Käsivarteen pistetään rokotuspiikkiä.
Kuva: iStock

Kirkko lähtee mukaan koronatalkoisiin

Kansallisesta koronastrategiasta vastaava sosiaali- ja terveysministeriö on esittänyt Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle kysymyksen, voisivatko kirkon terveydenhuollon ammattikoulutetut diakoniatyöntekijät sekä seurakuntien tilat olla käytettävissä heikentyneen koronaepidemiatilanteen helpottamiseksi.

Tilanne koettelee uhkaavasti perusterveydenhuollon kapasiteettia. Jäljitys on ruuhkautunut, ja rokottaminen ja juuri käynnistynyt kolmas rokotekierros ovat vieneet terveydenhuollon kapasiteetin äärirajoille. Yhteiskunnassa pyritään nyt kytkemään rokotusohjelmaan mukaan kaikki mahdolliset tahot, jotta kriisitilanteesta selvitään. 

Ensimmäisenä konkreettisena kirkon suuntaan esitettynä pyyntönä on saada nimetyt yhteyshenkilöt sairaanhoitopiireihin.

Kirkko haluaa kantaa yhteiskuntavastuuta ja toimia kumppanina rokotus- ja jäljitystyössä yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Kirkon palveluksessa on noin 1300 diakoniatyöntekijää, joista arviolta 600 diakonissalla on terveydenhuollon ammattihenkilön pätevyys ja mahdollisuus osallistua rokotusten antamisiin ja koronajäljityksiin, tarvittaessa lääkeluvan päivittämisen kautta. Kirkolla on mahdollisuus auttaa myös muilla tavoilla, esimerkiksi tarjoamalla seurakuntien tiloja käyttöön.  

Seurakunnat päättävät myöhemmin, mikä niiden panos kullakin alueella on.