Auringonsäteet pilkistävät pilvien välistä.
Kuva: iStock

Armo on meille käsittämättömän suuri lahja

Jumalan hyvyys on sama kaikkia ihmisiä kohtaan.

”Luottamus Jumalan armoon ja tieto siitä tekee riemulliseksi, pelkäämättömäksi ja iloiseksi Jumalaa ja kaikkia luotuja kohtaan.”

Martti Luther

Armo on valtavan suuri sana. Jos Jumalaa pitäisi kuvata vain yhdellä sanalla, luulen, että monelle tulee ensimmäiseksi mieleen juuri armo. Jumala on laupias, Hän armahtaa.

Armo on Jumalan valikoimatonta rakkautta. Se on käsittämättömän suuri lahja meille kaikille. Jumalan hyvyys on sama kaikkia ihmisiä kohtaan. Meidän pitää kuitenkin muistaa, ettemme voi sanoa tai tehdä mitään, minkä kautta voisimme erityisesti ansaita armon. Joskus ihminen harhautuu ajattelemaan, että kun haalii elämässään suorituksia ja meriittejä tarpeeksi, ansaitsee automaattisesti armon.

Mutta ei Jumala sitä meiltä odota, vaan sitä, että osaamme nöyrtyä Hänen edessään ja tunnustaa, että omin voimin emme saavuta mitään tärkeää, tarvitsemme kaikkeen Häntä. Martti Luther sanoo, että Jumala ei voi antaa armoaan muille kuin nöyrille eli nälkäisille, janoisille, tyhjille ja köyhille. Jumala ei halveksi mitään niin suuresti kuin täysiä ja kylläisiä, sanoo Luther, sillä he eivät halaja Hänen armoaan. Meidän pitää siis luopua itseriittoisuudestamme.

Armo on Jumalan valikoimatonta rakkautta.

Meidän tärkein rukouksemme päivittäin on tämä: Herra, armahda minua! Kun näin teemme, tunnustamme sen, että tärkein luottamuksemme kohde on Jumala. Ja että haluamme jättäytyä Hänen rakkautensa varaan ja uskoa siihen, että olemme Hänelle ainutlaatuisen tärkeitä – vaikka olemme pieniä ja vajavaisia.

Armo on kaunis sana. Se pitää sisällään toivon siitä, että Jumalan huolenpito ulottuu meihin jokaiseen, vaikka välillä tuntisimme itsemme huonoiksi tai mitättömiksi. Armo = ansioton rakkaus meidän osaksemme. Olkoon rukouksemme: Jumala, auta meitä ymmärtämään oikein tahtosi, ettemme luopuisi lupauksistasi ja kadottaisi armoasi. Vahvista uskoamme Sinuun, armon lähteeseen. Aamen.

Kirjoittaja on Tuomiokirkkoseurakunnan pastori