Eden-elokuva kertoo nuorista, rippileiristä ja yhteydestä
Erilaisuudestaan huolimatta ihmisten on mahdollista saavuttaa yhteys toisiinsa. Se voi tarjota pyhyyden kokemuksen. Näin uskoo elokuvaohjaaja Ulla Heikkilä, joka teki elokuvan rippikoulusta.
Eden on ensimmäinen suomalainen elokuva, joka kertoo rippileiristä. Kukaan toinen ohjaaja ei ole tarttunut aiheeseen, vaikka noin 78 prosenttia suomalaisista 15-vuotiaista käy rippikoulun.
”Minustakin se on aika erikoista. Onhan rippileiri kuitenkin suurelle osalle suomalaisista merkittävä kollektiivinen kokemus”, sanoo käsikirjoittaja ja ohjaaja Ulla Heikkilä, joka alkoi työstää elokuvaansa keväällä 2016. Eden sai ensi-iltansa nyt elokuussa.
”Rippileirissä yhdistyy monta kiinnostavaa teemaa ja osa-aluetta: nuoruus, yhteisön muodostuminen ja ryhmädynamiikka, valta ja hierarkiat eri muodoissaan sekä uskonnollisuus.”
Tapahtumaympäristönä se olikin ohjaajalle ehtymätön inspiraation lähde koko elokuvan prosessin ajan.
”Vaikeinta oli kirkkaiden ytimien löytäminen ideoiden ja mielikuvien mylläkästä, eli rajaaminen ja valitseminen.”
Hauskinta ohjaajasta oli tehdä töitä nuorten lahjakkaiden näyttelijöiden kanssa. Rooleissa nähdään muun muassa Aamu Milonoff, Linnea Skog, Bruno Baer, Satu Tuuli Karhu, Amos Brotherus ja Jere Ristseppä.
”Heidän touhujaan oli mahtava seurata. He ovat niin luovia, idearikkaita, fiksuja ja vitsikkäitä. Nauroin kuvauskesänä enemmän kuin koskaan.”
Oppijärjestelmää pitäisi rohkeammin haastaa
Ulla Heikkilä on itse käynyt sekä rippikoulun että Prometheus-leirin. Kokemukset olivat erilaisia, ja molemmat omalla tavallaan merkityksellisiä.
”Protulla oli keskittyneempi tunnelma ja enemmän keskustelua, mistä pidin.”
Heikkilän omalla rippileirillä ei syntynyt yhtä voimakasta luottamuksen ilmapiiriä. Leiri painottui liiaksi ylhäältä päin tulevaan opetukseen ja ulkoläksyihin.
”Uskon ja epäuskon kysymykset ovat valtavia eksistentialistisia aiheita, joista olisin kaivannut syvällisempää ja henkilökohtaisempaa pohdintaa.”
Heikkilä ajattelee, että rippileiri voisi instituutiona rohkeammin sallia sen, että oppijärjestelmää haastetaan ja kyseenalaistetaan, ja jopa kannustaa siihen.
”Itse ainakin haluaisin, että mahdollinen uskonnollisuuteni perustuisi aktiiviseen valintaan eikä vain kulttuurisen konvention, sovinnaisen tavan omaksumiseen. Näitä asioita pohdin aktiivisesti jo omalla leirilläni.”
Taustatutkimusvaiheessa Heikkilä kuitenkin yllättyi iloisesti siitä, että rippileirit ovat muuttuneet hänen omista leiriajoistaan.
Leirillä voisi tehdä uusia oivalluksia itsestään
”Keskustelin paljon ihmisten kanssa heidän kokemuksistaan, ja kävin seuraamassa yhtä riparia. Ainakin tuolla leirillä oli tosi suvaitsevainen ja avoin meininki.”
Ulla Heikkilä toivoo, että rippileiri tarjoaisi nuorelle mahdollisuuden vapautua totutuista rooleista.
”Leirillä voisi tehdä uusia oivalluksia itsestään: olenkin sosiaalinen, herkkä, vitsikäs, rohkea, ujo, kaunis. Ja että olisi turvallinen yhteisö, joka ottaisi vastaan nuo oivallukset, ja kaikilla olisi tilaa tulla vähän enemmän omaksi itsekseen.”
Parhaimmillaan yhteisö tuo turvaa ja voimaa
Heikkilä kertoo elokuvan tekemisen myötä alkaneensa ymmärtää entistä paremmin kollektiivisen kokemuksen merkitystä: leirejä, muita siirtymäriittejä ja rituaaleja.
”Parhaimmillaan yhteisö voi tuoda korvaamatonta turvaa ja voimaa. Joskus nuorempana ja individualistisempana pidin yhteisöjä tukahduttavampina kuin nykyisin.”
Heikkilä halusi elokuvallaan välittää kokemuksen nuoruudesta, jolloin kaikki tunteet ovat suuria ja samanaikaisesti läsnä.
”Elämän isot kysymykset ovat avautuneet ja nuori saattaa pelätä, löytääkö hän oman paikkansa maailmassa. Toisaalta edessä on ennennäkemätön vapaus ja mahdollisuus päästä elämään omannäköistä elämää.”
