Askeettien tutkija Patrik Hagman löysi lohtua omaan suruunsa erämaaisien viisaudesta
Patrik Hagman menetti vain muutaman vuoden välein vaimonsa ja pienen poikansa. Hän uskoo autiomaan viisaudesta olevan hyötyä kaikille korona-ajan yksinäisille.
Koronakriisi on pakottanut etenkin monet ikäihmiset yksinäisyyteen ja eristyksiin. Kokemus yhtäkkiä läheisistä eroon joutumisesta on voinut tuntua musertavalta.
Teologi Patrik Hagman kohtasi elämässään vain muutaman vuoden välein kaksi suurta tragediaa, joissa yksinäisyys tuli kohti. Ensin Hagmanien kuusivuotias Joel-poika kuoli uudenvuoden aattona 2014, sairastuttuaan aivokasvaimeen kolmisen vuotta aiemmin. Vain kaksi ja puoli vuotta myöhemmin Patrikin vaimo Carina sai sairaskohtauksen kesken työpäivän. Kahden viikon kuluttua tästä Carina, kutsumanimeltään Kika, kuoli. Patrik uskoo, ettei aivoverenvuodon saanut Kika halunnut enää taistella, vaan päästä taivaan kotiin Joelin luo.
Surun murtama Hagman huomasi kysyvänsä samoja kysymyksiä, joita hän oli työstänyt tutkiessaan varhaiskirkon erämaihin ja luostareihin muuttaneita erakkoja.
”Teologina olin miettinyt suuria kysymyksiä perusteellisesti, ja se auttoi minua käsittelemään kipua ja surua kysymyksinä, joihin on vaikea saada vastauksia”, Hagman sanoo nyt, kolme vuotta vaimonsa poismenon jälkeen.
Suuriin vaikeuksiin ei useinkaan löydy selitystä
Hagman toteaa, ettei suurille tapahtumille elämässä ole aina tarpeellistakaan saada lopullisia vastauksia. Hänen mukaansa monet kristityt takertuvat liian herkästi miksi-kysymyksiin, kuten ”miksi tämä tapahtuu?” ja ”kuinka Jumala voi tehdä minulle tällä tavoin?”.
”Tietenkin on aina surun keskellä lupa haastaa Jumalaa ja pyytää Häneltä vastauksia, mutta lopulta suuret vaikeudet jättävät meidät tilanteeseen, joihin ei useinkaan löydy perusteellisia selityksiä.”
Elämän suuret mysteerit olivat askeeteille, erämaissa ja luostareissa asustaneille erakoille, yhtä polttavia kuin COVID-19 –taudin yllättämille länsimaisille nykyihmisille.
Elämän suurille tapahtumille ei ole aina tarpeellistakaan saada lopullisia vastauksia
”Se, kuinka askeetit kohtasivat vastoinkäymisiä, on todella perehtymisen arvioista. He yrittivät aina ymmärtää, kuinka heidän kohtaamansa koettelemukset liittyivät heidän omiin toiveisiinsa”, Hagman avaa autiomaaisien ja -äitien ajattelua.
Askeetit katselivat vaikeuksien kohdatessa elämäänsä taaksepäin ja kysyivät, olivatko he etsineet jotain valheellista jo ennen kuin menetys osui heihin. He siis kyseenalaistivat omat elämänarvonsa, eivät kaikkivaltiaan Jumalan sallimia menetyksiä.
”He eivät myöskään kysyneet ’miksi?’, ilman että he olisivat kysyneet myös, ’kuinka voin käydä läpi tämän Jumalan avulla?’.”
Askeeteille kaikki elämän käänteet, niin onnen kuin epäonnenkin hetket, tulivat yhden ja saman Jumalan kädestä. Tietoisuus siitä, että jokainen uusi elämäntilanne oli kaiken Luojan ja ylläpitäjän sallimaa, oli olennainen osa varhaiskirkon askeettien kilvoittelua elämän ja kuoleman varjojen maailmassa.
Kannattaa olla ennemmin Raamatun Maria kuin Martta
Mitkä sitten voisivat olla viisauksia tai hyviä neuvoja, joita kristityillä askeeteilla, yksinkertaisen elämän ”ammattilaisilla”, olisi meille hyvin erilaiseen elämään tottuneille?
”Monilla meistä on nyt ollut aiempaa enemmän vapaa-aikaa. Heitä autiomaan isät rohkaisisivat luultavasti kiinnittämään huomiota siihen, mikä estää tekemästä sellaisia asioita, joihin me muuten sanoisimme, ettei meillä ole niille nyt aikaa.”
