sairaanhoitaja Leena Halmepuro.

Monipuolinen palvelukeskus

SPR:n lisäksi pajassa ovat vierailleet sosiaalityöntekijä ja Kela. Pulinapaja tekee vahvaa yhteistyötä myös TE-toimiston kanssa.  

”Petosella pitää olla olohuone, johon voi tulla useampana päivänä viikossa. On tärkeää, että voimme tarjota maksuttoman nettiyhteyden, jotta kävijät voivat asioida sähköisesti esimerkiksi Kelan ja muiden viranomaisten kanssa”, diakoni Martti Olsen sanoo. 

Pajasta saa tietoa myös muista alueen palveluista. Petosella toimii Tukikohta-seurakunta, joka jakaa ylijäämäruokaa. Lisäksi diakoniatyöntekijöiltä voi varata aikoja kahdenkeskistä keskustelua varten. 

Tyytyväisiä kävijöitä

”Pulinapaja lievittää yksinäisyyttä.” 

”On joku paikka, mihin tulla ja missä saa tavata ihmisiä.” 

Kävijöiltä saatu palaute lämmittää Kirkisen ja Olsenin mieltä – he kun tekevät työtä täydellä sydämellään. Se näkyy muun muassa siinä, että Pulinapajan asiakkaat ovat ajatuksissa työajan ulkopuolellakin. Olsen kertoo tuoneensa pajaan esimerkiksi omenapuidensa ylijäämäsatoa. Lahjoituksia tulee myös seurakunnan ulkopuolelta, esimerkiksi päivittäistavarakaupoilta ja vapaa-aikatalo Pinarilta.

”On tosi upeaa tehdä tällaista työtä yhdessä eritaustaisten ihmisten ja porukoiden kanssa”, Kirkinen iloitsee.

Olsen hymyilee vieressä ollen samaa mieltä työparinsa kanssa. 
”Tyytyväinen ilme kävijöiden kasvoilla on paras palaute”, hän toteaa.

Pulinapaja Petosen seurakuntatalolla ma, ti ja to klo 10-12.

MAIJU KORHONEN