Sanoma tai viesti ovat ohjaajalle juhlallisia sanoja, kun puhutaan elokuvasta.
Erilaisuudestaan huolimatta ihmisten on mahdollista saavuttaa yhteys toisiinsa
”Jos elokuvan maailmankuvallista ydintä tiivistää, niin ehkä se olisi jotakin sellaista, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia näkemyksiä myös hengellisyydestä. Eroavaisuuksista huolimatta on kuitenkin enemmän asioita, jotka yhdistävät, kuin asioita, jotka erottavat.”
Heikkilä uskoo, että erilaisuudestaan huolimatta ihmisten on mahdollista saavuttaa jokin yhteys toisiinsa.
”Siitä monimuotoisuudesta ja ihmisten välisestä yhteydestä voi löytää pyhyyden kokemuksen.”
Nuoren on tarpeellista tutkailla itseään
”Elokuva sisältää useita tarinoita. Voi sanoa, että sillä on monta sanomaa, koska siinä on paljon teemoja”, miettii Aamu Milonoff, joka näyttelee Aliisan roolin.
Aliisa on tiedostava rippikoululainen, jolla on vahvoja mielipiteitä.
”Hän on kriittinen ja kyseenalaistaa asioita. Hän tuli leirille selvittääkseen itselleen, haluaako hän ylipäätään kuulua kirkkoon”, kuvailee Milonoff roolihahmoaan.
Elokuvassa pohditaan henkilökohtaista uskoa, elämän perimmäisiä kysymyksiä, avoimuutta ja ehdottomuutta.
”Ja kyllä siinä tutkaillaan myös kirkkoa, yhteiskuntaa ja sukupuolten välisiä jännitteitä. On hienoa, että Ulla Heikkilä on ottanut tähän mukaan niin monia näkökulmia.”
Milonoff on itse käynyt Prometheus-leirin.rnrn”Se oli ihanaa! Juuri 15-vuotiaana on tarpeellista tutkailla itseään. Siitä alkoi oma itsenäistymiseni, ja elämään tuli ihan omia juttuja”, kertoo Milonoff, joka kuvausten aikaan oli 18-vuotias.rnrnVaikka näyttelijän omasta leiristä on vain muutama vuosi, hänestä tuntui haastavalta asettua rippikoululaisen rooliin.rnrn”Se aika tuntuu ikuisuudelta, kun kaikkea on ehtinyt tapahtua niin paljon”, ihmettelee Milonoff, joka viime vuosina on näytellyt elokuvissa Tyttö nimeltä Varpu (2016) ja Hölmö nuori sydän (2018).rnrnMukana oli 23 nuorta, joista monilla on jo runsaasti kokemusta näyttelijänä.rnrn”Tutustuimme toisiimme niin hyvin, että meitä olisi voinut luulla oikeaksi ripariryhmäksi.”
Rippikoulu vahvistaa nuoria
”Rakastakaa toisianne niin kuin haluaisitte itseänne rakastettavan. Se on tämän elokuvan tärkein sanoma”, miettii näyttelijä Tommi Korpela, joka esittää elokuvaseurakunnan Juhani-pappia.
Juhani on keski-ikäinen pappi, joka on ohjannut kymmeniä rippikoululeirejä.
”Hän on isällinen hahmo, mutta samalla nuorekas ja ajan hermolla – tai ainakin hän kuvittelee olevansa”, hymyilee Korpela.
Draaman ainekset ovat koossa, kun Juhani saa leirille työparikseen nuoren, perinteisiä arvoja kannattavan pastorin. Roolissa on Satu-Tuuli Karhu.
Korpelan mukaan rippikoulu on loistava viitekehys elokuvalle. Siinä on paljon kosketuspintaa, joka tuottaa draamallisia tilanteita.
”Leirillä käsitellään tärkeitä elämään liittyviä asioita, ja moni avautuu omasta elämästään”, miettii Korpela, joka itse kävi leirinsä 35 vuotta sitten.
”En edes muista sen ihanan paikan nimeä, mutta se on järven rannalla Lohjalla. Myös rippipappini on jäänyt mieleen. Hän oli huumorintajuinen, ja hänellä oli hyvä yhteys nuoriin.”
Kuvausten aikana Korpelalle vain vahvistui ajatus, että rippikoulu on merkittävä tapahtuma ihmisen elämässä. Tämä voi selittää myös sen suurta suosiota nuorten keskuudessa.rnrn”Rippikouluiässä nuorten elämä on aikamoista myrskyä: on iloa, rakkautta ja elämyksiä, mutta myös pelkoja ja epävarmuuksia. Uskoa tulevaan tarvitaan.”rnrn”Kun aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret saavat turvallisessa ympäristössä käsitellä elämän syvimpiä asioita, on siinä jotakin hyvin kaunista. Heitä vahvistetaan elämää varten hienolla tavalla. Tärkeätä rippikouluissa on myös nuorten kohtaaminen ja yhteisöllisyys.”rnrnMukavinta elokuvanteossa oli yhteistyö nuorten näyttelijöiden kanssa.rnrn”Heidän energiaansa ja positiivisuuttaan oli ihana seurata. Elokuvaan on valikoitunut loistavia tyyppejä”, kiittää Korpela.