Kun hiljaisuus kutsuu
Hiljaisuutta voi viljellä monin eri tavoin. Kolme kuopiolaista kertoo oman tapansa.
Kuopiolainen Mirja Kontio on aina ollut kiinnostunut rukoilemisesta.
”Noin neljä vuotta sitten kävin paastonajan arkiretriitin, ja siellä sain harjoitella Raamatun tekstien mietiskelyä päivittäin. Se toi jotainuutta hiljentymiseen. Tämä prosessi innosti minua hakeutumaan myös itse retriitinohjaajakoulutukseen.”
Kontio pitää hiljaisuuden päiväkirjaa, johon hän kirjoittaa raamatunlauseita, pohdintoja ja rukouksia. Tärkeänä osana on myös kirjan visuaalisuus. Tiettyä teemaa voi tutkia kuvallisesti, repiä lehdistä materiaalia, liimata valokuvia, piirtää tai maalata.
Jos Mirja Kontio ei muuta päivisin ehdi, niin Päivän tunnussanan hän lukee. Usein hiljentymisen apuna on myös joku hartauskirja ja Raamattu. Myös ruokarukous on osa hiljentymistä arjessa.
Kontion kodissa on useammassa huoneessa ikoneita, vaikka hän ei ortodoksi olekaan. Ne tuovat arkeen pieniä hiljentymisen kohtia.
”Kerran vuodessa olen tottunut käymään jossain retriitissä.”
Sanaton rukous hoitaa ja rauhoittaa
Mirja Kontio toimii Kuopiossa HELVA-työryhmän puheenjohtajana. HELVAn tavoitteena on kehittää, koordinoida ja tuottaa Kuopion seurakuntayhtymän alueella järjestettävää retriittitoimintaa, suunnitella hengellisen ohjauksen koulutusta sekä edistää seurakuntalaisten ja työntekijöiden mahdollisuutta oman ja yhteisen hengellisyyden hoitamiseen. HELVA-lyhenne tulee sanoista hengellisen elämän vahvistaminen.
”On merkityksellistä olla mukana tässä. HELVA-työryhmä kannustaa ja tukee seurakuntalaisten kouluttautumista retriitinohjaajiksi,” toteaa Kontio.
Kontio on osallistunut myös sydänrukouskoulutukseen laajentaakseen ymmärrystä eri rukoustavoista.
”Sanattomassa rukouksessa ei luoda itse sanoja vaan annetaan omien ajatusten mennä. Se on Jumalan rakkauden ympäröimänä olemista.”
”Olen vilkas ajattelemaan, ja rukouksessa onkin välillä vaikea keskittyä. Sanaton rukous hoitaa ja rauhoittaa. Saan levätä. Saan olla Jumalan luomana ja Jeesuksen lunastamana.”
Sanat kaipasivat voimaa
Elli-Maija Laaksamo sanoo, että vuosia sitten hän kyllästyi omiin sanoihinsa.
”Sanat tuntuivat ontoilta, kaipasin niihin voimaa. Sitä voimaa lähdin etsimään hiljaisuudesta”, kertoo sanatyöläisenä toiminut Laaksamo.
Kiinnostus hiljaisuuteen kumpuaa jo vuosikymmenten takaa. Laaksamo löysi ensimmäisen kerran retriittiin vuonna 2010. Se oli hiljaisen laulun retriitti.
”Kokemus oli vahva. Lauloimme gregoriaanisia lauluja ja olimme hiljaa.”
Toinen sykähdyttävä kokemus oli Kuopiossa Kirkkopäivillä. Hän tuli Hiljaisuuden talon telttaan, jossa oli musiikkia, paperia ja värejä. Ohjaaja totesi, että maalauskin voi olla rukousta.
”Se oli valtava kokemus. Tuottaa hiljaisuudessa paperille jotain”, muistelee Laaksamo.
Hiljaisuus kantaa yhteyttä paremmin kuin sanat
Hiljaisuuden talo sai Kuopiossa alkunsa vuoden 2013 Kirkkopäiviltä, ja se on toiminut Vanhassa Pappilassa näihin päiviin saakka. Elli-Maija Laaksamo on Hiljaisuuden talon koordinaattori. Toiminta on kaikille avointa.
”Kokoonnumme kerran kuukaudessa. Alkujohdattelun jälkeen keskeinen osa illasta on kuuntelevaa hiljaisuutta, joka kerta hieman eri porukan kanssa. Se on ihmeellistä, miten hiljaisuus kantaa yhteyttä, usein paremmin kuin sanat.”
