Kirkko-oppaat Keijo Weman ja Kaija Rantala Siilinjärven kirkossa.
Kirkko-oppaat Keijo Weman ja Kaija Rantala odottavat hyviä kesäkohtaamisia Siilinjärvellä. Kuva: Sini-Marja Kuusipalo

Kirkossa voi eksyä tarinaan

Rauhoittumista, historiaa ja kohtaamisia. Tiekirkko-oppaat odottavat tapaamisia kirkkovieraiden kanssa.

”Kerran talitiainen lensi sisään kirkon avoimesta ovesta, tutki kirkkoa eikä osannut ulos. Aloin hyräillä linnulle, joka alttarikaiteella pysähtyi kuuntelemaan holvissa kaikuvaa sävelmää.”

Näin kertoo yksi kirkko-opas kohtaamisistaan Siilinjärven kirkossa. Kolmekymmentä opasta on kokoontunut koulutusiltaan valmistautumaan kesän vapaaehtoistehtäväänsä.

”Viime kesänä käytiin mieheni kotiseurakunnan kirkossa Janakkalassa. Hyvänen aika, miten mielenkiintoinen kokemus ja mukava esittely seurakunnasta, myös matkailijoille,” Kaija Rantala kertoo innostuneena.

Tänä vuonna Rantala on varannut itselleen yhden opasvuoron yhdessä miehensä kanssa. Kirkko-oppaan tehtävässä hän on ensimmäistä kertaa, tuttavan kutsumana. ”Nuo ikkunamaalaukset ovat hienot ja alttaritaulu aivan upea. Niihin aion itsekin tutustua paremmin.”

Sotilashäiden miekkakuja jäi oppaallekin mieleen

Keijo Weman on Siilinjärven kirkon oppaana kolmatta kesää. ”Aiemmin olin Riistavedellä, viikon kerrallaan. Nyt yhden päivän kesässä.”

Oppaana hänellä on taskussaan mukavia kohtaamisia niin paikallisten kuin turistien kanssa. Välillä on juteltu hissukseen, toisinaan opas on kaivannut enemmän kielitaitoa. Ikimuistoiset olivat myös sotilashäät miekkakujineen, joita opas sai seurata kirkon parvelta.

”Olen joka kerta itseäni paremmassa seurassa”, Weman sanoo nauraen.
Omilla kesämatkoillaan Keijo Weman pyörähtää mielellään kirkoissa.

”Olen saanut tiekirkoissa hyvää palvelua. Tarinoita ja historiaa on mielenkiintoista kuulla.”

Sekä Rantala että Weman toivovat kirkkoon kävijöitä, niissä on tehtävän suola. Hiljaisina päivinä oppaan osa on odottava. ”Tämä on rauhoittumisenkin paikka”, Kaija Rantala toteaa kirkkoa katsellessaan. 

”Ei minun oppaana tarvitse mennä tarinoimaan, mutta helposti sitä eksyy tarinaan. Sitä minä odotan.”

Siilinjärven kirkko on tiekirkkona avoinna päivittäin juhannukselta elokuun ensimmäiselle viikolle. Oppaina toimivat vapaaehtoiset seurakuntalaiset. Kirkko on yksi paikkakuntansa maamerkeistä ja Suomen 265 tiekirkosta. Paikallisen Peko Väänäsen suunnittelema kirkko on otettu käyttöön 1920-luvulla. Kirkko tekee moneen vaikutuksen maalauksillaan, joita on alttarin lisäksi kuorissa, holvissa, saarnatuolissa ja ikkunoissa.

Tiekirkot ympäristöineen ovat ikkuna historiaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriin. Monien suosima kesäinen ohjelmanumero onkin tutustuttaa lomavieraat oman koti- tai mökkipitäjän kirkkoon.

Etsi lähin tiekirkko tiekirkot.fi