Maatalousyrittäjän arki on taiteilua sään ja arvostelun armoilla – mutta se myös palkitsee
Anna Lappalaisella on juuret tukevasti oman maan mullassa Pohjois-Savossa.
Lumi on kuorruttanut Niskalan tilaa ympäröivät puut Siilinjärven Pöljällä. Koskematon hanki hohtaa helmikuisen pakkaspäivän auringossa. Suomalaista maalaisidylliä parhaimmillaan.
”En ikinä väsy katselemaan tuota koivukujaa, se on niin kaunis ja vaikuttava näky”, Niskalan tilalla kasvanut maatalousyrittäjä Anna Lappalainen hymyilee esitellessään entisen kotitalonsa pihapiiriä.
Lappalainen pyörittää puolisonsa ja kahden poikansa kanssa Lappalan maatalousyhtymää, johon myös Niskalan tila nykyään kuuluu. Lappala on keskittynyt maidontuotantoon, nuorkarjan kasvatukseen ja kasvinviljelyyn.
Osana sukupolvien ketjua
Lappalainen tapasi tulevan puolisonsa Jussin aikoinaan Iisalmen maatalousoppilaitoksessa. Yhdessä he ryhtyivät pitämään ensin Jussin kotitilaa Lappalaa Toivalassa, Niskalan viljelijäperhe otti haltuun vuonna 2017. Molemmilla tiloilla toimintaa jatketaan nyt jo viidennessä polvessa.
”Kyllä minulle on aina ollut aika lailla selvää, että haluan jatkaa sukuni perinnettä ja työskennellä maatalouden parissa”, Anna Lappalainen pohtii.
”Jatkuvuus tuo omaan tekemiseen valtavaa merkityksellisyyttä. Olen osa sukupolvien ketjua, jossa jo isovanhempani ovat tällä samalla paikalla viljelleet maata ja pitäneet lypsykarjaa. Nyt jatkuvuutta on myös tulevaisuuteen, kun omat lapset ovat halunneet lähteä tähän mukaan.”
Lappalaisilla on neljä poikaa, joista alun perin yksikään ei ollut kiinnostunut alasta.
”Mutta niin vain kävi, että lopulta kaikki neljä käänsivätkin kelkkansa. Kaksi pojista on Lappalassa omistajina ja toiset kaksi palkattuina työntekijöinä. Tietynlainen kutsumus tähän varmasti vetää.”
”Suomessa on hyvin tyypillistä, että tilat kulkevat suvussa. Vain harva lähtee maatilayrittäjäksi ilman jonkinlaista verenperintöä.”
Keväisen mullan tuoksua ei voita mikään
Kyllä, maatalousyrittäjän työ on raskasta ja sitovaa. Mutta Lappalaisen mukaan myös hyvin palkitsevaa.
”Koen, että teemme erittäin tärkeää työtä ja se motivoi. Haluamme vilpittömästi tarjota suomalaisille puhdasta kotimaista ruokaa, joka on tuotettu lähellä. Varsinkin korona-aikana arvostus kotimaista elintarvikkeiden alkutuotantoa kohtaan on ollut nousussa.”
Koen, että teemme erittäin tärkeää työtä ja se motivoi.
Lappalainen kertoo, että keväisin he käyvät puolisonsa kanssa iltakävelyillä kiertämässä peltoja.
”Sitä mullan tuoksua ja keväisen luonnon heräämistä ei voita mikään. Siinä kohti vahvistuu aina tunne, että tänne minä kuulun ja juuri tätä työtä haluan tehdä.”
Iloa työhön tuo sekin, että sitä saa tehdä yhdessä perheen kanssa.
”On aivan ihanaa, että 85-vuotias isänikin haluaa omalla tavallaan osallistua tilan arkeen. Hän saattaa soitella ja kysyä lehmien poikimisesta tai tulla pellon reunalle seuraamaan kylvötöiden edistymistä.”
”Nuoret isännät myös tykkäävät kertoa isovanhemmilleen, mitä kaikkea tiloilla on milloinkin meneillään ja kyselevät ehkä neuvojakin. Ylisukupolvista yhteen hiileen puhaltamista on mieltä lämmittävää seurata.”
Maataloudessa eletään luonnon armoilla
Sataako vai paistaako – tätä jännitetään Lappalaisillakin joka ikinen kevät. Maanviljelijöille niin sateiset kuin toisaalta liian aurinkoisetkin kesät tietävät harmaita hiuksia.
”Luontoa on kunnioitettava. Pitää ymmärtää, että olemme sen armoilla. Kaikki otetaan vastaan, mitä taivaalta tulee, sillä muutakaan ei voi. Se opettaa tietynlaista nöyryyttä.”
Anna Lappalainen on pannut merkille, että vuosien saatossa luonnossa ja säätiloissa on tapahtunut selviä muutoksia.
”Koivuun tulee lehti entistä aikaisemmin ja myös tuulisuus on lisääntynyt. Ääri-ilmiöitäkin tuntuu olevan enemmän, esimerkiksi kesät saattavat olla pelkkää sateen lorotusta tai toisaalta kuumia ja kuivia.”
Maatalous siis joutuu kohtaamaan ilmastonmuutoksen vaikutukset hyvin konkreettisesti, mutta samalla sitä myös syytetään ilmastonmuutoksen edistämisestä.
Luontoa on kunnioitettava.
”Niin, paljonhan meitä arvostellaan – milloin mistäkin. Ei voi kieltää, etteikö se tuntuisi pahalta.”
”Arvostelu pohjautuu monesti mutu-tuntumaan eikä oikeaan tietoon. Tuntuu kohtuuttomalta, kun suomalainen ja globaali maataloustuotanto niputetaan samaan kastiin. Suomessa esimerkiksi ei ole tuhansien lehmien massiivisia lypsy- tai lihakarjatiloja, toisin kuin vaikkapa USA:ssa. Suomessa myös eläinten ruokinta pohjautuu hyvin pitkälle kotimaassa tuotettuun rehuun eikä esimerkiksi Brasiliassa tuotettuun soijaan. ”
Lappalaisilla on navetassaan 240 lypsävää lehmää.
”Niillä kaikilla on nimet ja ne ovat yksilöitä omine luonteenpiirteineen. Jokaisesta huolehdimme mahdollisimman hyvin. Se on tärkeää jo inhimillisestikin ajateltuna, mutta myös siksi, ettei huonosti voiva eläin tuota mitään.”