Nina Bredenberg ja Mika Pöyhönen seisovat lapsineen ulkona kirkon pihalla juhlapuvut yllään..
Nina Bredenberg ja Mika Pöyhönen halusivat pyytää maistraatissa solmitulle avioliitolleen siunauksen kirkossa. Kirkossa juhlassa olivat mukana kaksi perheen lapsista. Kuva: Sini-Marja Kuusipalo

Hääyö Siilinjärvellä – Kirkkohäät vähällä vaivalla

Vihille arki-iltana, helposti. Tämän tilaisuuden käytti kuusi paria Siilinjärven seurakunnan 19.9. järjestämässä Hääyössä.

”Tämä tuli hyvään saumaan. Mieheni olisi halunnut naimisiin aiemmin, mutta minä halusin kirkkohäät. Arjen keskellä niitä ei ole ollut voimia järjestää”, hääyössä vihitty Mari Ukkonen sanoo.

Monelle Siilinjärven Hääyön parille naimisiinmeno oli juhlahetki pitkän yhteisen taipaleen varrella.

”Ollaan oltu jo kymmenen vuotta yhdessä. Nyt me mennään naimisiin, vihdoin viimein”, Mari Ukkonen iloitsee.

”Vähän ihmisiä, nopea toimitus, ei suuria juhlia”, Ukkonen listaa Hääyön hyviä puolia. Hänelle on kuitenkin tärkeää pukeutua valkeaan hääpukuun ja saada olla päivä prinsessana. Lähipiiri innostui valmisteluista niin, että kirkon pihaan kurvasi koristeltu hääautokin.

Hääyö-tapahtuma karistaa ennakkoluuloja kirkkohäiden koosta ja työläydestä. Nina Bredenbergin mielestä kirkko kuuluu osaksi naimisiinmenoa, mutta samalla mielikuva kirkkohäistä on mahtipontinen. Ensimmäisiä omia häitään hänkin aikanaan valmisteli monta kuukautta.

”Arkemme on hektistä, ja tällaisessa vaihtoehdossa korostui helppous ja stressittömyys. Vietettiin kirkkohäitä tavallisena arkipäivänä.”

Uusi alku alttarilta

Nina Bredenberg ja Mika Pöyhönen astelivat Siilinjärven kirkon alttarille avioliiton siunaamiseen. Pari solmi kesällä avioliiton maistraatissa – toisen kerran toistensa kanssa. ”Menimme naimisiin vuonna 2015, sitten erosimme ja vuosi sitten palasimme yhteen. Tiedämme, mitä on elää toisen kanssa myötä- ja vastoinkäymisissä. Alttarilla ajattelin, että siinä hän nyt haluaa seistä kaiken kokemamme jälkeen”, Nina Bredenberg sanoo.

”Tässä ollaan tosissaan ja sitoutuneina”, Mika Pöyhönen kertoo, mitä mielessä liikkui vaimon rinnalla alttarilla seistessä. 

Pöyhöselle mieleen jää myös hauska päivämäärä, vaikka tärkeintä oli viettää oman näköinen juhla oman rakkaan kanssa ja lähimpien ystävien seurassa.

Siilinjärven Hääyö toteutettiin tarkoituksella arki-iltana ja päiväksi valikoitui vuoden 2019 kunniaksi torstai 19. syyskuuta. Yleensä kirkkohäitä vietetään lauantaisin ja suosituinta hääaikaa on kesä. Siilinjärven kirkon tilastojen mukaan kesähäät ovat myös isompia kuin häät muina ajankohtina. 

Ensitreffit kirkon portailla

”Kyllä me nyt kirkon käytävä kävellään. Se on juhlallisempi”, Hääyössä vihitty Katri Ryynänen sanoo. 

”Kirkko on paras paikka, ei maistraatti”, puoliso Erkki Ryynänen painottaa.

Siilinjärven kirkko on tullut Ryynäsille tärkeäksi: se on kotikylän kirkko, ensitreffit oli sovittu kirkon portaille ja niistä nyt liki 30 vuoden päästä pari meni samassa kirkossa vihille. Arki on hitsannut yhteen, ja kun lapset elävät jo omillaan, on enemmän aikaa yhdessä parina. Avioitumisesta on ollut puhetta, mutta nyt se tapahtui. 

”Pienellä ajalla, ilman hössötystä”, Erkki Ryynänen sanoo.

”Ajateltiin, että nyt olis helppo mennä, kun se on vain jäänyt eikä ole ollut suhteelle sinettiä. Nyt saadaan siunaus meidän liitolle”, Katri-vaimo korostaa.

Kirkossa kaikki on valmiina

Nopeilla ja helpoilla vihkitilaisuuksilla on kysyntää, ja Hääyön tyyppisiä tilaisuuksia on järjestetty ympäri Suomen jo kymmenen vuoden ajan. 

”Haluamme palvella seurakuntalaisia uudella tavalla: tarjota juhlalle hienot puitteet ja pyhän tunnun pienellä vaivalla. Ei tarvita pitkiä valmisteluja”, Siilinjärven Hääyön vihkipappi Teemu Voutilainen sanoo.

Hääyö-tapahtumissa korostuu vihkimisen helppous, jossa tilaisuuden juhlavuudesta ei tarvitse tinkiä.

Kirkossa on kaikki valmiina tunnelmalliseen ja vaivattomaan juhlahetkeen muinakin päivinä kuin vihkitapahtumissa. Seurakunnan jäsen saa kotikirkossaan vihkimiseen laadukkaan peruspaketin ilmaiseksi: papin ja suntion palvelun, kanttorin soittaman musiikin ja juhlavan tilan. Tämän päälle jokainen rakentaa juhlansa haluamallaan tavalla, mutta kirkon puolesta juhlavaan vihkihetkeen kynnys ei ole korkea eivätkä kustannukset nouse pilviin.

Hääyö-tapahtuma havahduttaa siihen, että naimisiinmeno kirkossa on helppoa kuten maistraatissa. Kirkossakin voi mennä naimisiin vain parin todistajan läsnä ollessa.

Vuonna 2018 koko Suomessa seurakuntien jäsenten avioliitoista vain reilu puolet (56 %) on kirkollisia vihkimisiä. Viime vuonna Siilinjärven seurakunnan jäsenien avioliittoja solmittiin 63 joista puolet kirkollisin menoin, ja Kuopiossa 448:sta seurakunnan jäsenen avioliitosta 242 eli 54 prosenttia solmittiin kirkollisesti.

Faktoja kirkkohäistä

  • Kirkkohäät voi viettää, kun pariskunnasta vähintään toinen kuuluu kirkkoon.
  • Naimisiin voi mennä, kun avioliiton esteet on tutkittu. Esteiden tutkintaan varataan aikaa seitsemän vuorokautta.
  • Kirkon tai seurakuntasalin voi varata juhlatilaksi myös arkipäivänä vietettävään vihkimiseen. Seurakunnan jäsenille vihkitila ei maksa mitään. Kirkollisen avioliiton voi solmia myös muussa tilassa.
  • Kun avioliitto on solmittu maistraatissa tai toisessa kirkkokunnassa, sille voidaan pyytää kirkollista siunausta.
  • Seuraava Hääyö järjestetään Kuopiossa ja Siilinjärvellä 20.2.2020 klo 20.