Valokuvaaja, maanviljelijä, mehiläistarhaaja ja omaishoitaja – Erkki Luukkonen on ehtinyt elämässään olla monessa mukana
Muuruvedellä asuva Luukkonen uskoo, että uteliaisuus vie pitkälle ja elämänkoulu on paras opinahjo.
Impilahden evakkona 40-luvulla Muuruvedelle päätynyt Erkki Luukkonen on viime viikkoina ollut kovasti harmissaan.
”Pohtivat meidän seurakuntatalomme purkamista, ja että jopa kirkkoonkin kajottaisiin jollain tapaa. Se on kuin puukonisku täkäläisten sydämiin. Toivon todella, että nämä jäisivät vain suunnitteluasteelle”, Luukkonen suree.
Tilanne tuntuu erityisen pahalta, sillä Luukkonen on itse ollut aikoinaan paikallisen kirkkohallintokunnan jäsen ja mukana vaikuttamassa seurakunnan kiinteistöjen rakentamiseen.
Menetin lapsuuden kotikirkon Impilahdella, kun se poltettiin
”Minun aikanani muun muassa päätettiin rakentaa kirkon viereen säilytystilat vainajille.”
Muuruveden kirkko ja seurakunnallinen toiminta ovat vuosikymmenien saatossa tulleet Luukkoselle läheisiksi.
”Menetin lapsuuden kotikirkon Impilahdella, kun se poltettiin. Toivon, ettei taas tarvitsisi kokea menetystä.”
Kirkkoherra antoi leikillisen tittelin ”tuomiokuvaaja”
Luukkonen on armoitettu valokuvaaja – se on yksi hänen lukuisista taidoistaan. Mies kertoo harrastaneensa kuvaamista jo kuudenkymmenen vuoden ajan. Olipa hänellä jossain vaiheessa oma studiokin kotitalon yläkerrassa, jossa muuruveteläiset kävivät muun muassa passikuvassa.
”Lasten synnyttyä vaimo sanoi, että nyt saa studio väistyä, koska perheelle tarvitaan tilaa.”
Luukkonen kertoo jääneensä koukkuun valokuvauksen maailmaan.
”On kiehtovaa, kun kuvaajana ei koskaan tule valmiiksi. Aina voi oppia jotain uutta ja löytää uudenlaisia lähestymistapoja.”
Varmasti kukaan ei ole taltioinut niin paljon Muuruveden kirkon toimituksia kuin Luukkonen.
”Vuosikymmenten aikana olen kuvannut tuhansia otoksia hautajaisista, konfirmaatioista ja häistä.”
Jossain vaiheessa Luukkonen jo ajatteli, että voisi vähitellen jättäytyä takavasemmalle kirkkokuvaajan hommista.
”Kun ehdotin sitä silloiselle kirkkoherralle, hän vastasi, että jos sen sijaan tehdään sinusta tuomiokuvaaja. Kirkkoherra perusteli nimitystä sillä, että Suomessa on tuomiorovastejakin, niin miksipä ei yksi tuomiokuvaajakin mahtuisi joukkoon”, Luukkonen muistelee nauraen.
Elämän ensimmäinen suklaapala oli valtava elämys
Luukkonen tuli ensimmäisen kerran Muuruvedelle evakkona vuonna -41 ja perhe sai asuttavakseen pappilan torpan.
”Monet olivat kateellisia, kun sellainen paikka annettiin evakoille. Aika rappiolla tila kuitenkin tuolloin oli.”
Vuonna -42 perhe palasi takaisin kotiseudulle Impilahdelle. Paluumatkalta Luukkosella on muisto, joka on ikuisesti piirtynyt mieleen.
