jussi Hakala
Kuva: Timo Hartikainen

Vapaaehtoisvoimia tarvitaan lisää seurakunnan toimintaan

Kuopion seurakunta ja yleensäkin Suomen seurakunnat ovat murroksessa ja rakenteellisia muutoksia varmasti tarvitaan. Kun tulot pienenevät pysyvästi, tulee toimintaa sopeuttaa sen mukaisesti.

Meillä Suomessa on ollut hieno tilanne, kun verotuksen kautta on tulovirta ollut varsin hyvä. Näin ei kuitenkaan tule tulevaisuudessa olemaan johtuen kirkosta eroamisista ja väestörakenteesta. 

Meidän pitää olla rohkeita uusiin avauksiin

Rakenteita on muutettava niin, että pystymme mahdollisimman hyvin pitämään toiminnan laajuudesta kiinni. Tämä varmasti tarkoittaa kiinteistöistä säästämistä, mutta yhtä lailla se varmaankin tarkoittaa esimerkiksi vapaaehtoisten suurempaa osallistumista itse toimintaan. Meidän pitää olla rohkeita uusiin avauksiin ja tapoihin, mutta samalla kunnioittaa perinnettämme ja säilyttää sieltä parhaat osat. 

Kaikki seurakuntien jäsenet eivät kuitenkaan halua osallistua vapaaehtoistoimintaan. Meidän tulee pitää kiinni siitä, että seurakunnan toimintaan voi osallistua, vaikka ei olisi valmis vapaaehtoistoimintaan. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka silloin tällöin tulevat esim. jumalanpalvelukseen. Se on aivan ihana ja loistava paikka rauhoittua, kuunnella sanaa ja tutkistella itseään. Olemme jotenkin muka niin kiireisiä, että rauhoittuminen ja itsensä tutkistelu eivät olekaan välttämättä itsestäänselvyyksiä. 

Kuopiossakin käydään keskustelua rakenteista ja kiinteistöistä, jotta säästökohteita löytyisi. Ja niin tulee tehdäkin. Toivottavasti pääsemme sellaisiin ratkaisuihin, missä niin aktiiviset kuin myös enemmän passiiviset jäsenemme pääsevät osallistumaan ja ravitsemaan omaa henkisyyttään. 

Oikein hyvää kesän odotusta meille kaikille. 

Kirjoittaja on yhteisen kirkkovaltuuston jäsen