Kaksi äitiä lapsineen leikkii lattialla
Luottamushenkilöt päättävät muun muassa seurakunnan toiminnoista. Kuva: Tuija Hyttinen

Ehdokkaita saman verran kuin viime seurakuntavaaleissa

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi torstaina 15. syyskuuta. Kuopion ev.lut. seurakunnissa ehdokaslistoja on vähemmän, mutta ehdokkaita lähes sama määrä kuin viime vaaleissa.

Seurakuntaneuvostoon on 130 ehdokasta ja yhteiseen kirkkovaltuustoon 128, kun vuonna 2018 heitä oli seurakuntaneuvostoihin 128 ja yhteiseen kirkkovaltuustoon 126. Ehdokaslistoja on yhteiseen kirkkovaltuustoon yhteensä 13, vuonna 2018 listoja oli 24. Nyt sopuvaaleja ei ole tulossa yhteenkään seurakuntaan.

Luottamushenkilöitä valitaan Kuopion seurakunnissa yhteensä 135.

Uutta verta mukana

Kaikkiin seurakuntiin on saatu ehdolle ilahduttava määrä uusiakin nimiä. Useat ehdokkaat ovat ehdolla sekä seurakuntaneuvostoon että yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Kokonaisuudessaan tiedot ovat vielä alustavia. Vaalilautakunnat hyväksyvät lopullisesti ehdokaslistat lokakuun alussa, siihen asti ehdokaslistat ja tiedot ovat vahvistamattomia. Ehdokasnumerot arvotaan 3.10. Viralliset ehdokaslistat nimitietoineen julkaistaan viimeistään 5.10. 

Vaaleista toivotaan vilkkaita.

Vaalit pidetään marraskuussa ja silloin voi äänestää ehdokasta oman seurakunnan seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon. Ennakkoon voi äänestää 8.–12. marraskuuta ja varsinainen vaalipäivä on 20.11.

Vaaleista toivotaan vilkkaita. Ehdokkaisiin voi tutustua tarkemmin 10.10. avautuvassa vaalikoneessa osoitteessa seurakuntavaalit.fi/vaalikone.

Siilinjärvellä valitaan kirkkovaltuusto

Siilinjärven seurakunnan kirkkovaltuuston kahdestakymmenestäseitsemästä jäsenestä kaksikymmentä on asettunut uudestaan ehdolle marraskuun seurakuntavaaleissa.

Edellisten vaalien tapaan ehdokkaita on kahdelta valitsijayhdistykseltä: Kotikirkolta 26 ja Yhteistyöryhmästä 23 eli yhteensä 49 ehdokasta.

Molempien ryhmien ehdokasmäärissä on edellisiin vaaleihin verrattuna hienoista laskua: vuoden 2018 seurakuntavaaleissa Kotikirkolla oli 28 ehdokasta ja Yhteistyöryhmällä 28 ehdokasta.

Vaikuta seurakuntasi tulevaisuuteen

Tämän vuoden seurakuntavaalikampanja nousee kirkon ytimestä sloganinaan: uskottu, toivottu, rakastettu. 

Vaaleissa äänestetään kirkon ja sen seurakuntien tulevaisuudesta. Luottamushenkilöt päättävät esimerkiksi kirkollisveroprosentista, talousarvioista, monista työntekijävalinnoista ja tilojen käytöstä.

Seurakuntavaaleissa on äänioikeus 16 vuotta täyttäneillä seurakuntien jäsenillä.

Lokakuun Kirkko ja koti -lehdessä julkaistaan erillinen vaaliliite, jossa on esillä kaikki ehdokkaat.