Vuosien takainen rukouskirje herättää edelleen ajatuksia
Rukouskirjeen kirjoittaminen itselle voi tuntua hassulta. Se on kuitenkin oiva keino huomata, että rukouksiin saa yllättävän hyvin vastauksia.
Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan. Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi. Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua,
sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina.
Ps. 25:1, 4–5
Istun kirkon penkillä koulutuksessa. Saan kynän, paperin ja kirjekuoren. Ohjeistuksessa kerrotaan, että kirjoita paperille rukouksesi, laita se kirjekuoreen ja kirjoita kuoreen oma osoitteesi. Se luvataan laittaa postiin muutaman kuukauden kuluttua. Silloin voi tutkia, mitä ajatuksia oma rukous herättää. Tuntuu vähän hassulta, mutta toimin ohjeiden mukaan. Teksti soljuu paperille. Mieleeni nousee kiitoksen aiheita, ihmisiä, joita haluan muistaa, mieltä painavia asioita. Sujautan paperin kirjekuoreen ja suljen sen.
Osa pyynnöistä on edelleen rukouslistalla.
Kuukaudet kuluvat. Viimein tuo kirjekuori odottaa postilaatikossa. Mitähän minä mahdoin siihen kirjoittaa? Avaan kuoren ja luen rukouksen. Huomaan ilokseni, että olen saanut rukousvastauksia, joita en olisi ilman rukouskirjettä hoksannut. Huomaan myös, että jotkin asiat ovat edelleen rukouspyyntöinä. Jään pohtimaan, miten helposti toteutuneet rukousvastaukset voivat unohtua. Mietin myös toteutumattomia rukouspyyntöjä ja jatkan rukoilemista niiden parissa.
Menee vuosia. Mietin edelleen joskus tuota rukouskirjettä. Näen, että on tapahtunut muutoksia. Ei välttämättä tarkalleen sellaisia, joita pyysin. Olen saanut myös paljon parempia rukousvastauksia kuin hoksasin pyytää. Tiedän, että osa pyynnöistä on edelleen rukouslistalla. Välillä on vaikea ymmärtää miksi. Luotan silti, että Jumala kuulee ja auttaa.
Kirjoittaja on Alavan seurakunnan vt. rovastikuntapastori