Yksi sotilaista katsoi minua pitkään asemalaiturilla
”Siilinjärven juna-asemalla oli meidän kanssamme samaan aikaan saksalaissotilaiden juna. Yksi sotilaista katsoi minua pitkään asemalaiturilla, viittilöi luokseen ja otti syliinsä. Hetken päästä hän kaivoi taskustaan suklaalevyn ja lohkaisi minulle siitä palan. Se oli elämäni ensimmäinen suklaapala ja tuohon maailmanaikaan aivan valtava elämys pikkupojalle.”
”Äitini kertoi, ettei unohda katsetta sotilaan silmissä. Siitä kuulemma kuvastui kaipaus. Äiti arveli, että sotilaalla oli kotimaassaan saman ikäinen poika kuin minä. Arvoitukseksi jää, pääsikö kyseinen saksalaismies koskaan takaisin perheensä luo.”
Ilman koulutustakin voi pärjätä
Luukkoset palasivat Muuruvedelle ja samaisille pappilan tiluksille vuonna -44 – tällä kertaa pysyvästi. Rappiotila saatiin kovalla työllä kukoistamaan niin, että se lopulta tuotti valtakunnallisesti mitattuna huippusatoa niin kuivaheinää kuin apilaakin.
”Minulla oli nuorempana ollut kova halu päästä opiskelemaan, mutta isä oli sitä mieltä, että olisin enemmän hyödyksi maatilalla.”
Elämäntyönsä Luukkonen teki lopulta maanviljelijänä ja karjatilallisena. Mutta näiden ja valokuvauksen ohella hän on ehtinyt tehdä paljon muutakin.
Otin haasteen vastaan
”Ryhdyin jossain vaiheessa tarhaamaan mehiläisiä. Sen tiimoilta minua kysyttiin opettajaksi Kaaville, jossa oli alkamassa Suomen ensimmäinen ammattiin johtava mehiläistarhauskurssi. Eihän minulla varsinaista pätevyyttä ollut opettamiseen, mutta otin haasteen vastaan.”
Luukkonen innostui aikoinaan myös matkailupalvelujen tarjoamisesta ja alkoi vuokrata viittä lomamökkiä niin koti- kuin ulkomaisille matkailijoille.
”Minä ja vaimoni emme vieraita kieliä hallinneet, mutta molemmat poikamme toimivat tulkkeina ja hyvin selvittiin.”
Omaishoitajuus oli kova koulu ja vei kestokyvyn äärirajoille
Vaikka kouluja ei pahemmin ole käynytkään, Luukkonen on ollut valmis tarttumaan mitä erilaisimpiin toimiin.
”Yksi tuttava minua tituleerasi elämän kymmenottelijaksi. Osaan monia asioita, mutta mihinkään ei ole varsinaista pätevyyttä”, Luukkonen tuumaa pilke silmäkulmassaan.
”Olen vankasti sitä mieltä, että uteliaisuus vie pitkälle ja lopulta elämänkoulu on se, joka kasvattaa parhaiten.”
Katsotaan paljonko evakkopoika kestää
Viimeisimpänä kymmenottelun lajina Luukkosella oli Alzheimerin tautiin sairastuneen puolisonsa omaishoitajuus. Se osoittautui kovaksi kouluksi.
”Halusin hoitaa puolisoni mahdollisimman pitkälti itse. Ajattelin, että nyt katsotaan, paljonko evakkopoika kestää.”
Luukkonen päätyi kestokykynsä äärirajoille ja paloi loppuun.
”Kahteen vuoteen en oikeastaan nukkunut kunnon yöunia, koska minun piti vahtia, ettei vaimo karkaile. Tosin kyllä hän välillä siinä onnistuikin.”
Puolison kuolemasta tulee pian kolme vuotta ja Luukkonen jaksaa jo katsoa vähän elämässä eteenpäin. Impilahdellekin olisi kiva taas tehdä muistelureissu.
”Vaikka kotimme taakse jäi, jäi eteemme elämä”, Luukkonen kiteyttää tuntemuksensa elokuvaohjaaja Lauri Törhöstä siteeraten.