Piispa Eino Sormunen mustavalkopotretissa
Piispa Eino Sormunen. Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo

Piispa Eino Sormunen otti aikoinaan roolin mielipide- ja kulttuurivaikuttajana

Sormunen oli huolissaan kristillisyyden ohenemisesta kulttuurielämässä ja halusi vallata selkeällä kristillisellä profiililla mahdollisimman merkittävän osa julkisuuden kentästä.

Kuopiossa hän valitsi jo syksyllä 1939 kirjalliseksi foorumikseen maalaisliittolaisen Savon Sanomat, jonka levikki oli kaupungissa olematon ja joka oli vain kolmipäiväinen. Kulttuurikolumnistina hän oli aloittanut viipurilaisessa kokoomuslehdessä Karjala, joka oli seitsenpäiväinen suurlehti. Ehkä piispa aivan oikein haistoi maakuntaan leviävän Savon Sanomain olevan nousussa ja siten toimivan yhdyssiteenä myös kotinsa menettäneiden karjalaisten välillä.

Sisälähetysyhdistyksen julkaisema Siunausta koteihin alkoi aktiivisesti seurata uuden piispan ja tuomiokapitulin toimia. Vuoden 1943 alusta piispa sai lehdestä oman äänenkannattajan, sillä hän ryhtyi lehden päätoimittajaksi. Toimituskuntaa vahvistettiin hiippakunnan läänirovastien ja asessorien arvovallalla. Sormusen käsissä lehdestä tuli monipuolisemmin yhteiskunnallista elämää seuraava lehti, jossa oli myös laaja-alaisia kirjallisuus- ja kulttuurikatsauksia.

Sisälähetysyhdistys ei halunnut lopullisesti luovuttaa lehteään hiippakunnalle, joten vuoden 1947 alusta se palautui takaisin oman alueen seurakuntalehdeksi.