Kriisitilanteet auttavat meitä näkemään selkeämmin
”Tällaisia asioita koronavirusaikana voisivat olla vaikka rukoileminen ja yhteydenpito ihmisiin, joihin emme ole olleet yhteydessä pitkiin aikoihin.”
Toinen tärkeä huomio Hagmanin mukaan on, että kriisitilanteet auttavat meitä näkemään selkeämmin.
”Näemme toisella tavalla, mikä on todella tärkeää elämässä. Yhteisötasolla näemme nyt, miten valtava merkitys on sairaanhoitajilla, opettajilla ja kaikilla muilla, jotka työskentelevät sen varmistamiseksi, että jokapäiväinen elämämme voi jatkua. Normaalissa elämäntilanteessa emme ehkä kiinnitä riittävästi huomiota heihin.”
”Kun emme voi Raamatun Martan tavoin huolehtia kaikesta, voisimme Marian tavoin keskittyä hyvään osaan.”
Tällä Hagman viittaa Luukkaan evankeliumista löytyvään kertomukseen, jossa Jeesus kehottaa Martta-nimistä naista olemaan huolehtimatta epäolennaisista ja tekemään kuten sisarensa Maria, joka luotti Jumalan huolenpitoon ja osasi olla murehtimatta turhista.
Toivo on jo keskellämme
Hagman toteaa koronaviruskriisin osoittaneen meille paljon siitä, mikä on ja mikä ei ole mahdollista. Nyt on tapahtunut monia asioita, joita vain puolisen vuotta sitten olisi ollut mahdotonta kuvitella nykymaailmaan.
”Jeesus kehottaa meitä epävarmuuden keskellä muistamaan aina sen, missä kristityn toivo on. Vaikka ympärillä olisi kaoottinen maailma, Jumalan valtakunta eli Jeesus itse ei katoa minnekään. Toivo iankaikkisuudesta on jo nyt keskellämme, vaikka olemme samalla osa luomakuntaa, joka yhä huokaa ahdistuksissaan.”
Omassa elämässään Hagman on vaikeiden vuosien jälkeen päässyt uuteen alkuun. Vaikka menetetty perhe on, ja tulee aina olemaan, osa häntä ja hänen tarinaansa, elämä on tuonut eteen myös uutta. Hagman elää avioliitossa pitkäaikaisen ystävänsä Emma Audaksen kanssa. Tutkijantyö on edelleen jatkunut Åbo Akademissa käytännöllisen teologian alalla.
Kiitollisuuden harjoittaminen kantaa hedelmää
Askeettien tutkija on puhunut ja kirjoittanut paljon kiitollisuuden tarpeellisuudesta, muttei halua tuputtaa sitä kenellekään.
”On hankalaa olla kiitollinen silloin, kun on todella vaikeaa. Mutta oma kokemukseni on, että jos on muistanut olla kiitollinen elämän hyvinä päivinä, se kantaa myös vaikeiden päivien tullessa. Kiitollisuus voi jäädä ikään kuin osaksi hengellisiä lihaksiamme, joiden harjoituttamisesta on hyötyä silloin kun on todella raskasta.”
Jos on ollut kiitollinen elämän hyvinä päivinä, se kantaa myös vaikeuksien keskellä
Hagman muistuttaa Jeesuksen kehottaneen meitä hyvin kirjaimellisesti ”katsomaan taivaan lintuja”, oppimaan niiden huolettomuudesta.
”Ja jos et tykkää lintujen tarkkailusta, niin katso vaikka koiria, joita pitkin kaupunkeja ulkoilutetaan. Niiden iloisuudesta ja huolettomuudesta voisimme oppia paljon”, Hagman hymähtää.
”Kun pysähdymme näkemään elämässä kauneutta, samoin kuin komiikkaa ja rakkauttakin, Jumala täyttää sydäntämme uudella elämällä.”
Keitä olivat askeetit?
Jo Jeesuksen ajan Israelissa asketismi, vetäytyminen eristyksiin muusta maailmasta, kuului osana uskonnonharjoitukseen. Asketismi oli erityisen suosittua 300-luvulla. Elettiin ”erämaaisien” ja ”erämaaäitien” kulta-aikaa. Järjestäytyneestä asketismista kehittyi myöhemmin luostarilaitos.
Nykyään askeettisen elämäntavan noudattajia löytyy etenkin ortodoksisuudesta ja katolisuudesta. Kummassakin perinteessä asketismi on pitkälle kanavoitunut luostareihin. Kristinuskon historiassa on tunnettu myös kotiasketismin muoto, jolloin ihminen on vapaaehtoisesti eristäytynyt esimerkiksi rukoilemaan ja paastoamaan omaan kotiinsa.