Mikä meitä oikein väsyttää?
Väsymys on kaikille tuttu kumppani. Toisilla se on vakituisempi seuralainen, kun taas toiset ovat väsymyksen kanssa lähinnä hyvänpäiväntuttuja.
Tänä vuonna kevät koitti varhain, ja sen myötä käynnistyivät kevätväsymyksestä kärsivien piinaviikot. Loppuvuodesta koittavat kurjat ajat puolestaan kaamosväsymyksen vaivaamille. Sairaana väsyttää erityisen paljon. Ja työelämähän se vasta väsyttääkin.
Mitä väsymys oikein on, ja mikä meitä väsyttää? Tätä on tutkinut Helsingin yliopiston yliopistotutkija ja poliittisen historian dosentti Mona Mannevuo.
”Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Sen olen kuitenkin tutkimusta tehdessäni oppinut, että ihmiset ovat olleet väsyneitä aina. Kyseessä ei suinkaan ole mikään nykypäivän ilmiö.”
Väsymys on ilmennyt hermovoimattomuutena ja sydänoireina
Mannevuo on tutkinut väsymyksen käsitettä ja siitä käytyä lääketieteellistä keskustelua. Tutkimus ulottuu nykypäivästä aina 1800-luvulle saakka.
”Kiinnostuin aiheesta tutkiessani Työterveyslaitoksen historiaa. Sen yhteydessä väsymys nousi paljon esille – onhan se työnteon kannalta keskeinen tekijä.”
Eri aikoina väsymyksestä on puhuttu vähän eri termein. Myös näkökulmissa on ollut painotuseroja vuosikymmenten saatossa.
Eri aikoina väsymyksestä on puhuttu vähän eri termein.
”Esimerkiksi 1800-luvun lopusta toiseen maailmansotaan asti puhuttiin väsymyksen yhteydessä hermoista ja hermostosta. Väsymystä kuvattiin muun muassa hermovoimattomuutena eli neurasteniana.”
Sen jälkeen fokus siirtyi sydämeen.
”Lääkäreiden vastaanotoille tuli paljon ihmisiä, joilla oli outoja sydänoireita, mutta välttämättä mitään somaattista syytä ainakaan kaikkien oireille ei löytynyt. Alettiin kiinnostua yhä enemmän siitä, kuinka sydänhermot reagoivat kiireeseen ja stressiin.”
Mannevuon mukaan tämä ilmiö sai myöhemmin nimen paniikkihäiriö.
Väsymys elää ajassa
Ylivirittyneessä nyky-yhteiskunnassa puolestaan huolehditaan aivojen jaksamisesta.
”Väsymys elää ajassa. Lääketieteelliset diagnoosit ja ihmisten huolenaiheet muuttuvat eri aikakausina.”
Väsymyksen lajeja on olemassa erilaisia.
”Fyysinen väsymys esimerkiksi urheilusuorituksen jälkeen on hyvin selkeästi tunnistettavissa. Psykologinen väsymys on kyseessä silloin, kun ihminen on vaikkapa kyllästynyt tai pettynyt työhönsä. Hermostollinen väsymys puolestaan näyttäytyy esimerkiksi työuupumuksena.”
Helposti syytetään yksilöä.
Mannevuo kertoo, että väsymyksen nujertamiseen on annettu kautta aikojen hyvin samanlaisia ohjeita: tulisi harrastaa liikuntaa, noudattaa hyviä elintapoja ja ylläpitää sosiaalisia suhteita.
”Jossain vaiheessa suositeltiin erityisesti hiihtämistä. Itsellenikin uutta tietoa oli se, että hiihtoloma on lanseerattu1930-luvulla nimenomaan ehkäisemään kevätväsymystä.”
Yhteiskuntamme on Mannevuon mukaan aina ollut stressaava paikka – ja on sitä edelleen.
”Samalla on kuitenkin yhtenä väsymyksen torjuntakeinona suositeltu välttämään stressiä. Helpommin sanottu kuin tehty.”
Yhteiskunnassa tahti vain kiihtyy, mikä on omiaan kärjistämään väsymysongelmaa.
”Helposti syytetään yksilöä, että mitäs et sopeudu ärsyketulvaan ja nopeatempoisuuteen.”
Multitaskaamisen vaaroista on varoiteltu jo kauan sitten
Mannevuo huomauttaa, että jo 1800-luvun puolella on tiedostettu multitaskaamisen vaarat, mutta ilmiö edelleen elää ja voi hyvin. Yhteiskunta olettaa, että ihmisen olisi kyettävä hoitamaan samanaikaisesti monta eri asiaa. Se olisi toivottavaa ja jopa ihailtavaakin.
”Mediassa näkee otsikoita, joissa varoitellaan multitaskaamisen vaikutuksista jaksamiselle. Minua otsikot melkein huvittavat, sillä tulee sellainen olo, että eikö tosiaan mitään ole opittu eikä asialle mitään tehty.”
Mannevuon mukaan ei ole selvää, onko väsymys yksilön, yhteiskunnan vai lääketieteen ongelma.
Väsymyksen taustalla voi olla myös sairaus.
”Tänä päivänä ihmiset toivovat lääketieteeltä apua moniin sellaisiinkin asioihin, joissa se ei voi auttaa. Ja toki väsymyksen taustalla voi olla myös sairaus, mutta niin ei ole läheskään aina.”
Joskus menneillä vuosikymmenillä työ oli paljon fyysisempää kuin nykyään.
”Siihen aikaan väsynyt ihminen miellettiin vaaratekijäksi, koska hän saattoi aiheuttaa onnettomuuksia työpaikalla. Oli siis kaikkien etu kehittää työelämän sääntöjä ja olosuhteita sellaisiksi, ettei työ käy liian kuormittavaksi. Väsymys oli siten myös yhteiskunnallinen asia.”
”Nykyään etätyöt ovat yleistyneet ja monet ihmiset työskentelevät yksin. Silloin väsymys muuttuu yksilön ongelmaksi. Työelämän yksilöityminen näkyy väsymyskeskustelussa.”