1. Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 päätettiin sijoittaa pääsiäinen kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun ensimmäiseksi sunnuntaiksi. Tämä ajankohta on kuitenkin vain viitteellinen, koska pääsiäisen ajankohta on alusta asti määräytynyt kirkollisten taulukoiden pohjalta eikä tähtitieteen perusteella. Lisäksi taulukoissa kevätpäiväntasauksen oletetaan olevan aina 21. maaliskuuta, vaikka todellisuudessa päivämäärä jonkin verran vaihtelee.
2. Paastosta pääsemisestä. Kirkollisesti on tosin voitu selittää myös, että se on päivä, jolloin Jeesus pääsi haudasta. Tämä on kuitenkin myöhäisempi selitys. Monissa kielissä pääsiäisen sana lienee johdettu hepreankielisestä kevätjuhlan nimestä pesah.
3. a) Mannamaanantai ei ole hiljaisen viikon päivä. Hiljaisen viikon päivien nimiä ovat malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai ja lankalauantai.
4. 30 hopearahaa.
5. Muutaman kerran vuosikymmenessä. Paavi määräsi katoliset siirtymään gregoriaaniseen kalenteriin vuonna 1582. Ortodoksiset kirkot ovat kuitenkin pitäytyneet pääsiäisen suhteen vanhassa ajanlaskussa (juliaaninen kalenteri), minkä takia itäisessä kristikunnassa pääsiäinen sijoittuu tällä hetkellä välille 4.4.–8.5.
Muista ortodoksisista kirkoista poiketen Suomen ortodoksisella kirkolla on vuodesta 1923 lähtien ollut erivapaus noudattaa läntisen kristikunnan pääsiäisen ajankohtaa eli Suomessa ortodoksit ja muut kristityt viettävät pääsiäistä samaan aikaan.
6. Kärsimysviikko tai piinaviikko.
7. Tikkutiistaina vuoltiin sytykkeitä. Silloin tehtyjen sytykkeiden uskottiin olevan hyvällä onnella varustettuja.
8. Musta. Se on murheen, surun ja katoavaisuuden väri. Sitä käytetään ainoastaan pitkäperjantaina sekä sitä seuraavana hiljaisena lauantaina.
9. Muna kätkee sisäänsä uuden elämän ja soveltuu siksi kristillisen ylösnousemususkon symboliksi. Pääsiäismunan suosioon on myös käytännön syy: Katolisissa maissa kieltäydytään eläinkunnan tuotteista pääsiäispaaston aikana, minkä vuoksi munia jäi yli. Munat tuli käyttää ennen pilaantumista.
10. Pääsiäismaanantaina muistetaan ylösnousseen Jeesuksen ilmestymistä häntä seuranneille naisille ja opetuslapsille Emmauksen tiellä. Ilmestykset vakuuttivat heidät Jeesuksen kuolleista nousemisesta ja jatkuvasta läsnäolosta maailmassa.
11. Passio, suomennettuna kärsimys kuvaa Kristuksen kärsimyskertomusta eli Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita. Kertomus alkaa Jeesuksen tulolla Jerusalemiin ja päättyy hänen ristiinnaulitsemiseensa. Kertomus on Raamatun kaikissa evankeliumeissa.
12. Magdalan Marialle haudalla.
Bonuskysymys: Italiassa.