Banaani, kuoret avattuna.
Kuva: Unsplash

Seurakunta tekee reiluja valintoja

Siilinjärven seurakunta sai lokakuussa Reilun kaupan seurakunta -arvonimen. Sen hakemisessa kärkisyiksi nousivat ympäristökysymykset, ihmisarvo ja vastuullisuus.

Reilun kaupan tuotteita ostamalla vaikutamme perheiden ja yhteisöjen elämään. Lapset pääsevät kouluun, kun työläiset saavat paremman palkan. Terveydenhuolto kohenee syrjäisimmissäkin kylissä, kun maanviljelijät Reilun kaupan tuottajina pystyvät rahoittamaan klinikan rakentamisen ja terveysammattilaisen palkkaamisen. Yhdessä voidaan rakentaa tie, joka mahdollistaa viljelysten kuljetuksen tehtaisiin ja yhteisön liikkuminen helpottuu”, lähetyssihteeri Jenni Mboup kertoo.

Esimerkit kuulostavat lähetys- tai kehitysjärjestöjen työltä. Kirkon lähetystyössä Mboup korostaakin kokonaisvaltaisuutta, jossa myös arkisilla kulutusvalinnoilla on sijansa.

”Kokonaisvaltainen lähetys on sanoja ja tekoja. Teoillamme viestimme siitä, että pidämme huolta luomakunnasta ja huolehdimme jokaisen ihmisarvosta. Valinnoillamme vaikutamme siihen, että jokaisella on mahdollisuus hyvää elämään. Se on arjen kristillisyyttä.”

”Kun huomioimme lähimmäisen lähellä ja kaukana, välitämme viestiä Jumalan rakkaudesta. Se on lähetystä parhaimmillaan”, Mboup jatkaa.
Arkinen tuotevalinta tukee tietynlaista kehitystä. Köyhyyden ja nälän kitkentä, hyvä koulutus, eriarvoisuuden vähentäminen sekä rauhan ja oikeudenmukaisuuden lisääminen löytyvät myös YK:n seitsemästätoista kestävän kehityksen tavoitteesta. 

Kehittyvissä maissa ihmisiä uhkaavat ilmastonmuutos, konfliktit, epäreilut työolot, tasa-arvo-ongelmat, lapsityövoima ja jopa ihmiskauppa. Reilumpi liiketoiminta ei yksin ratkaise yhteiskunnallisia kipukohtia, vaan muutosta ihmisoikeuksiin suhtautumisessa tarvitaan niin meillä kuin kehittyvissä maissa.

Kaikki kirkkokahvit reilusti

Siilinjärven seurakunnan keittiöllä reilut tuotteet huomioidaan ensisijaisena vaihtoehtona aina kun mahdollista. ”Valitsemme Reilun kaupan tuotteen mm. kahveista, teestä, kaakaoista, banaaneista ja hunajista. Somistuksessa käytämme reiluja ruusuja. Reilua kahvia olemme tarjonneet jo vuodesta 2017, ja arvonimen myötä tarjoamme vain reilua teetä”, keittiöesimies Heini Haapalainen kertoo. 

”Reilun kaupan tuotteiden lisäksi keittiön valinnoissa tärkeitä kriteereitä ovat kotimaisuus ja lähituotanto. Esimerkiksi perunamme ovat paikallisia ja kaikki meijerituotteemme kotimaisia”, Haapalainen sanoo.

Reilun kaupan seurakunta sitoutuu osallistumaan Reilun kaupan teemaviikkoihin.

”Kävin kertomassa mm. siitä, miten perheineen kaakaoviljelmillä työskentelevät kouluikäiset pääsivät kouluun ja miten Suomessa voisimme karkkipäivänä valita Reilun kaupan suklaan”, Jenni Mboub havainnollistaa.

Siilinjärven seurakunta on sitoutunut käyttämään Reilun kaupan kahvia ja teetä kaikissa tilaisuuksissaan. Lisäksi seurakunta käyttää säännöllisesti muita reiluja tuotteita, kuten suklaata, ruusuja tai jalkapalloja. Seurakunta osallistuu omalla tapahtumallaan Reilun kaupan valtakunnallisiin kampanjoihin kahdesti vuodessa ja sitoutuu myös kertomaan Reilusta kaupasta työssään.

Seuraavana ympäristöaskeleena Siilinjärvellä valmistaudutaan Kirkon Ympäristödiplomin hakemiseen uudelleen vuonna 2020.