Moni rippikoululainen olettaa, että tiede kumoaa uskon. Näkemys voi hyvinkin muuttua rippikoulun kuluessa.
Bussi pysähtyy kirkon pihaan ja Santeri kiipeää sisään. Alkaa matka rippileirille. Kiva hengailla kavereiden kanssa, mutta riparin varsinainen asia ei kolahda. Tiede kun kumoaa uskon, Santeri ajattelee.
Näin Santeri liittyy monien ikätovereidensa intuitioon. Tieteellisen maailmankuvan omaksunut ihminen ei voi uskoa Jumalaan ja tuonpuoleisiin asioihin. Tiede puhuu todellisuudesta, kun taas usko on satua.
Leiriviikon aikana Santeri hämmentyy. Riparin vetäjät ovat fiksuja aikuisia, mutta silti he uskovat vakavissaan Jumalaan. Heidän esimerkkinsä horjuttaa Santerin käsitystä, että usko on vain tyhmien juttu.
Niinpä hän laskee suojamuuria ja kuuntelee tarkemmin heidän puheitaan.
Puhutaan eri asiasta
Tunnelma sähköistyy luomista käsittelevällä oppitunnilla.
”Soopaa. Tiede kumoaa jumalauskot”, heittää joku nuori.
Ope tarttuu haasteeseen ja piirtää taululle ympyröitä. Ei ole olemassa yhtä tiedettä, vaan useita erilaisia tieteenaloja. Kukin pallo kuvaa jotakin tiedettä ja sen alaa.
Jumalaa itseään ei saada suurennuslasin alle.
Tähtitiede tutkii taivaankappaleita, biologia eläviä olentoja, historia ihmisyhteisöiden vaiheita ja niin edelleen. Mikään tiede ei näytä kohdistuvan itse Jumalaan, eivät edes uskontotieteet ja filosofia, jotka analysoivat ihmisten jumalakäsityksiä.
Jumalaa itseään ei siis saada suurennuslasin alle. Tämä johtuu siitä, ettei hän ole mikään tämän luomakunnan olio. Hän on tuonpuoleinen, toisenlainen, luonnon ylittävä todellisuus. Siksi mikään tiede ei tutki häntä, tiede kun selvittää vain tämänpuoleisia asioita.
Niinpä tiede ei voi ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon, joten yleisväite tiede kumoaa uskon ei pidä paikkansa. Korkeintaan voidaan sanoa, että tiede ei osoita Jumalan todellisuutta, mutta se ei vielä ratkaise asiaa.
Näin siis riparin opettaja selittää. Tiede ja usko sijoittuvat eri sfääreihin. Toinen puhuu luonnosta, toinen Luojasta sen takana.
Uskoa on korjattu mutta ei kumottu
Käsityksessä tieteen ja uskon jännitteestä on silti perääkin, ope jatkaa. Monet tutkimuksen löydöt ovat pakottaneet kristittyjä muuttamaan uskonkäsityksiään. Klassisia esimerkkejä ovat luomakunnan ikä, ihmisen syntyhistoria, Aadamin historiallisuus ja kysymys sielusta. Raamatuntutkimus taas on haastanut joitakin perinteisiä käsityksiä raamatunhistorian vaiheista.
Näissä tilanteissa uusi tieto on muuttanut ja korjannut uskoa, mutta ei kumonnut sitä. Toki esimerkiksi evoluutio on tehnyt joillekin kristityille tiukkaa, mutta samaan aikaan toiset ovat nähneet sen Jumalan tapana luoda elämää. On vaikea keksiä yksittäistä tieteen löytöä, joka vetäisi kokonaan maton jumalauskon alta.
Usko tai uskon aisti aavistaa Jumalan kaiken takana.
Entä luonnolliset selitykset uskonnoille? Esimerkiksi kyvyttömyys selittää luonnonilmiöitä on saanut ihmiset kuvittelemaan jumalolentoja niiden taustalle. Sylivauvan kokemus kaikkivaltiaasta vanhemmasta herkistää hänet aikuisenakin kokemaan jonkin suuremman kannattelevan kaikkea.
Äkkiseltään nämä kuulostavat vakuuttavilta. Ne eivät silti selitä uskontoa pois. Uskonnot kun ovat paljon monimutkaisempia ilmiöitä kuin yksittäiset mielen tai yhteisöiden mekanismit.
Lisäksi vaihtoehtoselitykset voi tulkita toisinkin. Ne eivät puhu uskoa vastaan vaan sen puolesta. Jumala itse on istuttanut ihmismieleen erilaisia valmiuksia tai taipumuksia uskoa korkeimpaan. Näin (ihmis)luonto puhuu Luojastaan, kuten vanha fraasi kuuluu.
On monia tapoja tietää
Kun bussi palaa riparin jälkeen kirkon pihaan, Santeri ei ole enää niin varma tieteen ja uskon ristiriidasta. Asia onkin mutkikkaampi kuin hän luuli.
Eniten häntä puhutteli riparin työntekijöiden oma esimerkki. He ajattelivat kriittisesti ja tiesivät paljon. He antoivat moniin kysymyksiin hyviä vastauksia, vaikka Santeri ei niitä enää muistanut seuraavana päivänä.
Sen hän kuitenkin oivalsi, että on muitakin tapoja tietää asioita, kuin havaintoperäiset tieteet. Esimerkiksi taide ja etiikka kertovat todellisuuteen sisältyvästä kauneudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Usko tai uskon aisti puolestaan aavistaa Jumalan kaiken takana. Sekin on eräänlainen tietämyksen muoto, vaikka sitä ei voikaan jakaa toisille samaan tapaan kuin varsinaisten tieteiden löytöjä.
Ehkä uskossa onkin oma järkensä. On vain otettava se ensimmäinen askel, oletettava Jumalan todellisuus. Sen jälkeen palikat asettuvat paikoilleen, ei täydellisesti mutta riittävän hyvin kuitenkin.