Käännekohtia
Erkki Räsäsen elämässä on ollut isoja käänteitä. Hän uskoo, että kaikki tapahtuu niin kuin Luoja on suunnitellut.
Yön kulkija -tangon sävelet purkautuvat ilmoille Seinäjoen Tangomarkkinoiden heinäkuisessa illassa. Eletään vuotta 2001 ja kaavilainen Erkki Räsänen on tavoittelemassa yhtä unelmaansa, tangokuninkaan kruunua.
Unelma käy kuin käykin toteen ja Räsäsen edellisvuoden hopeasija kirkastuu kultaiseksi.
”Olin 10-vuotias pikkupoika, kun eräs päivä kotitiellä Maarianvaarassa kävellessäni tajusin, että joskus minä vielä olen laulaja. Tunne oli hyvin voimakas”, mies muistelee nyt.
Vuosi 2001 oli yksi Räsäsen elämän käännekohdista.
Raadollinen viihdemaailma
Kruunajaisten jälkeen uudella tangokuninkaalla alkoi melkoinen ruljanssi.
”Sen vuoden aikana tuli suhattua tien päällä 120 000 kilometriä. Eikä tahti pahemmin rauhoittunut koko vuosikymmeneen. Laulukeikkojen rinnalle tuli myöhemmin vielä teatterikuviot.”
Ulospäin viihdetaiteilijan elämä saattaa näyttää glamourintäyteiseltä, mutta Räsäsen mukaan totuus on toinen.
”Viihdemaailman raadollisuus tuli valitettavan tutuksi, siellä kilpaillaan kovin ottein. Sellainen kuluttaa ihmisen aika äkkiä.”
Myös julkisuus voi olla julmaa – sen sai Räsänenkin aikanaan kokea.
”Kyllähän sitä välillä sai lukea itsestään kaikenlaista valheellista potaskaa. Ei niitä juttuja viitsinyt edes lähteä oikomaan, piti vain laittaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.”
”Siitä olen iloinen, ettei silloin ollut vielä sosiaalinen media voimissaan. Sen myötä julkisuus on muuttunut entistäkin repivämmäksi.”
Räsänen pysähtyy hetkeksi pohtimaan sosiaalisen median nurinkurisuutta.
”Joidenkin mittareiden mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Mutta jos somea seuraa, niin ei kyllä todellakaan siltä vaikuta.”
Tangolavoilta tehtaaseen
Lavalla Räsänen oli suurten ihmismassojen edessä ja ihailun kohteena. Paikka, jota moni varmasti kadehtii.
”Todellisuudessa viihdetaiteilijan työ on hyvin yksinäistä, vaikka sitä ei helposti uskoisikaan. Olet ihmisten keskellä, mutta kuitenkin pohjimmiltasi yksin.”
Jossain vaiheessa Räsänen tunsi, että nyt saa riittää. Tämä unelma oli nähty ja koettu. Hän tulisi vielä tekemään elämässään muutakin kuin kiertämään artistina ympäri maata.
”Olen ensimmäiseltä ammatiltani viittomakielen tulkki ja työskentelin aikoinaan alalla useamman vuoden. Laulajan uran jälkeen halusin kuitenkin opetella taas jotain aivan uutta.”
Niinpä mies teki täyskäännöksen ja opiskeli hitsaajaksi. Nyt on takana muutama vuosi duunia metallialan tehtaassa Kaavilla.
”Siellä en ole yksin, vaan yksi porukan jäsen.”
Esiintymistä Räsänen ei ole kokonaan jättänyt. Laulukeikat ja, pitkän tauon jälkeen, myös Maarianvaaran Kesäteatteri kuuluvat edelleen elämään – sopivina annoksina.
”Säännöllinen päivätyö ja esiintyminen tasapainottavat nyt hyvin toisiaan. Viihdetaiteilijan työhön ei leipäänny, kun se pysyy ikään kuin mukavana harrastuksena.”
Korkein Miärämies
Eräs hyvin perustavanlaatuinen käännekohta Räsäsen elämässä sijoittuu nuoruusvuosiin.
”Parikymppisenä koin hengellisen heräämisen ja pyörin aktiivisesti mukana Kaavin seurakunnan nuorten toiminnassa.”
Kun tango alkoi viedä miestä, seurakuntatoiminta jäi. Vakaumus kuitenkin pysyi.
”Olen kuullut hienon savolaisen ilmaisun Jumalasta, Korkein Miärämies. Luotan siihen, että Miärämies tietää parhaiten ja ohjaa elämääni juuri siihen suuntaan, minne pitääkin.”
”Hyvin yllättävissäkin tilanteissa olen saanut kokea sen, että jokin korkeampi voima on ollut läsnä. Mutta en halua niitä tilanteita sen kummemmin lähteä julkisuudessa avaamaan.”
Vakaumustaan Räsänen yrittää tuoda osaksi arkea ja ihmisten välistä kanssakäymistä.
”Asemasta ja titteleistä riippumatta me kaikki olemme arvokkaita. Suorastaan kultakimpaleita. Se täytyisi pitää kirkkaana mielessä, sillä nykyinen maailmanmeno osoittaa ihan päinvastaiseen suuntaan.”
Vuosi vuodelta Räsänen nauttii yhä enemmän ihmisten kohtaamisesta.
”Aina ei ollut niin. Julkisuus aiheutti sen, että kasvatin ympärilleni muurin. En halunnut päästää ketään lähelle. Nykyään kohtaamiset ovat elämän suola.”
Kirkko näkyväksi
”Kaikkien käänteiden ja kilometrien jälkeen minulla ehkä alkaa olla pienoinen käsitys ihmisen elämästä”, Räsänen tuumailee.
”Vaikka en minä voi itseäni minään mallikristittynä pitää. Mutta kuka sitten voi?”
Räsäsen ei tarvinnut pitkään miettiä, kun häntä pyydettiin viime vuonna ehdolle seurakuntavaaleihin. Nyt mies toimii ensimmäistä kauttaan Järvi-Kuopion seurakuntaneuvoston sekä yhteisen kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsenenä.
Luottamushenkilöillä onkin isoja asioista mietittävänään.
”Jollain aikavälillä Pohjois-Savon maakunnan seurakuntien väkimäärä laskee, taloudelliset hartiat kapenevat ja edessä on väistämättä yhdistymisiä ja isompia rakenteellisia kokonaisuuksia.”
”Niissä oloissa sitten nähdään millainen arvopohja todellisuudessa ohjaa seurakuntapäättäjiä suhteessa syrjäisempiin alueseurakuntiin. Otetaanko mallia muusta yhteiskunnasta vai voisiko kristitty seurakunta toimia kuten on opetettu: minkä teette yhdelle näistä vähimmistä, sen teette minulle?”, Räsänen pohtii.
Hän toivoisi, että seurakunta ja sen toiminta näkyisi reilusti ulospäin.
”Itseltäni esimerkiksi meni opiskeluaikoina Kuopiossa pitkään, ennen kuin tajusin keskusseurakuntatalon olevan kirkollinen rakennus. Miten ihmiset osaavat hakeutua kirkon piiriin, jos kirkko piiloutuu ihan fyysisestikin?”