Siilinjärven kirkossa urkujen edessä konsertin esiintyjät, kuvan etualassa stiimausvälineitä
Konserttistriimauksen harjoitukset Siilinjärven kirkossa. Kuva: Sanna Marin

Siilinjärven seurakunnassa on meneillään useita kehitys- ja remonttihankkeita

Uudistuksilla haetaan mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen lisäksi ekologisuutta ja tehokkuutta.

Seurakunnassa koettiin syksyllä iso muutosprosessi, kun kirkonkirjojen pito siirtyi Kuopioon aluekeskusrekisteriin ja kirkkoherranvirasto sekä taloustoimisto yhdistyivät Seurakuntatoimistoksi. Seurakuntatoimisto palvelee seurakuntalaisia hautajais-, ristiäis- ja vihkiäisvarauksissa. Paikan päällä voi kuitenkin edelleen laittaa vireille virkatodistusten tilaukset ja avioliiton esteiden tutkinnan. Yksityishenkilö voi myös tilata virkatodistuksen kätevästi suoraan verkosta osoitteesta tilaavirkatodistus.fi

Hautausmaa kaunistuu toimivammaksi

Viinamäen hautausmaan yleisilme kohenee, kun tänä kesänä jatketaan hautausmaan aidan uusimista Kasurilantien varteen. Lisäksi hautausmaalla uusitaan valaistus ja rakennetaan jätekatokset. Vaunuvaja saa arvoisensa kohtelun, kun muokataan maata tasaisemmaksi vajan ympäriltä ja kivetään sen piha-aluetta.

Seurakunta hankkii omat striimauslaitteet

Siilinjärven kirkon vanha äänentoisto, joka oli peräisin 80-luvulta, vaihdettiin uuteen tekniikkaan tänä keväänä. Lisäksi tänä vuonna kirkossa vahvistetaan induktiosilmukan tehoa ja teetätetään kuuluvuuskartta. Koronapandemian aikana on jumalanpalveluksia toimitettu ääni- ja kuvaviestien avulla verkossa.

Suoratoistopalveluun on käytetty ulkopuolista toimittajaa ja sitä on tehty omin voimin aiemmin hankituilla välineillä. Nyt seurakunta on hankkimassa omat striimauslaitteet, jotta palvelua voidaan laajentaa kirkollisissa toimituksissa, jotka voidaan toimittaa suoralähetyksenä tai tallenteena omaisille, häävieraille tai morsiusparille.

Seurakuntatalo remonttiin ensi vuonna

Ensi vuonna seurakuntatalon Ison Salin, kahvion, aulan ja keittiön remontilla pyritään saamaan tilat toimivimmaksi. Uusien tilojen suunnittelussa käytetään palvelumuotoilua mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen löytämiseen. Remontilla tähdätään myös vähäpäästöisyyteen, ympäristöystävällisyyteen sekä energiatehokkuuteen. Hankkeelle tullaan hakemaan EU-hankerahoitusta.