Lämpöeroja, ristiriitoja, aikuisuutta
Suomen kesän kaunein ja hehkein aika on juuri nyt kokemusmaailmamme keskiössä.
Tosin käsivarressa on tätä 11.6. kirjoittaessani nuoskakeli ja etelän ja pohjoisen välillä lämpöero on parikymmentä astetta suuntaansa. Odotuksemme ovat suurimmillaan, toisaalta myös mahdollisuus kokea toiveitten ja todellisuuden ristiriidan tosiolemus.
Jään usein pohtimaan sitä, mistä kertoo se, että juuri kesän alkaessa joudun vuodesta toiseen pohtimaan sitä, miksi vapaa-ajan lisääntyessä monen mahdollisuudet lomailuun ja lepoon tuntuvat supistuvan. Elämme väitetysti maailman onnellisimmassa maassa – miksei hyvinvointimme näy? Mihin aito ilo ja kiitollisuus ovat monesti kadonneet? Näinhän ei asian pitäisi olla. Miksi kirkon kuva on edelleenkin tummin värein pensselöity?
Kirkon toiminnan kuva on kuitenkin viime vuosina, huolimatta toimintaedellytysten vähittäisestä hiipumisesta, tehostetun suunnittelun ja yhteisvastuullisuuden kasvun myötä merkittävästi kirkastunut ja moninaistunut. Toki kirkon kokonaiskuva on toisaalta jossain määrin samalla himmentynyt ja kristillisen uskon ydinsanoma sirpaloitunut vastakohtaisuuksien kärkevöityessä.
Arvostan sitä, että seurakunta aktiivisesti pyrkii suunnitelmallisesti ja harkiten lisäämän jäsentensä tietämystä oman seurakunnan toiminnan tarjonnasta. Tätä tavoitettahan tämäkin seurakuntiemme yhteinen lehti haluaa edistää. Perhemallien eriytyminen otetaan huomioon, lasten ja perheiden kovinkin erilaiset odotukset halutaan ottaa todesta.
Yhtä asiaa silti edelleenkin kaipaan –maallikkojen ja luottamushenkilöiden aikuistumisen aikaa. Holhouksen aika on päättynyt. Olkaamme lopultakin täysi-ikäisiä.
Kirjoittaja on Puijon seurakunnan luottamushenkilö.