Nainen pukee toiselle naiselle hartiahuivin, etualalla laatikollinen neuleita.
Miltä olisi tuntunut, jos olisi omassa surussa saanut lohtuhuivin? Marketta Heiskanen (oikealla) sovittaa Sirpa Tuomistolle lohtuhuivia. Kuva: Sini-Marja Kuusipalo

Vapaaehtoiset neulovat lohtuhuiveja lämmöksi sureville

Huivi lämmittää, kun suru on tullut iholle. Siilinjärvellä seurakunta lahjoittaa sureville vapaaehtoistyönä neulottuja huiveja.

Surussa ikävä tulee iholle. Silloin kokemuksen lohdutuksesta voi tuoda lohtuhuivi – villahuivi, joka myös muistuttaa, että surussa ei tarvitse olla yksin. 

Puolitoista vuotta sitten tamperelainen pappi kertoi Facebookissa, että oli hautajaisissa luovuttanut leskelle huivin. Vaikuttavasta kohtaamisesta syntyi Facebook-ryhmä, ja idea lohtuhuiveista lähti leviämään ympäri Suomen. Tänä keväänä lohtuhuivien neulominen alkoi myös Siilinjärven seurakunnassa. 

Jokaisen suru ja menetys on erilainen. 

”Viime vuoden maaliskuussa jäin leskeksi ja löysin Facebookista tuon pastorin päivityksen. Ajattelin, miten ihanalta olisi tuntunut saada surun aikana tuollainen konkreettinen lohdutus huivin myötä”, Marketta Heiskanen kertoo. 

Ajatus lohduttavasta neuleesta jäi käsityöharrastaja Heiskasen mieleen.  

”Kun sitten osallistuin seurakunnan sururyhmään, kerroin lohtuhuivi-idean ryhmää ohjanneelle diakoniatyöntekijälle.”

Idea sai tuulta alleen, ja helmikuussa Siilinjärvellä kokoontui ensimmäinen lohtuhuivityöpaja.  

”Työpajaan tuli lähes parikymmentä neulojaa. Aktiivisuus yllätti meidät. Huiveja on nyt kolmisenkymmentä”, pajaa ohjaavat seurakuntalaiset Marketta Heiskanen ja Sirpa Tuomisto kertovat. 

Vaikka työpaja ei voinut poikkeuskeväänä kokoontua toistamiseen, lohtuhuiveja on neulottu valmiiksi kodeissa. 

Lohtuhuivipaja sai neulojat liikkeelle.

Lohtuhuivi on hartiahuivi tai kaulaliina – miehille vaihtoehtona ovat myös lohtusukat. Seurakunnan työntekijät lahjoittavat huivin tai sukat läheisensä menettäneelle, kuten leskelle. 

Ikävöidyt ja surevat tulevat ajatuksiin

Leskeksi jäätyään Marketta Heiskanen halusi neuloa toisille, joita neule lämmittäisi menetyksen jälkeen.  

”Kun on saanut lahjaksi innostuksen ja riittävän taidon tehdä, niin on onnellisimmillaan, jos voi olla antamassa”, Heiskanen sanoo. 

”Minä olen neuloessa palannut vanhempieni menetykseen, josta on jo aikaa. Työstin surua ja mietin, millaista olisi ollut, jos itse olisin silloin saanut lohtuhuivin”, Sirpa Tuomisto kertoo. 

Huiveja on neulottu kodeissa ja sairaalan käytävilläkin.

Neulojat ajattelevat myös huivin saajaa ja lohdun jakamista. Käsityöharrastajille lohtuhuiveissa yhdistyy neulomisen ja auttamisen ilo. 

“Monella naisella neulominen on niin verissä, että aina pitää olla jotain näpertämistä. Käsityö on intohimo”, Heiskanen jatkaa. 

“Käsityö on mukana joka paikassa. Olen neulonut huiveja sairaalan käytävälläkin”, Tuomisto kertoo. 

Heiskasen mukaan yhteisessä työpajassa on ompeluseuran tuntua.  

”On luonteva tehdä käsillä ja keskustella. Keskusteluihin voi tulla myös syvällisiä aiheita.”

Jokaisen suru ja menetys on erilainen, jokainen reagoi suruun henkilökohtaisella tavallaan.  ”Surussa mikään ei ole erikoista”, Heiskanen sanoo. 

Suruun voi kietoutua myös ilo – ilo taivaasta. 

Lohtuhuivityöpajat Siilinjärven seurakuntatalolla 9.10. ja 6.11.  Lisätiedot: Kirsi Launonen 044 7284 643. 

Lohtuhuivien lähettiläät -Facebook-ryhmä