Hautausmaan työntekijä leikkaa oksasahalla puun oksia.
Kuva: Tuija Hyttinen

Hautausmaatyöntekijä Marko Husso saa työpäivänsä aikana olla mukana monenlaisissa tunnelmissa

Hautausmaalla paiskitaan töitä niin sateessa kuin paisteessakin. Yhtä vaihtelevia kuin säät ovat myös erityisammattimies Marko Husson työpäivät Kuopion Isolla hautausmaalla.

Iso hautausmaa kylpee loppukesän auringossa ja väriloistossa; kukkaistutusten lisäksi väriä maisemaan tuovat punertuvat pihlajanmarjat. Paikka on monelle kaupunkilaiselle suojaisa keidas, jonne tullaan hiljentymään, muistelemaan, suremaan tai pelkästään aistimaan rauhaa ja luonnon kauneutta.

Marko Hussolle samainen hautausmaa on työpaikka, jossa hän on viihtynyt vuodesta 1995 saakka.

”Sitä ennen olin muutamana vuonna kesätöissä täällä. Tykkään kovasti työstäni – siitä varmasti kertoo jo pitkä ura samoissa hommissa ja saman työnantajan palveluksessa.”

Kahta samanlaista työpäivää ei ole

Hussoa viehättää se, että työ on hyvin vaihtelevaa. Kahta samanlaista päivää ei ole.

”Paljon teen töitä ulkosalla. Pääasiassa se on hauta- ja uurnapaikkojen kaivamista, myös hautakivien oikominen kuuluu työnkuvaan”, Husso selvittää. 

Niin ikään alueen puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset ovat Husson ja hänen kollegoidensa kontolla.

”Ison hautausmaan lisäksi huollamme myös Kettulanlahden, Flodbergin ja Vehmasmäen hautausmaita sekä keskustan sankarihautausmaata. Syksyisin joitakin työpäiviä menee Järvi-Kuopiossa.”

”Talvikunnossapidosta vastaamme arkisin virka-aikaan, iltaisin ja viikonloppuisin lumenluonti ja hiekoitus on ulkoistettu.”

Omien sanojensa mukaan Hussolla on toinen jalka vahvasti kappelin puolella.

”Ne työt ovat lisääntyneet. Toimin joka kolmas lauantai suntiona ja tuuraan kaikki suntion viransijaisuudet.”

Hussolle kuuluu osittain myös tuhkauksiin liittyvät tehtävät. Hän muun muassa vastaa omaisten tiedusteluihin, tarkistaa hautausluvat ja on mukana uurnan luovutuksessa.

”Kun aloitin täällä, en ollut koskaan aikaisemmin ollut tekemisissä krematorioasioiden kanssa. Mutta kun kysyttiin halukkuutta hoitaa myös sen puolen tehtäviä, niin ajattelin, että aina pitää kokeilla.”

”Koen, että olen vähän sellainen yleismies Jantunen, joka on monessa mukana.”   

Työskentelyä helteellä, pakkasella ja myrskysäällä

Ulkotöissä säätilat tuovat oman haasteensa työn tekemiseen. Ja tänä vuonna haasteita onkin riittänyt aina paukkupakkasista läkähdyttäviin helteisiin.

”Kesällä oli kieltämättä aika kovat olosuhteet kuumuuden takia. Taukoja piti pitää tiuhaan ja nesteytyksestä oli huolehdittava.”

”Normaalisti palsturit ja kesätyöntekijät huolehtivat hautausmaiden kukista. Tänä kesänä oli kuitenkin poikkeuksellisen kuivaa, joten itse kukin meistä sai olla kasteluhommissa, etteivät kukkaistutukset olisi ihan kärventyneet.”

Ulkotöissä säätilat tuovat oman haasteensa.

Myös pakkanen pakottaa toisinaan turvautumaan erikoisjärjestelyihin töiden suhteen.

”Esimerkiksi jos on kipakampi pakkanen, joudumme laittamaan joksikin aikaa routamatot hautapaikkojen päälle ennen kuin voi ruveta kaivamaan.”

Äärestä laitaan vaihtelevat säät eivät vaikuta ainoastaan työmukavuuteen tai -käytäntöihin, vaan ne voivat olla myös turvallisuuskysymys.

”Kovalla tuulella ei parane ruveta puidenkaatoon, eikä edes liikuskella isojen puiden alla.”

”Tietyt työt on kuitenkin hoidettava – satoi tai paistoi. Pitää sitten vain varustautua olosuhteiden mukaisesti”, Husso summaa.

Surevien kohtaaminen vaatii myötäelämisen kykyä

Työn vaihtelevuudesta kertoo Husson mukaan se, että toisinaan jopa saman päivän aikana työhaalari rukkasineen vaihtuu tummaan pukuun.

Ihmisten kohtaamiset ovat työn suola.

 ”Kappelilla kohtaan surevia omaisia ja voin ehkä pienen hetken ajan omalta osaltani auttaa heitä, kulkea muutaman askeleen rinnalla surussa. Kappelin puolella työskentely tuo syvyyttä omaan toimenkuvaan.”

”Vaatii tilannetajua hypätä kesken kaiken yhdestä työtehtävästä johonkin aivan toisen tyyppiseen. Myötäelämisen kykyä ja vuorovaikutustaitoja tässä työssä on hyvä olla.”

Husson mukaan ihmisten kohtaamiset ovat työn suola.

”En kohtaa heitä pelkästään kappelilla toimitusten tai uurnan luovuttamisten yhteydessä, vaan paljon myös hautausmaalla. Monien kanssa tulee muutama sana vaihdettua. Ihmisten kanssa jutellessa nousee esille oman työn merkitys. Omaisille ja muille hautausmaan rauhaan hakeutuville on tärkeää, että ympäristö on siisti ja viihtyisä.”

Tilannehuumori on työyksikön kantava voima

Husso on aikoinaan opiskellut niin puusepäksi kuin puistopuutarhuriksikin.

”Meidän työporukasta löytyy monenlaista osaamista. Jotkut esimerkiksi ovat kouluttautuneet konepuolelle ja heillä on hallussa puutarha- ja kaivuutöissä tarvittavien koneiden käyttö ja huolto. Jokaisen taidot pääsevät täällä käyttöön.”

Työpaikan henkeä Husso luonnehtii mitä mainioimmaksi.

”Yksi työni suurimmista plussapuolista on tämä yhteisö. Meillä on mukavaa keskenämme. Työn tuoksinassa aina välillä sattuu ja tapahtuu, mutta tilannehuumori on kantava voimamme.”

Jokaisen taidot pääsevät täällä käyttöön.

Hautojen kaivaminen, isojen paasien siirtely ja puiden kaataminen eivät ole aivan kevyttä puuhastelua.

”Fyysisestä kunnosta on pidettävä huolta, muuten tätä ei jaksa. Vapaa-ajalla pidän kuntoa yllä pyöräilemällä ja hiihtämällä.”

Aina löytyy uutta opittavaa

Parhaillaan Kuopion Isolle hautausmaalle ollaan rakentamassa uutta, ympäristökriteerit täyttävää krematoriota.

”Tuhkausten määrä kasvaa koko ajan, joten siksikin alkoi olla tarve saada suuremmat tilat.”

Krematorioon tulee lisää kylmiöpaikkoja ja yhden käyttöön otettavan uunin lisäksi on optio myös toiselle uunille.

Husso kertoo, että krematorion valmistuttua hänellekin on tulossa uudenlaisia työtehtäviä.

”Tykkään opetella uusia juttuja. Sitten alkaa asiat olla todella huonosti, jos muka mitään opittavaa ei enää ole.”