”Illoissa tärkeää on myös yksinkertaisuus, vieraanvaraisuus ja visuaalisuus. Kokoamme alttarit kauniiksi ja syömme yhdessä pienen iltapalan.”
Sielunrauhan vaaliminen auttaa olemaan läsnä
Elli-Maija on pyhiinvaelluksen ohjaajakoulutuksessa. Hän kertoo sieltä eräästä harjoituksesta.
”Kävelimme lähiluontoon. Meitä pyydettiin kuuntelemaan lintuja, katselemaan maata ja kukkia. Sen jälkeen tehtävänä oli valita kukka ja kuunnella, mitä se haluaisi sanoa minulle ja miettiä, miten minä reagoin kukan sanomiseen.”
”Kuulin sinivuokon sanovan: Älä tallo minua äläkä anna itseäsi tallottavan,” Laaksamo toteaa.
Hiljaisuuden viljely on tuonut Laaksamon elämään halun pitää huolta sielunrauhasta.
”Haluan itse säädellä ulkoapäin tulevia ärsykkeitä niin paljon kuin voin. Sielunrauhan vaaliminen auttaa myös olemaan täysillä siinä, missä on, niin tehtävissä kuin ihmissuhteissakin.”
”Hiljaisuudessa minulle on tärkeää, että en ole itseni varassa. Minun ei tarvitse hakea itsestäni jotain. Se on suhde Jumalaan ja Kristukseen.”
Retriitissä voi pysähtyä ja tarkistaa suuntaa
Hiippakuntasihteeri Anna Väätäisen elämässä hiljaisuuden viljely on tullut vuosi vuodelta entistä läheisemmäksi.
”Ajattelen, että suhteeseeni hiljaisuuteen liittyy vahvasti se, että olen maatalon tyttö. Luonto sekä metsät ovat olleet aina minulle tärkeitä paikkoja, myös hengellisen hiljentymisen kannalta.”
Kun Väätäinen tuli Alavan seurakuntaan papiksi, hänet pian kutsuttiin HELVAn työryhmään.
”Työkaverini ihanasti johdatteli minua hiljaisuuden viljelyyn, ja olin myös toteuttamassa Kirkkopäivillä Hiljaisuuden talon toimintaa.”
Seurakuntapappina hän oli mielellään järjestämässä hiljaisuuden retriittejä ja Raamatun äärellä rukoilemiseen johdattavia ignatiaanisia retriittejä, joihin hän oli käynyt ohjaajakoulutukset.
Retriitti antaa puitteet ja mahdollisuuden sisäiseen ja hengelliseen tutkimiseen.
”Arjen touhujen ja vaatimusten keskellä tarvitsemme myös aikaa itselle ja Jumalalle. Retriitti mahdollistaa pysähtymisen, mahdollisuuden tarkistaa elämän suuntaa.”
Väätäinen myöntää, että nykypäivänä on kaipausta pysähtymiseen.
”Hengellisyys on monin tavoin pirstaloitunutta. Uushenkisyys tarjoaa vaikkapa erilaisia tietoisuusharjoituksia. Mutta me esimerkiksi retriitissä tarjoamme kristillisestä perinteestä nousevaa hiljentymistä, jossa ollaan Jumalan läsnäolossa.”
Pieniä rukoushuokauksia pitkin päivää
Nykyisessä työssään Anna Väätäinen suunnittelee hiippakunnan työntekijöille suunnattuja koulutuksia ja miettii, miten työntekijöitä voisi tukea hengellisessä elämässä. Hän järjestää retriittejä ja kouluttaa retriitin ohjaajia.
”Monet seurakunnan työntekijät ovat työssään antamassa. Toivoisin, että he saisivat vastapainona myös hetkiä, joissa voisivat ammentaa jotain itselleen.”
Väätäisen oman elämän hiljentymisen ykkösasia on messu ja rukous.
”Olen myös jäsenenä Lunni-yhteisössä, jossa harjoitamme arjessa hiljaista rukousmietiskelyä ja yhteisö tukee eri tavoin hiljaisuuden viljelyä.”
Väätäisen puhelimen näyttökuvana on ikoni. Samoin kalenterin etukannessa on ikonitarra.
”Kristuksen kasvot muistuttavat minua arjen hetkissä, kuka minä olen ja mikä on tärkeintä elämässä.”
”Hiljentyminen tarkoittaa minulle myös pieniä rukoushuokauksia pitkin päivää.”