Kuva: Seija Rytkönen

Keskusseurakuntatalon myynti siirtyy

Suokadun seurakuntatalon myyntiä koskeva esisopimus tehdään lokakuun loppuun mennessä.

Kuopion ev.lut. seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt, että Lehto Asunnot Oy:n ja Kuopion seurakuntayhtymän välisen Suokatu 22:n myyntiä koskevan esisopimuksen allekirjoittamisen takarajaksi asetetaan 31.10.2020.  

Neuvotteluja esisopimuksen allekirjoittamisajankohdasta on käyty kevään aikana ja Lehto Asunnot on lykännyt allekirjoittamista pandemian tuoman talouden epävarman tilanteen takia.  

Kuopion seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi aikaisemmin Lehto Asunnot Oy:n ostotarjouksen Suokatu 22:n myytävästä rakennusoikeudesta. Samalla hyväksyttiin päätös, että seurakuntayhtymä ryhtyy yhdessä Lehto Asunnot Oy:n kanssa valmistelemaan tontin kaavamuutosta sekä esisopimusta.  

Mikäli esisopimusta ei allekirjoiteta ennen lokakuun loppua, seurakuntayhtymällä on oikeus myydä kiinteistö jollekin toiselle taholle. Lehto Asunnot Oy:n arvion mukaan lokakuun loppuun mennessä tiedetään paremmin Kuopion asuntorakentamisen tulevaisuus ja nähdään koronaepidemian vaikutuksia paremmin.  

Tällä hetkellä rahoitus- ja asuntomarkkinatilanne on erittäin epävarma eikä seurakuntayhtymän kannata tässä tilanteessa lähteä kilpailuttamaan myyntiä uudelleen. Mikäli Lehto Asunnot Oy päättää, ettei tee kauppaa seurakuntayhtymän kanssa, on järjestettävä uusi myyntitarjouskilpailu. Sen ajankohta harkitaan taloudellisen tilanteen mukaan.