Palmusunnuntaihin kätketty paradoksi

Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.

Sak. 9: 9–10

Jerusalemin vanhan kaupungin itämuurissa, suoraan vastapäätä Öljymäkeä, on juutalaisille, kristityille ja muslimeille merkityksellinen paikka.  Se on niin sanottu kultainen portti, jonka ottomaanisulttaani Suleiman Suuri muurasi umpeen 1500-luvulla.  Todennäköisesti juuri siitä portista Jeesus ratsasti aasilla viimeisille pääsiäisjuhlilleen.

Vuoden suurimpaan juhlaan kokoontuneet juutalaiset toivoivat, että Rooman miehitysvallan päivät olisivat luetut. Kun Jeesus sitten ratsasti kohti Jerusalemia, moni muisti profeetta Sakarjan ennustuksen aasilla saapuvasta vapauttajakuninkaasta. Ei ihme, että kansa huusi ja hurrasi.

Pietarista tuli se kallio, jolle Kristus rakensi kirkkonsa. 

Mutta ensimmäinen palmusunnuntai oli paradoksi. Kansa uskoi, mitä sydämestään toivoi.  Jerusalemissa Jeesusta odotti kuitenkin ainoastaan tappio, häpeä ja kuolema.  Osa kansanjoukosta näki vielä 40 vuotta myöhemmin, kuinka Rooman keisarikunta tuli samaa tietä pitkin, tuhosi Jerusalemin ja sen temppelin. 

Opetuslastenkin elämä oli paradoksi. Kavaltamistaan katunut Juudas oli ainoa opetuslapsi, joka lopulta tunnusti Jeesuksen jopa ylipappien edessä. Hänestä tuli kaiken pahuuden, petturuuden ja ahneuden alkukuva.  Samana iltana Pietari ylipapin pihalla kielsi Jeesuksen kolme kertaa. Hänestä tuli se kallio, jolle Kristus rakensi kirkkonsa. 

Onko Sinun elämäsi paradoksi? Minun elämäni usein on. Siitä syystä risti on kaikista suurin paradoksi.  Ainoastaan vastakohtaansa kätkeytyvä Jumalan rakkaus voi muuttaa häpeän voitoksi ja kuoleman elämäksi.   

Kirjoittaja on Järvi-Kuopion seurakunnan vt. kappalainen