Päätoimittaja Minna Siikaniva.
Minna Siikaniva, Kuopion ev.lut. seurakuntien viestintäpäällikkö, Kirkko ja koti -lehden päätoimittaja. Kuva: Tuija Hyttinen

Pidä huolta

Vuoden vaihtuessa pohditaan elämää ja tehdään uuden vuoden lupauksia. Toiveet kohdistuvat usein omaan ja läheisten hyvinvointiin.

Kirkkovuodessa joulukuun viimeisen illan aiheeksi on tullut pohtia ajan kulumista. Meitä muistutetaan siitä, että elämämme ei riipu ainoastaan maailmassa vallitsevista asioista. Elämämme on Jumalan kädessä. Meillä on paljon aihetta kiitokseen ja katumukseen. Uusi vuosi merkitsee myös sitä, että Jumala antaa meille mahdollisuuden aloittaa uudestaan.

Vuoden vaihtuessa pohditaan elämää ja tehdään uuden vuoden lupauksia. Toiveet kohdistuvat usein omaan ja läheisten hyvinvointiin. Mediassa on teemaan liittyviä vinkkejä kuten ”Kaveria ei jätetä” ja ”Tee toisille hyvää”.

Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen painottaa Ylen haastattelussa, että ”Ihmiset eivät olisi selviytyneet tähän päivään saakka, jos he eivät olisi auttaneet toisiaan. Elämässä kannattaa pitää mielessä sellaiset hyveet kuten ystävällisyys, kiitollisuus, oikeudenmukaisuus, nöyryys sekä anteeksiantamisen ja pyytämisen taito. Niillä pääsee pitkälle.”

Ojasen mukaan onnellisuus on tila, jossa on tyytyväinen ja kiitollinen siitä, mitä nyt on eikä tarvitse haikailla menneisyyteen tai tulevaisuuteen.

Elämämme on Jumalan kädessä

Ojanen toivoo, että korona-ajasta jäisi jäljelle edes jotain ihmisten halukkuudesta auttaa muita. Tavoissamme on paljon parantamisen varaa. Olisi hienoa, jos näkisimme enemmän toista ihmistä ihmisenä – vieraampaakin.

Jeesus-nimi merkitsee ’Herra on apu, Herra pelastaa’. Siihen nimeen on turvallista luottaa tulevana vuonna.

Jumala,
Me emme tiedä,
mitä tämä vuosi tuo tullessaan.
Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme.
Pyydämme, että pidät meistä huolta.
Siunaa alkava vuosi.